ɫɫ

Uutiset

Muutoksentekijöitä kiihdyttämässä

Vuosi 2015 oli jälleen uraauurtava Aalto Start-Up Centerille

Vuosi 2015 oli jälleen erittäin menestyksekäs Aalto Start-Up Centerille ja 70 kasvuyritykselle. Yrityksistä 70 prosenttia hyötyi kiihdyttämöpalveluista ja 30 prosenttia alkuvaihetta varten äskettäin perustetusta joustavasta OpenSpace 24/7 -palvelusta. Aalto Start-Up Center auttoi vuonna 2015 kasvuyrityksiään saamaan yli 15 miljoonaa euroa rahoitusta ja investointeja.

Aalto Start-Up Centerin (ASUC) erittäin suosittu ja palkittu kiihdyttämöohjelma on osoittautunut suorastaan taianomaiseksi kaavaksi, jolla luodaan nopeasti kasvavia yrityksiä ja joka on kestänyt ajan tuomia koettelemuksia lähes kaksi vuosikymmentä! Tänäkin vuonna Medigoo.com (alumni) voitti vuoden 2015 Red Herring Global 100 Award -palkinnon! Evenman (alumni) puolestaan voitti Smart City App Hack Finland -kilpailun ja pääsee edustamaan Suomea maailmanlaajuisessa SCAH-loppukilpailussa. ASUC arvioi toimintaansa tekemällä vuosittain vaikuttavuusarvioinnin, ja sillä on nyt käytettävissään rekisterit lähes kymmenen vuoden ajalta. Sen vuoden 2015 tutkimukset ja analyysit saadaan päätökseen vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä.

Aalto Start-Up Center jatkaa verkostojensa kasvun vahvistamista, vaalimista ja kiihdyttämistä järjestämällä kuukausittain avointen ideoiden kahvittelutapahtumia, tapaamisia pop up -asianajajien ja -rahoitusasiantuntijoiden kanssa ja Papula-Nevinpatin teollis- ja tekijänoikeusneuvojien kanssa. Vuonna 2015 järjestettiin myös erilaisia käytännön valmennustapahtumia: koulutusta ideoiden esittelyyn, kasvunedistämisohjelma, myyntiohjelma sekä säännöllisiä mentorointi- ja valmennustapahtumia. Virstanpylvästapahtumiin osallistui yli 400 henkilöä, ja niitä olivat muun muassa seuraavat:

  • Aalto Pitch -tapahtuma: Nordea antoi 5 000 euron palkinnon Scrooge Oy -uusyritykselle
  • FiBAN, Kalliolaw ja Nordea tukivat investoijien ja mentoreiden kohtaamistapahtumia esivaiheen ja varhaisen kasvun yritysten kanssa. Mukana oli 13 esiteltävää yritystä, ja Faraday Fast Rentals & Services Oy voitti 5 000 euron palkinnon
  • Slush – ASUC:n esittelyosasto ja sata osallistuvaa yritystä, nykyisiä ja alumneja
  • Välitys- ja verkostoitumistapahtuma Cuckoo Workout Oy:n kanssa oli täydellinen paikka tavata uusyrityksiä, opiskelijoita, kumppaneita, sijoittajia ja yritysmentoreita.

Aalto Start-Up Center ja Aalto-yliopisto kouluttavat ja kiihdyttävät muutoksentekijöitä ja yhdistävät lahjakkuudet ja työmahdollisuuksia tarjoavat yritykset. Tänä vuonna kattoekosysteemiin kuuluivat esimerkiksi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun ARENA 2015 -uramessut, Otaniemessä järjestetyt TalentIT-messut ja Microsoftin ja Biz4EYEn järjestämät työpaikkamessut (Erasmus nuorille yrittäjille, liikkuvuuskausi ulkomailla). Verkostokehittämisestä Virossa kiinnostuneiden ihmisten ja yritysten saatavilla on uusia liiketoimintamahdollisuuksia Talsinki Metropolitan Incubation -hankkeessa (CB Interreg), joka tarjoaa mahdollisuuden perustaa yhteisyrityksen tai aloittaa yhteistyön virolaisten yritysten kanssa.

Aalto Start-Up Center osallistuu aktiivisesti Euroopan aluekehitysrahaston rahoittamaan Polku-hankkeeseen. Hankkeessa yhdistetään resursseja taitotiedon eri aloilta monipuolisen yhteistyömallin luomiseksi, jotta yritysideoiden luomista ja kehittämistä voidaan tehostaa ja nopeuttaa kasvuyritysten perustamiseksi. Vuonna 2015 allekirjoitettiin kansainvälisiä yhteistyösopimuksia kiinalaisen SIAS International University -yliopiston ja venäläisen Kazan IT Parkin kanssa.

Aalto Start-Up Centerin alumniyritykset ovat jo luoneet lähes 3 000 työpaikkaa, joista yli puolet on syntynyt nopeasti kasvavissa gaselliyrityksissä. Start-Up Centerin perustamisen jälkeen noin 700 yritystä on päässyt kasvun tielle, ja työn jatkumisen takaavat vuosittain kiihdyttämöön hyväksyttävät noin 40 kasvuyritystä. Vuosina 2010–2013 täydelliset selostukset jätti 193 yritystä. Kaikista yrityksistä 30 prosenttia on nopeasti kasvavia gaselleja. ASUCin menestystarinat ja gasellitutkimus vuosilta 2010–2013 ovat nyt saatavilla osoitteessa readerstage.com, joka on nykyinen ASUCin kiihdyttämöyritys. Nämä nopeasti kasvavat yritykset ovat luoneet lähes 1 500 työpaikkaa, ja niiden yhteenlaskettu liikevaihto on yli 234 miljoonaa euroa.

Aalto Start-Up Center sijaitsee Ruoholahdessa, joka on Helsingin alueen nopeimmin kasvava teknologiakeskittymä. Alueella jo asemansa vakiinnuttaneet yritykset tarjoavat erinomaisen verkoston uusille yrittäjille. Aalto Start-Up Center toimii edelleen aktiivisesti yrittäjyysekosysteemien kehittämisessä metropolialueelle yhteistyössä Helsinki Growth Alliance -hankkeen kanssa (kumppaneita ovat NewCo Helsinki Accelerator, Spinno Enterprise Center Espoossa ja Turbiini Accelerator Vantaalla). Aalto Start-Up Centerillä on erittäin konkreettinen vaikutus laajempaan ekosysteemiin, koska se kiihdyttää vuosittain monia kasvuyrityksiä ja on liikkeellepanevana voimana työpaikkojen luomisessa, yhteisöissä, kansallisessa kehityksessä ja Suomeen tulevissa investoinneissa. Lisäksi se kehittää ennakoivasti kumppanuuksia pohjoismaisten, Baltian maiden ja muiden kansainvälisten kumppanien kanssa.

On todella innostavaa nähdä Aalto Start-Up Centerin saavutukset ja mahdolliset kerrannaisvaikutukset Suomen uusyritysten lisäksi myös laajemmalle yritysyhteisölle paikallisesti ja kansainvälisesti. Olen samaa mieltä Aalto Start-Up Centerin johtajan Marika Paakkalan äskettäisestä toimintakehotuksesta. ”Nyt meidän on aika valjastaa ajan myötä Aalto Start-Up Centerissä aikaansaamamme huomattava vauhti kiihdyttämään Suomi Euroopan innovaatio- ja start-up-pääkaupungiksi.”

Sandra Dillon
Kansainvälinen henkilöstöjohtaja – organisaatiokehityksen neuvonantaja, valmentaja ja ASUC:n  mentori

Aalto Start-Up Center on Aalto-yliopiston yhteydessä toimiva menestyvä ja nopeasti kehittyvä yrityskiihdyttämö. Se auttaa kasvuyrityksiä kiihdyttämään kasvuaan liiketoiminnan, teknologian ja muotoilun tietotaitonsa erinomaisen yhdistelmän tuella. Kiihdyttämö aloitti toimintansa osana Kauppakorkeakoulua vuonna 1997.

Verkkosivut:
Twitter:
Facebook:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
QS CEMS ranking 2027 banner
Opinnot Julkaistu:

CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin

Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.