ɫɫ

Uutiset

Metsien tuottamaa arvonlisää on mahdollista nostaa merkittävästi

Metsäbiotalouden tiedepaneelin ensimmäisen selvityshankkeen tulokset on julkaistu. Laskelmien mukaan metsien tuottamaa arvonlisää on mahdollista nostaa merkittävästi ilman lisähakkuita.
Biomateriaaleja
Kuva: Anne Kinnunen, Aalto-yliopisto

Professori Monika Österbergin vetämän Metsäbiotalouden tiedepaneelin ensimmäisen selvityshankkeen tulokset on julkaistu. ”Lankusta lääkkeisiin – Tuoteportfolion arvonnoususta uutta arvonlisää metsäsektorille” -raportin laskelmien mukaan metsien tuottamaa arvonlisää on mahdollista nostaa merkittävästi ilman lisähakkuita: selvityksen mukaan vuonna 2035 Suomen metsistä voitaisiin saavuttaa jopa 15,6 miljardin euron arvonlisä, mikä tarkoittaa 80 % kasvua verrattuna vuoden 2019 tasoon.

”Metsien tuottaman arvonlisän kasvattaminen on mahdollista, vaikka hakkuumääriä ei lisättäisi. Tämä edellyttää, että tuotamme nykyistä enemmän erilaisia ja pidemmälle jalostettuja tuotteita puusta. Arvonlisän kasvattamiseen tarvitaan useita ratkaisuja”, selvitystyötä koordinoinut professori Monika Österberg sanoo.

 

Seuraavat kaksi selvityshanketta julkaistaan lähiaikoina ja kaikkien hankkeiden tuloksia käsitellään webinaarissa ”Arvokysymyksiä ja arvonlisää metsistä” 22.4. – ilmoittaudu !

metsäbiotalouden kuva
Kuva: Metsäbiotalouden tiedepaneeli
Professori Monika Österberg.

Professori Monika Österberg on nimitetty Metsäbiotalouden tiedepaneelin jäseneksi

Maa- ja metsätalousministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö on asettanut 14-jäsenisen Metsäbiotalouden tiedepaneelin.

Uutiset
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.
Mies kurkistaa komponenttiputkien läpi kuten kiikareita käytettäessä.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Tutkimuksesta kohti resilienttejä energiajärjestelmiä: Halide Energy kiihdyttää akkukehitystä Aalto Design Factorylla

Aalto-yliopistosta ponnistava Halide Energy, kuparivirtausakkuja pitkän keston varastointiin kehittävä yritys, on kiihdyttänyt siirtymäänsä tutkimushankkeesta tuotteeksi Aalto Design Factoryn Partner Plaza -startupohjelman avulla. Nopean prototyypin valmistuksen, asiantuntevan henkilökunnan ja työpajojen ansiosta tiimi voi valmistaa mittatilausosia päivissä, ratkoa viime hetken haasteita ja jatkaa tuotekehitystä.