ɫɫ

Uutiset

Maa- ja vesitekniikan tuki lahjoittaa 250 000 euroa Aalto-yliopisto Juniorille

Lahjoitus kohdennetaan veteen ja vesitekniikkaan liittyvien työpajojen kehittämiseen ja skaalaamiseen.
Aalto-yliopisto Juniorin työpaja

Maa- ja vesitekniikan tuki ry (MVTT) lahjoittaa Aalto-yliopisto Juniorille 250 000 euroa kannustaakseen lapsia ja nuoria perehtymään veteen ja vesitekniikkaan.

Aalto-yliopisto Junior on osa Aalto-yliopiston monialaista kasvatustoimintaa ja jatkuvan oppimisen strategiaa. Sen tavoitteena on innostaa erilaisista taustoista tulevia lapsia ja nuoria taiteen, tieteen tekniikan ja talouden pariin. Maa- ja vesitekniikan tuen merkittävän lahjoituksen myötä, Aalto-yliopisto Junior pääsee nyt inspiroimaan lapsia ja nuoria veden maailmaan.

“Vesitaloudella ja vesitekniikalla on kasvava merkitys tulevaisuudessa ja haluamme opettaa näihin liittyviä teemoja myös lapsille ja nuorille”, sanoo Aalto-yliopisto Juniorin päällikkö Veli-Matti Ikävalko. ”Tarkoituksenamme on kehittää veteen liittyviä työpajoja, joissa opitaan ymmärtämään vesitekniikan tärkeys niin omassa arjessa kuin maailmanlaajuisestikin."  

Oppilaita Aalto-yliopisto Juniorin työpajassa Junior Labissä.
Oppilaita Otaniemessä sijaitsevassa Junior Labissä.

Vesiteemapäivissä ja -tuokioissa sujahdetaan vesitalouteen, veden tärkeyteen ja riittävyyteen ikäryhmälle sopivalla tasolla. Osallistavalla ja toiminnallisella sisällöllä on suuri vaikutus mielenkiinnon ja innostuksen herättämiseen. 

Työpajoja järjestetään sekä lähikuntien kouluissa että Otaniemen kampuksella Junior Labin tiloissa. ”Tämän huomattavan lahjoituksen ansiosta tavoitamme nyt yhä useamman koulun oppilaan”, iloitsee Ikävalko. 

”Palkkaamme kolmevuotista hanketta varten koordinaattorin, joka kehittää työpajojen sisältöä. Työpajojen ohjaajina toimivat tekniikkaa opiskelevat Aalto-yliopiston opiskelijat, joten hankkeella on myös tärkeä työllistävä vaikutus.”

Pitkäaikaista tukea vesi- ja ympäristöteemoihin

Maa- ja vesitekniikan tuki on Aalto-yliopiston pitkäaikainen tukija ja yhteistyökumppani. Sen tarkoituksena on tukea vesi- ja ympäristötekniikkaa uudistavaa tutkimusta ja aloitteita, jotka ovat sovellettavissa laajasti niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. 

MVTT:ltä saatujen lahjoitusten avulla Aalto-yliopisto on muun muassa kouluttanut vesitekniikan tohtoreita Majakka -tohtorikoulutusohjelmassa sekä kehittänyt vesialan opetusta ja sen vaikuttavuutta Rakennetun ympäristön laitoksella. 

MVTT oli myös mukana perustamassa yhdyskuntajätevesien puhdistukseen keskittyvää työelämäprofessuuria yhdessä muiden lahjoittajien kanssa. 

”MVTT täyttää tänä vuonna 75 vuotta ja juhlavuoden kunniaksi päätimme valita vuodelle 2024 erityisteeman, vesialan opetuksen. Teemavuoden yhtenä tavoitteena on lisätä vesialan kiinnostavuutta Suomessa. Uskomme, että innostava kokemus vesitekniikasta houkuttelee oppilaita – ja myös opettajia – tutkimaan ja oppimaan alasta lisää. Aalto Juniorin työpajat ovat olleet suosittuja ja on hienoa, että työpajoja on mahdollista saada nyt myös vesiteemaisina,” sanoo MVTT:n toiminnanjohtaja Minna Maasilta

Vuonna 2024 Maa- ja vesitekniikan tuki myönsi lahjoituksia ja apurahoja vesi- ja ympäristötekniikan alalle yhteensä noin 5 miljoonaa euroa. Apurahojen avulla tehdään tutkimusta, kehitetään opetusta ja tuetaan alan osaajia ja osaamisen kehittymistä monin tavoin. Apurahoja myönnetään niin yliopistoille ja muille organisaatioille kuin yksittäisille henkilöillekin.

”Lämpimät kiitokset Maa- ja vesitekniikan tuelle tästä uudesta lahjoituksesta sekä kaikesta vuosien varrella saadusta tuesta. Vesi, erityisesti puhdas vesi, on kriittisen tärkeä yhteiskunnallinen kysymys kaikkialla maailmassa. Olemme iloisia siitä, että lahjoituksen avulla meillä on mainio mahdollisuus edistää vesialan osaamista ja tulevien osaajien kasvattamista Aallossa”, sanoo Petri Suomala, Aalto-yliopiston koulutuksesta vastaava vararehtori. 

Teksti Helena Salminen Aalto-yliopisto

Kuvat Kalle Kaitala Aalto-yliopisto

Aalto-yliopisto Junior

Aalto-yliopisto Junior on taidetta, tiedettä, teknologiaa ja taloutta lapsille, nuorille ja opettajille – opetuksen tueksi, omaksi iloksi ja innostuksen lähteeksi.

Lue lisää
Aalto Junior logo

Lahjoitusuutisia

Group of four students walking in a path in a Finnish forest.
Lahjoita tulevaisuus

Katsaus lahjoittajille

Vuosittainen Aalto-yliopiston katsaus lahjoittajille
Jens Schmidt, photo by Mikko Raskinen
Lahjoita tulevaisuus

Lämmin kiitos kaikille Prodeko-rahastoon lahjoittaneille tuestanne

Lahjoituksilla on merkittävä vaikutus alan opetuksen, tutkimuksen ja opiskelijoiden työelämätaitojen kehittämiseen.
Kauppakorkeakoulun pohjakerros. Kuva: Mika Huisman
Lahjoita tulevaisuus

Osa opinnoista ulkomailla

Opiskelijavaihtoon suunnatut lahjoitukset tekevät kansainvälisistä opinnoista mahdollisia.
Aalto-yliopisto Junior teknologiatyöpaja
Lahjoita tulevaisuus

Oppimisen iloa junioreille

Aalto-yliopisto Junior innostaa lapsia ja nuoria oppimaan, oivaltamaan ja luomaan uutta.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Näkymä Otaniemen kampuksen keskiöstä
Kampus Julkaistu:

Tutkimustulos: Asiakastyytyväisyys Aalto-yliopiston kampuksen toimitiloihin pysyy korkealla tasolla

ACRE arvioi toimitila-asiakkaidensa tyytyväisyyttä vuosittain asiakastyytyväisyyskyselyn avulla. Lue viimeisimmän kyselyn tuloksista.
Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Opiskelija tietokoneen äärellä.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.
Kaksi vaaleaa puista jakkaraa, joista toinen on suorakulmainen ja toinen pyöreä, neutraalia taustaa vasten.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston Puustudion tulevaisuuden visiot Suomen arvokkaimmasta puusta esittäytyvät Suomen metsämuseo Lustossa

Visakoivu – Pirun puristama puu -näyttely on esillä Lustossa 15.3.2026 saakka.