Nokia lahjoittaa Aalto-yliopistolle kvanttiteknologian tohtorikoulutusohjelman käynnistämiseen
Nokian ja Aallon yhteinen kvanttiteknologian tohtorikoulutus käynnistyy tänä vuonna. Nokian 150 000 euron lahjoituksen avulla kaksi ensimmäistä tohtoriopiskelijaa rekrytoidaan ohjelmaan mahdollisimman pian. Voit hakea ohjelmaan .
Aalto investoi ohjelmaan rekrytoimalla myös omia tohtoriopiskelijoita sekä vastaamalla ohjelman hallinnosta ja väitöstutkimusten ohjauksesta. Jotta ohjelma saataisiin täyteen vauhtiin, sille etsitään parhaillaan lisää ulkopuolista rahoitusta.
Lisää kvanttiteknologian asiantuntijoita tarvitaan kiireesti
”Kvanttimekaanisten tilojen hallinnasta odotetaan uutta teknologista vallankumousta, ei vain nopeampia ja tarkempia antureita ja tietokoneita, vaan myös täysin uusia, toistaiseksi tuntemattomia käyttökohteita. Pula osaajista on jo nyt iso haaste, ja se vain pahenee, jos emme toimi ripeästi”, sanoo kvanttiteknologian professori ja Aalto-yliopiston ohjelmajohtaja Mikko Möttönen.
Ohjelman tutkimuksen ja koulutuksen painopistealueita ovat tällä hetkellä suprajohtavat sähköpiirit, kuten kvanttitietokoneiden rakentamiseen käytetyt piirit, kvanttitietokoneiden tekemien virheiden korjaustekniikat, kubittien ympäristöstä syntyvien virheiden lähteiden ymmärtäminen, algoritmit, joita voidaan käyttää tehokkaasti kvanttitietokoneilla, sekä anturit jotka hyödyntävät kvanttiominaisuuksia.
”Kvanttiteknologian avulla voimme löytää uusia tapoja vastata maailman suurimpiin haasteisiin, kuten ilmastonmuutokseen ja kyberturvallisuuteen. On hienoa, että voimme laajentaa pitkäaikaista ja menestyksekästä kumppanuuttamme Aallon kanssa tälle tärkeälle tutkimusalueelle,” sanoo Hannu Kauppinen, teknologiajohtaja, Nokia Technologies.
Nokian lahjoitus avaa tietä kansalliselle kvanttiteknologian tohtorikoulutusohjelmalle, jota InstituteQ – Suomen kvantti-instituutti parhaillaan valmistelee. InstituteQ:n tehtävä on koordinoida kansallista kvanttitieteen ja -teknologian yhteistyötä. Instituutin perustivat Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto ja VTT vuonna 2021.
“Olemme erittäin kiitollisia Nokialle lahjoituksesta, joka mahdollistaa tämän ohjelman käynnistämisen. Odotamme innolla yhteistyömme syventämistä kvanttiteknologian alalla”, sanoo Aallon perustieteiden korkeakoulun dekaani Jouko Lampinen.
Nokialla ohjelmaa johtaa William Kennedy, Nokia Bell Labsin New Jerseyn kvanttilaboratorion johtaja. Ohjelman ohjausryhmään kuuluvat Kennedyn ja Möttösen lisäksi professori Jukka Pekola, joka toimii InstituteQ:n johtajana, Mikko Uusitalo, Nokia Bell Labsin Wireless Advanced Technologies -tutkimusosaston johtaja sekä professori Alexandru Paler.
äپٴᲹ:
Aiheeseen liittyviä jatko-opintomahdollisuuksia Nokia Bell Labsissa New Jerseyssä Yhdysvalloissa
Nokia Bell Labs hakee tutkijatohtoreita, joilla on kokemusta laimennusjäähdyttimen käytöstä, kiinnostusta tai kokemusta matalaulotteisesta elektronifysiikasta, heterorakenteen kasvatuksesta ja prosessoinnista sekä pienten signaalien mittauksesta. Sekä perustutkimukset ei-Abelisista järjestelmistä että niiden mahdollisesta käytöstä kubiteissa ovat työn mahdollisia tuloksia. Jos haluat saada lisätietoja, ota yhteyttä Robert Willettiin, robert.willett@nokia-bell-labs.com
Lue lisää uutisia
Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia
Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita
Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon
Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.