Meyer Turku avasi oman nimikkosalin Otaniemeen
Otaniemen kampuksen perinteisessä K1-rakennuksessa on avattu Meyer Turku Oy:n nimikkosali, Meyer-sali. Se on osa syyskuussa solmitun Aalto-yliopiston ja Meyer Turku Oy:n välistä sponsorisopimusta, jonka tavoitteena on entisestään tiivistää hyvää yhteistyötä yliopiston ja telakkayhtiön välillä. Oma nimikkosali on osa yrityksen työnantajakuvan rakentamista opiskelijoiden keskuudessa.
”Olen iloinen korkeakoulumme ensimmäisen kumppanuussalin avaamisesta, ja toivotan Meyer Turku Oy:n tervetulleeksi Otaniemen kampukselle. Insinööritieteiden korkeakoululla on pitkät perinteet tiiviistä yritysyhteistyöstä, ja nimikkosali tuo selkeästi esille Aallon tutkimuksen ja opetuksen vaikuttavuutta meritekniikan alalla”, sanoo dekaani Gary Marquis.
”Haluamme tavoittaa eri alojen osaajia ja synnyttää heidän kanssaan keskustelua laivanrakennuksen tulevaisuudesta, joten odotamme innolla uuden tilan tuomia mahdollisuuksia. Toivomme, että kaikki meritekniikasta ja laivojen suunnittelusta kiinnostuneet Aallon opiskelijat löytävät salin. Myös muut ovat tervetulleita: Kestävä tulevaisuus ja sen edellyttämät teknologiset ratkaisut tarjoavat ennennäkemättömiä mahdollisuuksia maailmanluokan ammattilaisille laajalla skaalalla”, toteaa Meyer Turku Oy:n toimitusjohtaja Tim Meyer.
”Oma sali tarjoaa Aallon opiskelijoille, tutkijoille ja Meyer Turku Oy:lle luontevan kohtaamispaikan ja nostaa esille laivasuunnittelua ja laivanrakennusta, suomalaisen osaamisen huippua. Tulevaisuudessa meriteollisuus tarvitsee kasvavassa määrin kyvykkäitä osaajia, jotka pystyvät luomaan uusia kestävän kehityksen mukaisia innovaatioita”, sanoo meritekniikan professori Heikki Remes.
Nimikkosalin sisustuksen ovat suunnitelleet Meyer Turku Oy:n asiantuntijat. Luentosalin aulaan on avattu syksyn ajaksi risteilijöiden pienoismallinäyttely. Meyer-sali sijaitsee Otakaari 4:n toisen kerroksen luentosalissa 215.
Nimikkosali:
Oman nimikkosalin kautta Aallon partnerit pääsevät tukemaan opiskelijayhteisöä ja oppimista tuomalla opetustiloihin viihtyvyyttä ja laadukkuutta. Nimikkosalin avulla yritykset voivat myös laajentaa näkyvyyttään opiskelijoiden keskuudessa, joten sali toimii osana työnantajakuvan rakentamista.
Lue lisää uutisia
Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita
Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?
Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa
Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.