ɫɫ��

Arviolta kymmenesosa maailman väestöstä kärsii aliravitsemuksesta. Samaan aikaan tuotantoeläimille syötetään valtavia määriä ihmisravinnoksi kelpaavia ruokakasveja, ja merkittävä osa rajallisista luonnonresursseista käytetään rehuntuotantoon.

Aalto-yliopiston professori Matti Kummun johtaman tutkimusryhmän tuore artikkeli osoittaa, että nykyisen ruokajärjestelmän puitteissa voitaisiin ruokkia jopa 13 prosenttia enemmän ihmisiä, jos tuotantoeläinten ruokavaliossa korvattaisiin osa ihmisille kelpaavasta rehusta maatalouden sivuvirroilla ja viljelykasvien tähteillä. Tutkimus julkaistiin juuri Nature Food ­-����������ä

Tällä hetkellä noin kolmannes maailmassa kasvatetuista viljoista ja neljännes kalansaaliista syötetään tuotantoeläimille. Globaaleihin vesi- ja ruokakysymyksiin erikoistuneen Kummun ryhmä tutki mahdollisuutta hyödyntää niiden sijaan maatalouden ja ruokateollisuuden sivuvirtoja sekä viljelykasvien tähteitä, kuten sitrushedelmien prosessoinnissa syntyviä jätteitä, kalanviljelyn ja karjankasvatuksen sivutuotteita tai vaikkapa sokerijuurikkaan naatteja. Näin ihmisille kelpaavia raaka-aineita vapautuisi suoraan ihmisten ruoaksi.

”Tämä on ensimmäinen kerta, kun näin kattava osa maailman ruoka- ja rehuvirroista on tuotu yhteen analysoitavaksi tällä tarkkuudella. Näin ymmärsimme, miten suuri osuus sivuvirroista ja viljelykasvien tähteistä on jo käytössä eläinten rehuna ja pystyimme edelleen arvioimaan käyttämättömän potentiaalin”, Kummu selittää.

Jopa 10–26 prosenttia viljakasvien tuotannosta ja 17 miljoonan tonnin kalansaalis (11 prosenttia kalan tuotannosta) voitaisiin ohjata eläintuotannosta ihmisten käyttöön, jos ruokajärjestelmä järjestettäisiin uudelleen tutkimuksessa kuvatulla tavalla. Toteutustavasta riippuen muutos lisäisi ihmisille kelpaavan ruoan määrää 6–13 prosenttia kaloreilla mitattuna ja 9–15 prosenttia proteiinisisältönä mitattuna.

”Tämä ei ehkä kuulosta paljolta, mutta se tarkoittaa ruokaa jopa noin miljardille ihmiselle”, tutkimuksen analyysia ja kirjoitustyötä johtanut Aalto-yliopiston tutkijatohtori Vilma Sandström sanoo.

Samansuuntainen parannus voitaisiin saavuttaa myös ruokahävikin puolittamisella ruokaketjun eri osissa, kuten Kummu kollegoineen osoitti Yhdistämällä nämä ratkaisut nykyinen ruoantuotanto riittäisi siis jopa neljänneksen suuremmalle väestölle ilman, että ihmiset muuttaisivat merkittävästi ruokavaliotaan tai että ruoantuotantoon käytettäisiin enemmän luonnonresursseja.

Muutoksia toimitusketjuihin ja kulutustottumuksiin

Osa muutoksista, kuten rehuviljan korvaaminen viljelykasvien tähteillä, heikentäisi karjankasvatuksen tuottavuutta ja vähentäisi näin saatavilla olevien eläinperäisten tuotteiden määrää. Tämän tutkijat huomioivat analyysissään.

Toinen merkittävä haaste liittyy eläimille syötettävien raaka-aineiden ottamiseen osaksi ihmisravintoa. Raaka-aineet eivät aina ole samanlaisia kuin ne, mihin kuluttajat ovat tottuneet. Esimerkiksi rehumaissina käytettävä lajike on erilainen kuin ruokamaissi, viljatuotteiden laatu voi olla rehukäytössä heikompi ja rehuna käytettävät kalalajit ovat pieniä ja ruotoisia – eivätkä ainakaan tällä hetkellä ole kuluttajien suosiossa.

Laajamittaisen muutoksen toteuttaminen vaatisikin toimitusketjujen uudelleenjärjestelyjä sekä myös jonkin verran ihmisten kulutustottumusten muutoksia. Näiden esteiden ylittäminen johtaisi kuitenkin merkittäviin hyötyihin, tutkijat korostavat.

”Meidän pitää muuttaa ruokajärjestelmää esimerkiksi niin, että teollisuudenalat ja viljelijät, joiden tuotannossa syntyy sivutuotteita, löytävät niitä tarvitsevat karjan- ja kalankasvattajat. Osa sivutuotteista vaatisi myös jalostusta ennen kuin ne voidaan antaa tuotantoeläimille”, Sandström sanoo.

Muutos ei myöskään ole välttämättä niin radikaali kuin miltä se aluksi vaikuttaa.

”Tutkimuksessamme analysoituja sivuvirtoja ja tapoja hyödyntää viljakasvien tähteitä käytetään jo monin paikoin eri mittakaavoissa. Näin ollen koko järjestelmää ei tarvitse keksiä uudelleen alusta alkaen. Meidän pitää vain muokata nykyistä ruokajärjestelmää ja kasvattaa hyväksi havaittujen toimintatapojen mittakaavaa,” Kummu toteaa.

(nature.com)