ɫɫÀ²

Uutiset

Maria Jotunin puiston ideakilpailun voittivat Aallon opiskelijat

Lappset Group Oy:n ja Kuopion kaupungin maisemasuunnittelukilpailu Maria Jotunin puiston kehittämiseksi on ratkennut.

Järjestyksessään 40. ja ensimmäistä kertaa kansainvälinen maisemasuunnittelualan korkeakouluille järjestetty kutsukisa oli korkeatasoinen.

Kolme ensimmäistä palkintosijaa ja yleisöäänestyksen voitto menivät Aalto-yliopiston maisema-arkkitehtuurin opiskelijoille. Kilpailun asiantuntijaraati valitsi voittajaksi kolmen opiskelijan tekemän ehdotuksen Kaupunki kukkii puistossa, joka myös voitti yleisöäänestyksen. Voittajatiimiin kuuluivat Elina Lindholm, Tuuli Salovuori ja Terhikki Vaarala, jotka saivat yhteensä 2 500 euron palkinnon.

Toiseksi sijoittui ja 1 200 euron palkinnon sai Veera Tolvasen ehdotus Kaupunkilaisten Kuopionlahti. Kolmas sija ja 700 euron palkinto meni Mika Varpion ehdotukselle Waterworld.

Kilpailun kohteena oli noin 16,5 hehtaarin suuruinen Kuopionlahden rannalla sijaitseva Maria Jotunin puisto. Palkinnot jaettiin 11. helmikuuta 2016 Jyväskylässä pidettyjen Viherpäivien yhteydessä.

Kuopion kaupungin, aluehallintoviraston ja Lappsetin edustajista koostunut yhdeksänhenkinen palkintoraati kuvasi perusteluissaan kilpailun voittanutta Lindholmin, Salovuoren ja Vaaralan työtä toiminnoiltaan monipuoliseksi ikäryhmien ja esteettömyyden sekä vuodenaikojen näkökulmista. Raadin mukaan työ kokoaa puiston aktiviteetit selkeäksi kokonaisuudeksi keskeiselle paikalle. Suunnitelmassa oli huomioitu hyvin reitistö, kulkusuunnat, liikenteellinen kytkentä Musiikkikeskuksen alueeseen ja alueen opastus.

- Viheralueena varsin nuori puistoalue on monipuolinen toiminnoiltaan. Yhtenäinen rantaa mukaileva reitistö ulottuu kansainvälisestikin kuuluisan Väinölänniemen kauniiden maisemien kautta Kuopion matkustajasatamaan.  Kilpailun tavoitteena oli huomioida eri käyttäjäryhmät ja löytää uusia rohkeita ajatuksia alueen kehittämiseksi. Kaupunkikulttuurin, yhteisöllisyyden ja esteettömyyden huomioimista painotettiin töiden arvostelussa, sanoo Kuopion kaupunginpuutarhuri Matti Nikoskelainen.

Lappset Group Oy on järjestänyt aluesuunnittelukilpailuja 40 vuoden ajan yhteistyössä kuntien ja kaupunkien kanssa. Historian aikana kilpailutöitä on jätetty yhteensä yli 1 200. Maria Jotunin puiston ideakilpailuun jätettiin yhteensä 21 ehdotusta neljästä suomalaisesta ja kahdesta virolaisesta maisemasuunnittelun alan korkeakoulusta.

- Viheralueilla on suuri merkitys ihmisten hyvinvointiin. Liikuntaneuvos Risto Ikäheimon käynnistämä kilpailumuoto kannustaa nuoria korkeakoulujen maisemasuunnittelun alan opiskelijoita tuomaan uusia ideoita asuin- ja elinympäristöjen viihtyisyydeksi. Kilpailu antaa opiskelijoille mahdollisuuden ehdottaa ratkaisua olemassa olevaan muutostarpeeseen ja käytännön kokemusta asiakkaan kanssa työskentelystä. Lisäksi kilpailuun osallistuminen toimii ponnahduslautana alan työmarkkinoille, kertoo konseptipäällikkö Aarni Mertala Lappsetilta.

Kilpailuun oli kutsuttu Yrkeshögskolan Novia Raaseporista, Oulun ammattikorkeakoulu, Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksen maisema-arkkitehtuurin koulutusala Otaniemestä, Hämeen ammattikorkeakoulu Lepaalta, Tallinnan teknillinen yliopisto ja Estonian University of Life Sciences.

Kuluvan vuoden aluesuunnittelun ideakilpailu toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän kaupungin kanssa, ja sen kohteena ovat Jyväskylän tori ja Lyseon kortteli.

&²Ô²ú²õ±è;³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Matti Nikoskelainen, Kaupunginpuutarhuri, Kuopion kaupunki, Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut, puh. 044 718 5711, matti.nikoskelainen@kuopio.fi,

Aarni Mertala, Konseptipäällikkö, Lappset Group Oy, puh. 0400 328 481, aarni.mertala@lappset.com, www.lappset.fi

Kilpailutyöt ovat nähtävillä Kuopion kaupungin nettisivuilla, osoitteessa:

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Euroopan unionin osarahoittama
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kaksi kulmikasta lasilamppua ja yksi hehkuva pyöreiden muotojen lamppu, väreinä beigeä, meripihkankeltaista ja mustaa, vaalea tausta.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa

Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.