ɫɫ

Uutiset

Magazinen teemana kestävä kehitys

Aalto University Magazine 22 tarkastelee kestävän kehityksen ratkaisuja.
A birch tree photographed by Eeva Suorlahti.

”Ratkaisut eivät synny nykyisiä toimintamalleja pikkuhiljaa sieltä täältä parantamalla, vaan tarvitaan aivan uudenlaista ajattelua”, sanoo vararehtori, professori Tuija Pulkkinen lehden Avauksia-palstalla. ”Olemme allekirjoittaneet YK:n kestävän kehityksen linjaukset ensimmäisenä yliopistona Suomessa, ja otamme periaatteet huomioon kaikessa toiminnassamme toimitilojen rakentamisesta opiskelijaruokailuun.”

Kestävän kehityksen ongelmat voi nähdä myös innovaatioiden lähteenä, muistuttaa professori Minna Halme. Hänen tutkimusalaansa on vastuullisen liiketoiminnan johtaminen, ja Halme toimii myös Aalto Sustainability Hubin johtajana. Uusi asiantuntijoiden verkosto edistää tieteidenvälistä tutkimusta ja opetusta kestävän kehityksen alalla.

Vedestä tulee sinistä kultaa, todetaan lehden pääartikkelissa, sillä ilmastonmuutos ja väestönkasvu lisäävät vesipulaa kaikkialla maailmassa. Mutta tilanteeseen löytyy myös ratkaisuja, eikä työn motivaatiosta ole pulaa, sanovat vesikysymysten asiantuntijat, professori Olli Varis, ulkoministeriön neuvonantaja Antti Rautavaara sekä vesiteknologiayrityksen toimitusjohtaja Antti Pohjola.

Kuka-palstan alumnihaastattelussa energia-alan yrittäjä Mika Anttonen esittelee visionääriset kuusi teesiään energia- ja ilmastokysymyksistä.

Ruoasta on tullut yhä useammin ekoteko, todetaan juttukokonaisuudessa, jossa sienet, sirkat ja särjet tuovat suuhumme asennemuutoksen makua, ja korostetaan myös pölyttäjien arvoa ravintoketjun turvaajina.

Tieteestä-jutut esittelevät perinteisen vihreän kullan – puun – jalostuksen uusia muotoja: Miten selluloosasta voi tulla hitti eläinrehuteollisuudessa tai miten siitä saadaan ensiluokkaista tekstiilikuitua. Katsastamme myös keinoja, miten arvometallit saadaan kiertotalouden piiriin.

on julkaistu suomeksi ja englanniksi verkossa (issuu.com). 

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä kantavat kylttiä, jossa lukee 'IT Services' ja  jossa on lisäksi suurennuslasin kuva.
Yliopisto Julkaistu:

Aalto Mac: verkkoasetukset päivitetään

Päivitykset alkavat joulun aikana
Jaettu kuva: vasemmalla valkoinen rekka tiellä kasvien kanssa; oikealla digitaalisia linjoja ja osittainen kasvot. Teksti: unite! #UniteSeedFund
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana

Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.
tohtorinhattu, Kauppakorkeakoulu
Yliopisto Julkaistu:

Kauppakorkeakoulu promovoi kymmenen kunniatohtoria toukokuun 2026 promootiossa – arvokas juhla järjestetään viiden vuoden välein

Kauppakorkeakoulun ensimmäinen promootio järjestettiin vuonna 1946, joten keväällä 2026 on vuorossa Kauppakorkeakoulun 17. promootio.