ɫɫÀ²

Uutiset

Maistereiden valmistumishuippu osui syksyyn

Aalto ARTSin publiikki järjestettiin ensimmäistä kertaa Otaniemen kampuksella.
crop1_web_mg_2181_fi.jpg

Viime viikon perjantaina juhlitussa Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun ylimääräisessä publiikissa taiteen kandidaatit ja maisterit, tekniikan kandidaatit ja arkkitehdit ja maisema-arkkitehdit sekä tohtorit saivat todistuksensa. Ylimääräisen publiikin järjestämiseen päädyttiin, koska tutkinnonuudistuksen vuoksi erityisesti maistereita valmistui ennätysmäärä. Juhlapäivänä myönnettiin todistukset 197 tutkinnonsuorittajalle.  
 

Aalto ARTSin publiikki järjestettiin ensimmäistä kertaa Otaniemen kampuksella. Juhlatilana oli A-sali Kandikeskuksessa. Suuri sali täyttyi todistusten jakoa katsomaan tulleista valmistuneiden ystävistä ja sukulaisista. Tilaisuus alkoi Polyteknikkojen kuoron kvartetin humoristisilla esityksillä, joissa neuvottiin sukkien valitsemisessa ja kansainvälisen uran vaatimuksista.
 

Dekaani Anna Valtonen puhui valmistujille tutkinnon saavuttamisen tärkeydestä ja ilon merkityksestä, opiskeluajan verkostojen luomisesta ja yhdessä tekemisen rikkaudesta.

Publiikissa jaettiin dekaanin stipendi, jonka sai parhaimmasta opinnäytetyöstään taiteen maisteriksi valmistunut Kasperi Mäki-Reinikka. Hän kuuluu Brains on Art -kollektiiviin, joka työskentelee taiteen ja tieteen välimaastossa. Kollektiivin toimintaa käsittelevä opinnäyte on erinomainen esimerkki monitieteisen yhteistyön mahdollisuuksista tuottaa korkeatasoista taidetta.

Publiikin ohjelmaan on juurtunut alumnitervehdys. Tällä kertaa Alumnipuheenvuoron piti kansainvälisestä MEDes-ohjelmasta valmistunut teollinen muotoilija Mats Lönngren. Hänet palkittiin tämän vuoden BraunPrize 2015 -palkinnolla.

Juhlallisen todistusten jakotilaisuuden jälkeen laitokset jatkoivat omia perinteisiä valmistumisjuhliaan Kandikeskuksen muissa tiloissa.

Seuraava publiikki pidetään Arabian kampuksen Sampo-salissa 18.12.2015.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Opintoasiainpäällikkö Leena Koskinen, leena.koskinen@aalto.fi

Kuvat: Alisa Javits

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
QS CEMS ranking 2027 banner
Opinnot Julkaistu:

CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin

Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.
Project team for Alma Media
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Kampuksen puisto, vihreitä ja oransseja syyspuita tiilirakennuksen edessä sinisen pilvisen taivaan alla
Opinnot Julkaistu:

Avoimen yliopiston loppusyksyn kurssi-ilmoittautumiset alkavat 21.9.

Loppuvuoden kurssien ilmoittautuminen alkaa 21.9.