Miljoonahanke voi tehdä Suomesta metallien kiertotalouden mallimaan
Ihmiskunta käyttää metalleja kiihtyvällä vauhdilla, mutta joutuu jalostamaan tarvitsemansa materiaalit yhä heikommista esiintymistä.
”Parhaat on louhittu jo aikoja sitten. Tehokkaampi kierrätys vähentäisin louhimisen tarvetta ja energian kulutusta ja tekisi meistä vähemmän haavoittuvaisia tuonnin sekä yhä epäpuhtaampien raaka-aineiden edessä”, sanoo Aalto-yliopiston professori Mari Lundström. Hän koordinoi keväällä startannutta, Tekesin myöntämän hallituksen kärkihankerahoituksen saanutta CMEco-tutkimusprojektia, jonka tavoite on luoda Suomeen edellytykset menestyvälle metallien kiertotaloudelle.
Mukana ovat tutkimuslaitoksista Aallon lisäksi VTT, Lappeenrannan teknillinen yliopisto sekä Geologian tutkimuskeskus; yrityksistä muun muassa Outokumpu, Outotec, Fortum, Boliden ja Nornickel. Hankkeen kokonaisbudjetti kahdelle vuodelle on viisi miljoonaa euroa, josta yritysten osuus on kolme ja tutkimuslaitosten kaksi miljoonaa. Rahoituksella koulutetaan osaajia ja kehitetään prosesseja, joiden avulla suomalainen metalliteollisuus voi hyödyntää kiinteiden ja nestemäisten sivuvirtojen sisältämät arvokkaat metallit mahdollisimman tehokkaasti.
”Me keskitymme hankkeessa värimetalleihin, eli raskaisiin metalleihin rauta pois lukien, sekä myös arvometalleihin ja kriittisiin metalleihin, kuten kupariin, kultaan, hopeaan, harvinaisiin maametalleihin sekä litiumiin. Kierrätettäviä sivuvirtoja ovat muun muassa sulatoiden kuonat, sinkin liuotusprosessissa syntyvä jarosiittisakka, nikkelilaitosten sivusakka ja jätteiden polttamisessa syntyvä pohjatuhka. Tavallaan nekin ovat malmia, vain sekundääristä sellaista”, Lundström selittää.
Akuissa ja puhelimissa käytetystä litiumista kierrätetään tällä hetkellä alle sadasosa
Tällä hetkellä eri metallien kierrätyksessä on valtavia eroja. Suomalainen terästeollisuus pyörii käytännössä kokonaan kierrätysmateriaalin varassa, ja suurin osa maailmassa tuotetusta kuparista on edelleen käytössä, muodossa tai toisessa. Sen sijaan muun muassa akuissa ja puhelimissa käytetystä litiumista kierrätetään tällä hetkellä alle sadasosa. Uusien kierrätysinnovaatioiden kehittämisessä hankkeen osapuolet hyödyntävät muun muassa raaka-aineiden analysoinnin, vesiliuoksiin perustuvan hydrometallurgian ja korkealämpötilaprosesseihin keskittyvän pyrometallurgian vankkaa osaamistaan.
”Tavoite on edetä sekä kohti täydellistä metallien kiertoa, että hyvää bisnestä. Meidän tehtävämme on tutkimuksen avulla laajentaa sitä, mikä on teollisuuden kannalta kannattavaa. Tämä voi tapahtua esimerkiksi niin, että kehitämme varsinaisen pääprosessin viereen lisäprosessin, jolla sivuvirrasta saadaan uusi tuote. Koska työskentelemme arvometallien kanssa isoilla volyymeillä, jo pienikin parannus tehokkuudessa on kilpailukyvyn kannalta tosi merkittävä”, Lundström painottaa ja jatkaa:
”Metallien valmistuksen ja metallurgian osaajien määrä ei ole Suomessa valtava, mutta metalliteollisuuden merkitys maamme viennille on hyvin suuri ja se on suurin teollisuuden ala Suomessa. Suomen hallitus haluaa myös tehdä meistä clentechin ykkösmaan, ja siihen tarvitaan biotalouden lisäksi muitakin toimialoja. Maapallon tulevaisuuden kannalta on välttämätöntä, että kannamme vastuumme: nykyisen elintason säilyttäminen edellyttää tehokasta kierrätystä.”
äپٴᲹ:
Professori Mari Lundström
mari.lundstrom@aalto.fi
Kuva: Adolfo Vera
Lue lisää uutisia
Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia
Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita
Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon
Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.