ɫɫ

Uutiset

Litiumioni-mikroakkujen tutkimus toi Mikko Nisulalle vuoden väitöskirja -palkinnon ja tutkijan pestin Gentin yliopistossa

Vuoden 2018 parhaat diplomityöt ja väitöskirjat palkittiin Kemian tekniikan korkeakoulun tutkintotodistustenjakotilaisuudessa 27.3.2019.
Kemian tekniikan korkeakoulun tutkintotodistustenjakotilaisuus 27.3.2019 / Kuva: Helena Seppälä

TkT Mikko Nisula väitteli tekniikan tohtoriksi kemian ja materiaalitieteen laitoksella helmikuussa 2018. Kyseisen vuoden parhaat diplomityöt ja väitöskirjat palkittiin tutkintotodistustenjakotilaisuudessa 27.3.2019. Nisula ei päässyt tilaisuuteen vastaanottamaan palkintoaan korkeakoulun dekaanilta Kristiina Kruusilta, sillä hän jatkaa akateemista uraansa Belgiassa Gentin yliopistossa.

”Aloitin opiskeluni Aalto-yliopistoa edeltäneessä Teknillisessä korkeakoulussa (TKK) vuonna 2004. Lukiossa en vielä tarkalleen tiennyt mihin sen jälkeen suuntaisin, mutta kemia oli aina kiinnostanut minua, ja TKK:ssa houkutteli lisäksi mahdollisuus yhdistää luonnontieteet tekniikkaan.

Opiskeluni alkoi hieman nihkeästi. Peruskurssit eivät olleetkaan sellaisia, millaisiksi olin ne etukäteen kuvitellut ja välillä harkitsin jopa alan vaihtoa. Kandidaattiopintojeni loppuvaiheessa pääsin kesätöihin epäorgaanisen kemian laboratorioon – onneksi!

Tutustuminen alan tutkimustyöhön avasi aivan uuden maailman.

Mikko Nisula

Kaikkein hienointa oli, ettei tutkimuksessa tyydytty pelkästään jo olemassa oleviin ratkaisuihin, vaan pyrittiin luomaan jotakin aivan uutta, kuten entuudestaan tuntemattomia materiaaleja.

Tämän jälkeen löysin opiskeluuni aivan uudenlaista motivaatiota. Kun professori Maarit Karppinen tarjosi minulle diplomityöni jälkeen jatko-opiskelupaikkaa epäorgaanisen kemian tutkimusryhmässä, ei minun tarvinnut vastausta kauaa miettiä.

Mikko Nisula

Väitöskirjani aiheeksi päätyi oikeastaan puolivahingossa sivuprojektina alkanut tutkimus atomikerroskasvatusmenetelmän soveltamisesta litiumioni-mikroakkujen valmistukseen. Kyseisille akuille olisi käyttöä nimensä mukaisesti mikroelektroniikassa. Esimerkiksi esineiden internetissä tarvittaisiin valtava määrä pieniä antureita ja sensoreita, jotka kykenisivät keräämään itsenäisesti tietoa ja lähettämään sitä verkkoon. Pullonkaulana on kuitenkin nykyinen akkuteknologia, joka ei sovellu riittävän pienikokoisten akkujen valmistukseen.

Väitöskirjatutkimukseni pyrkimys oli vastata haasteeseen kehittämällä uudentyyppinen ohutkalvoakku, jossa hyödynnettiin perinteisten, raskasmetalleja sisältävien materiaalien sijaan ympäristöystävällisiä orgaanisia elektrodimateriaaleja. Akun kokonaispaksuus saatiin kutistettua alle sataan nanometriin käyttämällä atomi- ja molekyylikerroskasvatusmenetelmää (ALD/MLD), jossa akku kirjaimellisesti kasataan atomi- ja molekyylikerros kerrallaan. Käytännössä siis kehitin sopivat materiaalit kullekin akkukomponentille ja lopulta kasasin niistä kokonaisen akkukennon. Akusta tuli varsin suorituskykyinen, joskin sen kapasiteetti kaipaisi vielä vähän jatkokehittelyä.

Väitöskirjan jälkeen jatko akateemisella uralla tuntui luontevalta, ja toiminkin nyt Gentin yliopistossa post-doc
-tutkijana. Jatkan edelleen molekyylikerroskasvatusmenetelmän parissa, mutta nyt kiinnostuksen kohteena on erityisesti molekyylielektroniikka. Tavoitteeni on kehittää orgaanisista ja epäorgaanisista komponenteista koostuvia hybridimateriaaleja, joiden sähkönjohtavuutta voitaisiin kontrolloida dynaamisesti niiden hapetusastetta muuttamalla. Tämä ns. muistivastusilmiö muistuttaa osin hermosolujen synapsien toimintaa ja sille voisi löytyä käyttöä esimerkiksi tekoälyn kehityksessä.”

Kemian tekniikan korkeakoulun dekaani on pääaineista vastaavien professoreiden esityksestä myöntänyt 1000 euron arvoiset diplomityöpalkinnot seuraaville diplomi-insinööreille:

DI Aino-Maija Leppä
Genomic characterization of hematopoietic stem and progenitor cells in multiple myeloma to study patterns of disease evolution

DI Abitha Venkatramani
Feasibility study of low grade waste heat recovery technologies for energy efficiency

DI Rasmus Kronberg
Ab initio molecular dynamics simulation of the platinum-water interface: Insights into structure and electrocatalytic properties

DI Oskar Wegelius
Liquefaction of lignin: Uncatalysed and catalysed ethanolysis

Kemian tekniikan korkeakoulun dekaani on tohtorinkoulutusneuvoston esityksen mukaisesti myöntänyt 3000 euron arvoiset väitöskirjapalkinnot seuraaville tekniikan tohtoreille:

TkT Nico Holmberg
Hydrogen Evolution Reaction on Carbon Nanotubes: Insights from Electronic Structure Theory (vastuuprofessori Kari Laasonen)

TkT Meri Lundahl
Wet-spinning of Cellulose Nanofibril Hydrogels (vastuuprofessori Orlando Rojas)

TkT Pezhman Mohammadi
Biologically Inspired High Performance Material (vastuuprofessori Markus Linder)

TkT Mikko Leander Nisula
Atomic/ Molecular Layer Deposition of an All-Solid-State Thin-Film Battery Based on Organic Electrode Materials (vastuuprofessori Maarit Karppinen)

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kaksi kulmikasta lasilamppua ja yksi hehkuva pyöreiden muotojen lamppu, väreinä beigeä, meripihkankeltaista ja mustaa, vaalea tausta.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa

Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.