ɫɫ��

Kuinka muotoilu taipuu tulevaisuuden virkamiesten työtapojen tai kunnan ruokatalouden kestävyyden kehittämiseen? Hyvin, kun asiaa lähestytään ihmisiä kuunnellen, kokonaisvaltaisesti sekä osiin palastellen, kokeillen, osallistaen ja oivaltaen.

Tämä nähtiin toukokuun 23. päivänä Helsingin Valkoisessa Salissa, kun monitieteiset opiskelijaryhmät esittivät kuudelta ministeriöltä saamiensa tehtävien tuloksia. Vuodesta 2013 järjestetty Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kurssi tarttuu valtionhallinnon haasteisiin muotoilun keinoin.

Virkamies 2.0 – yhteistyötä kehiin

Maailma ympärillä on muuttunut yhä monimutkaisemmaksi ja vaikeammin ennakoitavaksi, mutta ministeriöiden työtavat eivät ole pysyneet kelkassa mukana.

Virkamies 2.0: Virkamiesten tulevaisuuden työ –tehtävässä kaksi tiimiä selvitti sitä, kuinka virkamiesten ja ministeriöiden yhteistyötä voitaisiin aidosti lisätä.  Tehtävän antoivat valtiovarainministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, valtioneuvoston kanslia sekä liikenne- ja viestintäministeriö.

”Kun ministeriöiden edustajat avasivat meille työtapojaan, selvisi, että yhdelle yhteistyö tarkoittaa kahvihetkeä kollegan kanssa ja toiselle ministeriöiden yhteistä lakialoitetyötä”, kertoo Collaborative and Industrial Design –maisteriohjelman opiskelija Yuri Fukamati.

Neljääntoista kurssiviikkoon mahtui lukuisia tapaamisia, haastatteluja ja työpajoja sekä lukematon määrä yhteistyötä teemoittavia post-it –lappuja.

”�۳�ٱ𾱲��ٲ�ön tarpeesta on helppo puhua. Vasta kun sen puute nimetään ongelmaksi, voidaan asioita alkaa muuttamaan”, Fukamati toteaa.

�۳�ٱ𾱲��ٲ�ötaidot tulisi lisätä osaksi ministeriöiden työnkuvauksia ja työvaatimuksia. Ja jotta tulevaisuuden virkamiesten työ olisi entistä ketterämpää, tarvitaan koulutusohjelma yhteistyötaitojen harjoittelua ja kehittämistä varten.

Toisen opiskelijatiimin kehittämän KYKY-ohjelman avulla ministeriöiden virkamiehet voivat jakaa tietoa työtaidoistaan. Digitaalinen KYKY-palvelutyökalu kannustaa verkostoitumaan sekä omaksumaan uusia työnteon tapoja.

Maanviljelijän kova arki muuttuu muotoilutarinoiksi

Ympäristöministeriön, maa- ja metsätalousministeriön, Motivan ja Sitran antamassa tehtävässä pureuduttiin ruokatalouden kestävään kiertomalliin.

Food Systemantics -tiimi keskittyi ruuantuotannon alkujuuriin ja jalkautui Forssan seudun maatiloille.

”Maanviljely on kovaa työtä ja tukibyrokratia vie paljon viljelijöiden aikaa. Vaikka Suomessa on runsaasti puhdasta ja hyvää maaperää, ei maanviljely ammattina houkuta”, kertoo Creative Sustainability (CS) –maisteriohjelman opiskelija Anna Kokki.

Ruuantuotannon ympärillä on käynnissä lukuisia kehitysprojekteja. Joku kuitenkin mättää, kun hankkeet, palvelut ja tukiverkosto eivät toimi halutulla tavalla.

Syntyi kolme tarinaa siitä, kuinka järjestelmä voisi kommunikoida paremmin. Uusien rahareikien sijaan luotiin ideoita siitä, kuinka nykyisiä tukijärjestelmiä voisi tehokkaammin kohdentaa. 

”Mentorointiohjelmassa uranvaihtoa harkitsevat pääsisivät kokeilun kautta pätevöitymään alalle. Kokeneiden viljelijöiden eläköitymisen pitkittymistä puolestaan estäisi tilojen tukeminen yrittäjämäisessä toiminnassa”, Kokki jatkaa.

Viljelykasvien yksipuolistumista voisi estää sillä, että maataloustukia kohdistettaisiin pientiloilla vaihtoehtoiseen viljelyyn ja isoilla tiloilla uusien kasvilajien kokeiluihin.

Forssan porkkanat ja monimutkainen kilpailutus

Myös toinen tiimi matkasi maanviljely- ja porkkanapitäjä Forssaan, jossa se tapasi hankinnoista vastaavia virkamiehiä, keskuskeittiöiden henkilökuntaa, kansalaisia sekä paikallisia viljelijöitä.

”Forssa on maatalouskaupunki, jossa on paljon ruuantuotantoa. Silti julkisen hankinnan ruuasta vain 4% tulee paikallisilta tuottajilta”, sanoo CS –maisteriohjelman opiskelija Helén Marton.

Paikallisuuden etuja ovat muun muassa ruuan tuoreus ja ravintoarvojen säilyvyys sekä kunnan elinkeinoelämän tukeminen.

”Jotta paikallisen ruuan määrä kunnan hankinnoissa kasvaisi, tarvitaan strategista ohjausta. Kilpailutuslainsäädäntö estää paikallisen tuotannon suosimisen, mutta tarjouspyynnöissä voidaan vaatia esimerkiksi tuoretta ruokaa. Hankintaa tekevät tarvitsevat paikallisuutta tukevaa koulutusta”, Marton jatkaa.

Ja kun viljelijät, hankinnoista vastaavat ja keskuskeittiötyöntekijät tuodaan yhteen, saadaan parempi ymmärrys siitä, mitä ruokaa on paikallisesti saatavilla ja mitä kukin viljelijä pystyy tuottamaan.

”Kehitimme myös Innovation Labin, joka auttaa uusien ruokatuotteiden kehittämisessä ja edistää ruuan kiertotaloutta”, Marton sanoo.