ɫɫÀ²

Uutiset

Nuoret näkevät Aalto-yliopiston edelläkävijänä

Imagotutkimuksen mukaan Aalto on Suomen tunnetuin ja kokonaisarvosanaltaan paras yliopisto alle 30-vuotiaiden keskuudessa.
Aalto-yliopiston maine opiskelupaikkana on nuorten suomalaisten mielestä hyvä Taloustutkimuksen tuoreen raportin mukaan. Kuvassa ensimmäisen vuoden opiskelijoita ja tutoreita Otaniemen Kandidaattikeskuksen edustalla syksyllä 2015. Kuva: Aino Huovio.

Aalto-yliopiston paransi sijoituksiaan entisestään Taloustutkimuksen tekemässä korkeakoulujen imagotutkimuksessa. Yliopistoja arvioineeseen kyselyyn vastasi lähes 900 alle 30-vuotiasta suomalaista. Vastanneiden mukaan Aalto-yliopisto tunnetaan parhaiten Suomen yliopistoista, ja Aalto nousi myös kokonaisarvosanaltaan Suomen ykköseksi.

Tasokas opetus ja arvostettu tutkinto

Korkeakoulujen imagoa selvitettiin kymmenen väittämän avulla, joiden sopivuutta yliopistoon vastaajat arvioivat.

Mielikuvat olivat aiempaa myönteisempiä ja Aalto-yliopisto ylsi kärkikaksikkoon yhdeksässä imagotekijässä.  Ensimmäisellä sijalla Aalto oli seitsemässä tutkitussa asiassa, kun vuosi sitten ykkössijoja oli kuusi: Maine opiskelupaikkana on hyvä, tutkintoa arvostetaan työmarkkinoilla, opetus on tasokasta, yliopisto on edelläkävijä ja erottuu edukseen muista korkeakouluista, yliopisto näkyy myönteisesti mediassa ja on hyvin esillä sosiaalisessa mediassa. Aalto oli toisella sijalla kahdessa väittämässä: koulutusalat ovat kiinnostavia ja tarjoaa joustavia verkko-opiskelumahdollisuuksia.

Verkko tärkeä tiedon kanava

Selvityksessä saatiin tietoa myös nuorten koulutukseen liittyvistä tietolähteistä. Yleisimmin käytetään oppilaitoksen www-sivuja sekä tehdään koulutusalaan ja oppilaitokseen liittyviä hakuja. Kahden viimeksi mainitun merkitys tietolähteenä on kasvanut viime vuosina voimakkaimmin. Useimmin haettava tieto liittyy opetustarjontaan, pääsyvaatimuksiin, koulutusaloihin ja hakuohjeisiin.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
QS CEMS ranking 2027 banner
Opinnot Julkaistu:

CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin

Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.
Project team for Alma Media
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Kampuksen puisto, vihreitä ja oransseja syyspuita tiilirakennuksen edessä sinisen pilvisen taivaan alla
Opinnot Julkaistu:

Avoimen yliopiston loppusyksyn kurssi-ilmoittautumiset alkavat 21.9.

Loppuvuoden kurssien ilmoittautuminen alkaa 21.9.