ɫɫÀ²

Uutiset

Muotoilualaa kokoavalle hankkeelle vetäjä

Kirsi Korhonen on aloittanut projektipäällikkönä muotoilualan hankkeessa, jonka tavoitteena on vahvistaa suomalaisen muotoilun näkyvyyttä kotimaassa ja kansainvälisesti sekä tiivistää alan toimijoiden yhteistyötä.
mustapaitainen nainen hymyilee, taustalla raidallinen verho

Suomi on vahva muotoilumaa, ja kentällä toimivat muotoilijat, yritykset, kulttuurilaitokset, oppilaitokset ja järjestöt tekevät tahoillaan erinomaista työtä. Tämä osaaminen on tarpeen koota yhteen ja tehdä näkyväksi.

Hankkeessa luodaan suomalaisen muotoilun edistämiselle digitaalinen alusta ja viestintä- sekä markkinointikanavat. Sisällöt kertovat tarinaa dynaamisesta ja monipuolisesta muotoiluosaamisesta, joka palvelee niin liiketoimintaa, julkista sektoria kuin yhteiskuntaa ja kansantaloutta laajemminkin. Tavoitteena on perustaa palvelupiste, joka helpottaa suomalaisesta muotoilusta kiinnostuneita löytämään tarvitsemansa tieto ja kontaktit helposti.

Mukana hankkeessa ovat Aalto-yliopisto, Design Forum Finland, Designmuseo, Grafia ry, Helsinki Design Week (Luovi Productions Oy) ja Ornamo ry.  Hankkeen on rahoittanut opetus- ja kulttuuriministeriö.

20.4.2020 tehtävässään aloittaneella Kirsi Korhosella on yli kahdenkymmenen vuoden työkokemus  yksityiseltä, julkiselta ja kolmannelta sektorilta Suomessa ja kansainvälisissä tehtävissä. Hän on toiminut viimeksi Suomen Taiteilijaseuran toiminnanjohtajana.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Kirsi Korhonen, projektipäällikkö, kirsi.korhonen@ornamo.fi, 050 5432 545

Severi Uusitalo, professori, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, severi.uusitalo@aalto.fi

Tiina Toivola, erityisasiantuntija, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, tiina.toivola@aalto.fi

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Hymyilevä henkilö vihreässä paidassa ja lippalakissa punaisen tiiliseinän edessä
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta

Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
Euroopan unionin osarahoittama
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Project team for Alma Media
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.