ɫɫ

Uutiset

Maisteriopiskelijoiden näyttely Suomen valokuvataiteen museossa

Valokuvataiteen pääaineen maisteriopiskelijoiden MoA in Photography 23 -näyttely on esillä 12. maaliskuuta asti.
Utuinen ihmishahmo näyttää kävelevän pois päin, varjo heijastuu vaalealle pinnalle
Kuva: Charlotta Rajala

Suomen valokuvataiteen museossa avautunut näyttely esittelee yhdeksäntoista taiteilijaa, jotka valmistuvat valokuvataiteen pääaineesta Aalto-yliopiston taiteen ja median laitokselta. Näyttelyn teokset ovat osa tulevien maisterien opinnäytetöitä.

Jokainen vuosikurssi on omanlaisensa äänten, tilojen ja ajan kuva, joka on kiinteästi sidoksissa yhteiskunnassa ja taiteessa tapahtuviin ilmiöihin. Opiskeluvuosina ennestään tuntemattomista ihmisistä tulee toistensa heijastuspintoja, joille taide on linkki menneen, nykyisen ja tulevan välillä.

Valokuvateos, jossa näkyy pään verran henkilö, joka on suihkussa hiukset märkänä, kädet kasvoillaan
Kuva: Elisabet Cavén

”Esillä olevissa teoksissa pohditaan kysymyksiä, jotka liittyvät valokuvamedian aineellisuuteen ja objektiivisuuteen, ihmisen ja luonnon välisiin suhteisiin, maiseman rakenteisiin, teknologian ja kulttuurin yhteyksiin, arkisiin ja institutionaalisiin arkistointikäytäntöihin, henkilöhistorioihin ja omaelämäkertoihin sekä valtarakenteiden ja sorron mekanismien poliittiseen kritiikkiin. Valokuvaus paljastuu näiden tutkimusten kautta monitieteisenä välineenä, joka ei koskaan ole eristyksissä vaan aina kiinnittynyt aisteihin, tieteisiin ja taidemuotoihin”, Rebecca Sandelin, yksi näyttelyssä mukana olevista taiteilijoista kuvaa näyttelyn moninaisuutta.

”Tämä näyttely on monia asioita: leikkipaikka, laboratorio, studio, lava. Mikä tärkeintä, se on tarkistuspiste, askel kohti uusia haasteita, mahdollisia epäonnistumisia ja vieläkin suurempia saavutuksia.”

Valokuvateos, jossa on erivärisiä pintarakenteita päällekkäin
Kuva: Carl Victor Wingren

Otos näyttelyn teoksista:

Charlotta Rajalan teos "Viime kesä, toissa kuukausi, jopa eilinen menettävät merkityksensä, kun muistot alkavat valua pois" (2022) pohtii katoamisen arvoa, muistin merkitystä ja ongelmallisuutta sekä hiljaisuuden ja tyhjyyden käsitteitä.

Elisabet Cavénin teos "The Home Odyssey IX" (2021) on suurennuslasi hänen omalle matkalleen. Hienovarainen huumori ja pienet oivallukset ovat ominaista hänen usein kotona rakennetuille teoksilleen.

Carl Victor Wingrenin teoksessa "Gloop 5" (2022) valokuvaus ja installaatio kietoutuvat yhteen. Hän työskentelee luonnollisten biomateriaalien kanssa kyseenalaistaakseen saavutettavuuden ja pysyvyyden. Teokset esitetään muuttuvassa tilassa; ne siirtyvät digitaalisen ja materiaalisen sekä märän ja kuivan välillä.

Seuraa teosten esittelyjä Instagramissa: 

Näyttelyn taiteilijat:

Lorena Articardi, Elisabet Cavén, Juan Couder, Francisco González Camacho, Maite González Laurens, Iina Gröhn, Katri Heinämäki, Mari Hokkanen, Alexander Komenda, Viena Kytöjoki, Hanna Linnove, Lyydia Osara, Charlotta Rajala, Rebecca Sandelin, Lada Suomenrinne, Niko Tampio, Lydia Toivanen, Carl Victor Wingren ja Yujie Zhou.

MoA in photography -näyttely Suomen valokuvataiteen museossa Kaapelitehtaalla Helsingissä
27.1.–12.3.2023

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Lähikuva monimutkaisesta kultaisen värisestä koneesta, jossa on erilaisia johtoja ja liittimiä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Mitä kvantti tarkoittaa?

Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Hymyilevä henkilö vihreässä paidassa ja lippalakissa punaisen tiiliseinän edessä
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta

Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.