ɫɫ

Uutiset

Näyttely: “Ceramics and its Dimensions: Shaping the Future” esillä Berliinissä

Aalto-yliopiston muotoilun laitoksen kuratoima keramiikkanäyttely kiertää Eurooppaa.
Työpajan mallikokoelma

“Ceramics and its Dimensions: Shaping the Future” -näyttely tarkastelee keramiikan tulevaisuutta uusien tekniikoiden sekä materiaalin uudelleenajattelun kautta. Näyttelyssä on töitä Aallon opiskelijoilta sekä tutkimus- ja opetushenkilökunnalta. Aalto-yliopiston muotoilun laitoksen kuratoima ja tuottama näyttely avautuu tammikuun lopussa jo viidettä kertaa, tällä kertaa Berliinin Bröhan-Museossa.

Kevään ajan Berliinissä nähtävä näyttely on osa eurooppalaista “Ceramics and its Dimensions” 
-projektia, joka tutkii eurooppalaista keramiikkaa, sen menneisyyttä ja tulevaisuutta sekä uusia näkymiä. Näyttely on toteutettu yhteistyössä kolmen eurooppalaisen yliopiston kanssa: Ulster-yliopiston (Pohjois-Irlanti), Kunsthochschule Berlin Weissenseen (Saksa), sekä Det Kongelige Danske Kunstakademis Skoler for Arkitektur, Design og Konservering - KADK:in (Tanska).

“Ceramics and its Dimensions: Shaping the Future” -projekti käynnistyi kokeellisella työpajalla keväällä 2016. Näyttely nähtiin Fiskarsissa loppuvuodesta 2016 ja se on sittemmin kiertänyt Saksassa, Pohjois-Irlannissa ja Iso-Britanniassa. Berliinin jälkeen se siirtyy Ljubljanaan ja lopulta Prahaan loppuvuodesta 2018.

Projektia vetää professori Maarit Mäkelä Aalto-yliopiston muotoilun laitokselta. Eurooppalaista “Ceramics and its Dimensions” -projektia koordinoi Porzellanikon -posliinimuseo Selbistä, Saksasta, ja siihen kuuluu kahdeksantoista laitosta yhteensä yhdestätoista maasta. Projektia on osin rahoittanut Euroopan unionin Luova Eurooppa -ohjelma.

Aika: 30.1.-22.4.2018

Paikka: ö󲹲-ѳܲܳ

äپٴDz:

Tutkimusassistentti Minerva Juolahti, Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, p.040 7700 655, minerva.juolahti(at)aalto.fi

äٳٱ&Բ;Dz:&Բ;

Facebook:

Instagram:

Twitter:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Aalto logo on campus. Photo by Mikko Raskinen.
Poikkeustilanteet, Yliopisto Julkaistu:

Evakuointiharjoitus Otaniemessä 24.9.2026

Harjoitus ei rajoita liikkumista kampuksella. Alueella voi liikkua miehittämättämiä maa-ajoneuvoja, drooneja sekä huomioliiveihin tai sotilaspukuun pukeutuneita henkilöitä.
Antonina Strzelecka Otaniemessä
Opinnot Julkaistu:

Elektroniikkaa ja lääketiedettä – näin terveysteknologia yhdistää Antonina Strzeleckan mielenkiinnon kohteet

Health Technology Engineering -maisteriohjelman Antonina Strzelecka toivoo, että tutkimuksesta on suoraa hyötyä potilaille.
Gloria Dal Santo (kesk.) ja väitöstyön ohjaajat, prof. Sebastian Schlecht (vas.) ja prof. Vesa Välimäki (oik.) vastaanottivat voittodiplomin MIT-yliopiston musiikkitalossa.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aallon akustiikan laboratorion tutkimusryhmälle DAFx 2026 -konferenssin parhaan artikkelin palkinto

Palkittu artikkeli uudistaa suositun shimmer-kaikuefektin, joka on tunnettu ilmavasta, sävelkorkeutta muuntavasta tekstuuristaan.
Lähikuva monimutkaisesta kultaisen värisestä koneesta, jossa on erilaisia johtoja ja liittimiä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Mitä kvantti tarkoittaa?

Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.