ɫɫ��

Teksti: Richard Fisher

Miljoonat ihmiset hankkivat ensimmäiset matkapuhelimensa 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa. Kännyköissä ei tuolloin ollut älyä, sovelluskauppoja tai sosiaalista mediaa, mutta ne  antoivat meille ensimmäistä kertaa mahdollisuuden puhua liikkeellä ollessamme, lähettää alkeellisia tekstiviestejä – tai koukuttua yksinkertaiseen matopeliin. Ja pian ne muuttaisivat elämämme täydellisesti.

Miljoonille  ihmisille – ei vain suomalaisille – ensimmäinen kännykkä oli Nokia. Vuosituhannen vaihteessa yhtiö oli miljardien dollarien liikevaihdollaan iso peluri globaaleilla markkinoilla. Menestystä vauhditti paitsi yhtiön laitteiden edistyksellinen muotoilu, myös esimerkiksi Hollywood-elokuvissa näkyminen – olipa Keanu Reevesin vuonna 1999 megahitiksi nousseessa Matrix-elokuvassa auki napsauttama “banaani-puhelinkin” juuri Nokia.

Kaapeleita ja kumppareita

Nokian historia ulottuu yli 150 vuoden taakse, ja suurimman osan ajasta se tunnettiin jostain muusta kuin mobiili-innovaatioistaan. Vielä 1900-luvun puolivälissä Suomen Gummitehdas -nimellä toiminut yhtiö valmisti vedenpitäviä kalosseja, saappaita ja autonrenkaita, kun taas sen tytäryhtiöt,  Suomen Kaapelitehdas ja Nokia, tuottivat puhelin- ja lennätinkaapeleita sekä vessapaperia.

Kun Aalto-yliopiston hallituksen edellinen puheenjohtaja, Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran entinen yliasiamies Mikko Kosonen tarttui Nokian työtarjoukseen 1980-luvulla, opiskelukavereiden naljailulle ei ollut tulla loppua.

“Se oli liiketalouden opiskelijoille suorastaan naurettava valinta.  Kaikki halusivat jonnekin muualle, eikä kukaan halunnut Nokialle – se oli vain niin tylsä yhtiö”, Kosonen muistelee.

Vähitellen maine alkoi kuitenkin muuttua,  kun Nokia onnistui asemoimaan itsensä uudelleen maailman johtavana mobiiliyhtiönä. Mutta miten tämä tehtiin?

“Paikallisten olosuhteiden pitää olla suotuisat, jotta jotain uutta voi ylipäätään kehittyä. Onneksi Suomi oli erittäin valveutunut ja edistynyt telemarkkina”, toteaa Kosonen, joka toimi Nokiassa muun muassa yhtiön strategia- ja tietohallintojohtajana.

Nokian johdossa oli havaittu ihmisluonnosta jotain sellaista, mitä harva tuolloin osasi kuvitellakaan: puhelimista tulisi vielä haluttuja esineitä, jotka vetoavat niin teini-ikäisiin kuin heidän isovanhempiinsakin. Kosonen muistaa 1990-luvun alussa Lontoossa pidetyn kokouksen, jossa hänen kollegansa ja ystävänsä Pekka Ala-Pietilä, Nokian johtajia hänkin, kertoi sijoittajista koostuneelle yleisölle, että vuoteen 2000 tultaessa neljännes maailman väestöstä omistaisi matkapuhelimen.

Niinpä vain reilussa vuosikymmenessä siitä, kun Kosonen aloitti uransa Nokiassa, vessapaperia ja kumikaapeleita valmistanut kuiva monialayhtiö oli luonut nahkansa uudelleen – se suunnitteli esineitä, jotka päätyivät Hollywood-elokuviin, julkkispaparazzien kuviin tai muotinäytösten tähdeksi.

Nokian kyky ennakointiin ja liiketoimintansa uudistamiseen ovat juuri niitä ominaisuuksia, joista nykyiset yritysjohtajat voisivat oppia, sanoo Kosonen, joka on  Nokialta lähtönsä jälkeen tutkinut globaalien yritysten uudistumisstrategioita. Nokia oli yksi tutkimuskohteista, joita Kosonen analysoi yhdessä Yves Dozin kanssa kirjassa Nopea strategia. Heidän mukaansa menestyvä yrityksen hallitus on strategisesti ketterä: herkkä uusille mahdollisuuksille, avoimesti sitoutunut muutokseen ja valmis sijoittamaan resurssejaan nopeasti uudelleen.

Vuosituhannen vaihteessa Nokian laitteet tuottivat yhtiölle miljardeja, ja sen osuus Suomen bruttokansantuotteesta oli korkeimmillaan lähes neljä prosenttia. Yhtiön luovuuden ja optimismin hengen ajatellaan muovanneen kansallista identiteettiä vuosien ajan, tuoden suomalaisille jopa kauan kaivattua itseluottamusta. Nokian menestyksen ansiona pidetään sitäkin, että Suomi pääsi jälleen jaloilleen 1990-luvun syvästä lamasta.

“Huvipuisto suunnittelijoille”

Yksi Nokian houkuttelemista nuorista suunnittelijoista oli Tej Chauhan, joka pyörittää nykyisin omaa suunnittelutoimistoaan. Hän liittyi Nokian Britannian-yksikköön vuonna 2000, ja suunnitteli sen jälkeen lukuisia malleja, kuten mango- tai huulipuna-puhelimen. Nykyisiin isoihin, mustiin ja suorakulmaisiin älypuhelimiin verrattuna nämä mallit olivat hyvinkin omaperäisiä – ja kuvaavat juuri tuon ajan  Nokian yrityskulttuurin luovuutta ja vapautta.

Eräänä päivänä yksi Nokian johtoryhmän jäsenistä tuli Chauhanin puheille: “Haluatko suunnitella jotain hullua?” Tuloksena syntyi mango-puhelin, jota markkinoitiin “matkamuistona tulevaisuudesta”.

Pala historiaa

Sekä Tej Chauhan että Mikko Kosonen iloitsevat siitä, että Nokian muotoiluarkistoa pidetään ja tutkitaan Aalto-yliopistossa.

“Nokia ei ole vain osa suomalaista muotoiluhistoriaa, vaan se on osa modernin Suomen kulttuuria”, Chauhan sanoo.

Kosonen katsoo, että juuri yliopisto on luontainen paikka arkistolle, ovathan monet Nokian insinööreistä ja liiketoiminnan johtajista niiden korkeakoulujen alumneja, joiden  yhdistyminen loi Aalto-yliopiston 15 vuotta sitten. Ja se Nokiaa määritellyt luovuuden ja yhteistyön kulttuuri on myös Aallon olemassaolon perusta, Kosonen sanoo.

Hän toivookin, että Nokian muotoiluarkisto auttaa meitä vielä ymmärtämään, mistä ideat oikein kumpuavat – ja miten ne muuttavat paitsi yhtä maata, myös koko maailmaa.

Nokian muotoiluarkiston perustamisen tekivät mahdolliseksi Microsoft Mobile Oy:n ja muotoilijoiden lahjoitukset sekä Suomen Akatemian ja KAUTE-säätiön rahoitukset.