ɫɫ

Uutiset

Neste lahjoittaa Aalto-yliopistolle 750 000 euroa

Lahjoitus on kohdennettu tekniikan alalle meneillään olevan valtion vastinrahakampanjan puitteissa. Aalto on päättänyt käyttää lahjoituksen kemian tekniikan tutkimukseen ja koulutukseen.
Ioncell facilities
Kuva: Mikko Raskinen

Neste lahjoittaa suomalaisille yliopistoille yhteensä miljoona euroa tukemaan kestävän kehityksen teknologioiden tutkimusta ja opetusta.

”Nesteen menestys perustuu innovatiivisuuteen, rohkeuteen ja pitkäjänteiseen systemaattiseen tutkimukseen ja kehitykseen. Laaja yhteistyömme yliopistojen kanssa yhdistää johtavan teollisen osaamisen ja korkeatasoisen tutkimuksen. ۳ٱ𾱲ٲö auttaa meitä löytämään ratkaisuja globaaleihin haasteisiin, joista yhteiskunnat hyötyvät pitkällä aikavälillä. Lahjoituksella haluamme myös osoittaa arvostusta yliopistoille, jotka tarjoavat korkealaatuista ja kaikkien saatavilla olevaa koulutusta ja varmistavat näin myös tulevien sukupolvien osaamisen monimuotoisuuden ja laadun, sanoo Lars Peter Lindfors, Senior Vice President, innovaatiot, Neste.

”Olemme erittäin kiitollisia Nesteen arvostuksesta yliopistoja kohtaan ja merkittävästä lahjoituksesta Aallon tekniikan alalle. Olemme päättäneet käyttää lahjoituksen tukemaan tutkimusta ja koulutusta kemian tekniikan alueella, joka on kestävää tulevaisuutta rakentavan strategiamme ytimessä ja jolla olemme tehneet menestyksellistä yhteistyötä Nesteen kanssa jo pitkään”, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä.

Pitkäaikainen strateginen kumppanuus

Neste on Aallon pitkäaikainen strateginen yrityskumppani. Lukuisten tutkimusprojektien yhteistyökumppanuuden lisäksi Neste on myös merkittävä Aallon alumnien ja opiskelijoiden työnantaja.  

”۳ٱ𾱲ٲömme Aallon kanssa tukee Nesteen strategiassa keskeisten kestävän kehityksen kasvualueiden, kuten uusiutuvien tuotteiden, vähähiilisten ratkaisujen ja kiertotalouden vahvistamista”, Lindfors sanoo.

”Kemian tekniikka antaa perustan kaikelle opetukselle koulussamme. Sillä on keskeinen tehtävä kestävien ratkaisujen ja tieteellisten ja teknisten läpimurtojen edistämisessä. Nesteen merkittävällä lahjoituksella voimme vahvistaa ja kehittää edelleen tätä erittäin tärkeää aluetta opiskelijoiden ja koko yhteiskunnan hyödyksi. Olen hyvin iloinen koulumme strategisesta yhteistyöstä Nesteen kanssa ja kiitollinen tästä lahjoituksesta”, sanoo Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun dekaani Kristiina Kruus.

”Aallon kemian tekniikan tieteellisellä huippuosaamisella luodaan tulevaisuuden kestäviä hiilineutraaleja, biopohjaisia ja kiertotalouden ratkaisuja. Vuoropuhelu teollisuuden kanssa mahdollistaa tieteellisten tulosten soveltamisen tuotteiksi ja teknologioiksi koko yhteiskunnan hyödyksi”, sanoo professori Jukka Seppälä, Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun tutkimuksesta vastaava varadekaani.

Nesteen lahjoituksen vaikuttavuutta vahvistaa entisestään Suomen valtion vastinrahakampanja, joka jatkuu kesäkuun 2022 loppuun saakka.

äپٴᲹ

 Kristiina Kruus

Kristiina Kruus

Dekaani, Kemian tekniikan korkeakoulu
 Teppo Heiskanen

Teppo Heiskanen

Johtaja, Kumppanuudet ja yritysyhteistyö
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.
Mies kurkistaa komponenttiputkien läpi kuten kiikareita käytettäessä.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Tutkimuksesta kohti resilienttejä energiajärjestelmiä: Halide Energy kiihdyttää akkukehitystä Aalto Design Factorylla

Aalto-yliopistosta ponnistava Halide Energy, kuparivirtausakkuja pitkän keston varastointiin kehittävä yritys, on kiihdyttänyt siirtymäänsä tutkimushankkeesta tuotteeksi Aalto Design Factoryn Partner Plaza -startupohjelman avulla. Nopean prototyypin valmistuksen, asiantuntevan henkilökunnan ja työpajojen ansiosta tiimi voi valmistaa mittatilausosia päivissä, ratkoa viime hetken haasteita ja jatkaa tuotekehitystä.