ɫɫ

Uutiset

Nordean ja Aalto-yliopiston yhteishankkeessa tutkitaan tekoälyn tulevaisuutta sekä ihmisen ja teknologian vuorovaikutusta

Nordea ja Aalto-yliopisto aloittavat pitkäjänteisen tutkimus- ja koulutusyhteistyön, jonka tarkoituksena on selvittää, miten tietoteknisten laitteiden kasvava itsenäisyys muovaa tulevaisuuden palveluja, kuten pankkiasiointia. Ihmisten ja älykkäiden koneiden suhde kehittyy nopeasti, kun tekoäly muuttuu tukityökalusta aktiiviseksi päätöksentekijäksi.
Nykyaikainen punatiilirakennus, korkeat mustat pilarit, puita edessä ja ihmisiä kävelee kadulla
Nordea ja Aalto-yliopisto lanseeraavat yhteistyössä Future Interfaces Lab -nimisen soveltavan tutkimuksen alustan. Kuva: Aalto-yliopisto / Vera Adolfo

Ihmiskunnan arki mullistui, kun internet ja sovellukset tulivat saataville puhelimiin. Lähitulevaisuudessa on luvassa jälleen perustavanlaatuinen muutos, kun tekoäly oppii ymmärtämään elämäämme ja asiayhteyksiä moniulotteisesti. Tätä teknologiaa pystytään hyödyntämään tekoälyagenteissa, jotka hoitavat esimerkiksi ostoksia, terveydenhoitoon liittyviä asioita ja pankkiasioita ihmisten puolesta. Nordean ja Aalto-yliopiston yhteistyössä keskitytään ajankohtaiseen kysymykseen: miten asiakkaat pystyvät valitsemaan luotettavia digitaalisia avustajia ja miten nämä avustajat osaavat toimia asiakkaiden edun mukaisesti, kun ne asioivat asiakkaan puolesta? 

”Luottamus on meillä Nordeassa kaiken toiminnan perusta. Kun tekoälystä tulee osa arkea, on meidän vastuullamme varmistaa, että uudet teknologiat parantavat aidosti asiakaskokemusta, pitävät huolta asiakkaiden eduista ja tekevät pankkiasioinnista entistä helpompaa, turvallisempaa ja henkilökohtaisempaa. ۳ٱ𾱲ٲössä Aalto-yliopiston kanssa voimme tutkia näitä teknologioita vastuullisesti – akateeminen tietoyhdistyy aitoihin asiakastarpeisiin”, Nordean teknologiastrategiasta ja tekoälystä vastaava johtaja Heikki Henttu sanoo. 

Nordea ja Aalto-yliopisto lanseeraavat yhteistyössä . Osana sen toimintaa opiskelijat, tutkijat ja kumppaniyritykset voivat tutustua ihmisten ja koneiden rajapinnassa käytettäviin uusimpiin teknologioihin. Nordea on yksi perustajajäsenistä ja tuo hankkeeseen asiantuntemustaan, osaamistaan ja rahoitusta. ۳ٱ𾱲ٲö sisältää yhteisiä tutkimusprojekteja, uusia kursseja sekä käytännön kehitystyötä, jossa akateemista tutkimusta sovelletaan käytäntöön. Erityisenä painopistealueena ovat tosielämän asiakasesimerkit ja pankin asiakkaiden tulevaisuuden asiointikokemukset.

”Nordea on rahoituspalveluiden tarjoajana täydellinen kumppani perustamaan Future Interfaces Labia. ۳ٱ𾱲ٲö Nordean kanssa tarjoaa Aalto-yliopistolle mahdollisuuden hyödyntää tutkimustamme ja opetustamme sellaisten käytännönläheisten ja yhteiskunnallisten tekoälyyn liittyvien kysymysten ratkaisuun, joissa agenttien toimijuus, luottamus ja inhimillinen ote ovat keskeisiä asioita”, Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitoksen johtaja Jens Schmidt sanoo. 

Suomen on vahvistettava kilpailukykyään tekoälyn saralla 

Kumppanuuden tavoitteena on vahvistaa Suomen pitkän aikavälin kilpailukykyä tekoälypalveluissa. Myös uudet yhteistyökumppanit ovat tervetulleita täydentämään Future Interfaces Lab -alustaa.

”Tärkeä osa kumppanuutta on tarjota opiskelijoille käytännönläheisiä mahdollisuuksia kehittää omia taitojaan. Niin Suomen, Pohjoismaiden kuin koko Euroopankin on kehitettävä tekoälyosaamistaan, jotta säilytämme kansainvälisen kilpailukykymme. Tässä Nordealla on pohjoismaisena rahoituslaitoksena merkittävä rooli. Haluamme varmistaa, että meillä on parhaat osaajat kehittämässä entistäkin helppokäyttöisempiä, turvallisempia ja hyödyllisempiä pankkipalveluja asiakkaillemme”, Heikki Henttu Nordeasta sanoo.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
QS CEMS ranking 2027 banner
Opinnot Julkaistu:

CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin

Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.