Maisteriopintoihin hyväksyttiin 1 331 uutta opiskelijaa
Aalto-yliopiston maisteriohjelmien hakuaika päättyi 4. tammikuuta, ja valinnan tulokset on julkaistu 22. maaliskuuta. Maisteriopintoihin hyväksyttiin 1331 uutta opiskelijaa.
Maisteriohjelmiin hakijoista noin 30 prosentilla oli suomalainen korkeakoulututkinto. Ulkomaisella korkeakoulututkinnolla hakeneita oli aiempien vuosien tapaan eniten Kiinasta, Intiasta, Pakistanista, Isosta-Britanniasta ja Iranista. Hakijoista 58 % on suorittanut korkeakoulututkinnon EU/ETA-alueen ulkopuolella. Hakemuksia saapui kaikkiaan 111 eri maasta.
Kauppatieteiden alalla suosituimpia hakukohteita olivat Management and international business ja Yritysjuridiikka. Taiteiden alalla suosituimmat hakukohteet olivat Collaborative and industrial design ja Creative sustainability. Tekniikan alalla suosituimmiksi hakukohteiksi nousivat Machine learning, data science and artificial intelligence ja Computer science.
Tämä haku ei sisältänyt Aalto-yliopiston omista kandidaattiohjelmista maisteritasolle siirtyviä opiskelijoita. Kansainvälisten yhteistutkinto-ohjelmien hakijamäärät eivät sisälly näihin lukuihin.
Onnittelut kaikille valituille ja nähdään ensi syksynä!
Lue lisää:
Lue lisää uutisia
Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita
Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin
Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.
Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?
Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.