Martti Hallikaiselle NASA Group Achievement Award
Aalto-yliopiston avaruustekniikan emeritusprofessori Martti Hallikainen kuuluu Global Precipitation Measurement Post-Launch Team’iin, jolle NASA myönsi Group Achievement Award -palkinnon kesäkuussa 2015. Perusteena oli se, että ryhmän todettiin ylittäneen monipuolisesti GPM-satelliittimissioon kohdistuneet odotukset. Tämä Yhdysvaltojen ilmailu- ja avaruushallinnon (NASA) palkinto voidaan myöntää ryhmälle, jonka saavutukset merkittävästi myötävaikuttavat NASAn satelliittimission onnistumiseen.
Global Precipitation Measurement (GPM) on kansainvälinen satelliittimissio, jonka pääpartnerit ovat NASA ja Japanin avaruusjärjestö JAXA. GPM Core Observatory -satelliitti laukaistiin 27.2.2014 ja sen edistykselliset mikroaaltoinstrumentit tuottavat maailmanlaajuisesti kolmen tunnin välein entistä monipuolisempia havaintoja vesi- ja lumisateesta. Martti Hallikaisen johtama Aalto-yliopiston tutkimusryhmä osallistui tutkamittausten korjausalgoritmien kehittämiseen talvisadannan osalta.
Lue lisää uutisia
Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme
Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon
Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa
Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.