É«É«À²

Milos Mladenovic, liikennetekniikan apulaisprofessori:

Nykyinen liikennejärjestelmä ei ole kestävällä pohjalla. Olemme onnistuneet vähentämään päästöjä monella sektorilla, mutta liikenteen päästöt vain kasvavat. Järjestelmä on kestämätön niin ekologisesti kuin sosiaalisesti ja taloudellisesti.  

Yksityisautoiluun perustuva elämäntyyli aiheuttaa monenlaisia terveysongelmia. Istuminen yksin metallilaatikoissa eristää meitä sosiaalisesti. Pysäköintialueiden rakentaminen tiivistyviin kaupunkeihin on taloudellisesti huono sijoitus.  

Miksi olemme päätyneet tähän tilanteeseen? Koska me, suunnittelijat ja insinöörit, arkkitehdit ja taloustieteilijät, emme ymmärrä, kuinka moniulotteisia ihmiset ovat. 

Kehittyvät teknologiat, kuten itseajavat autot, droonit ja liikkuminen palveluna, mullistavat liikkumisen kenttää. Niiden rooli ja vaikutus yhteiskunnassa ovat vasta muotoutumassa – meillä on käsissämme mahdollisuus luoda aivan uudet pelisäännöt. Onkin tärkeä kysymys, mitkä arvot ohjaavat uuden kehittämistä. 

Monelle insinöörille ajatus teknologian ja arvojen suhteesta on vieras. Teknologia ei kuitenkaan ole koskaan neutraalia. Sen takana on arvovalintoja, jotka vaikuttavat väistämättä ihmisten elinympäristöön ja käyttäytymiseen. Uusia teknologioita ja järjestelmiä suunniteltaessa kysymys on siitä, millaisia arvoja haluamme – ja millaisia emme halua – niiden edistävän.  

Esimerkiksi Suomessa lasten itsenäistä liikkumista kouluun ja harrastuksiin pidetään tärkeänä arvona. Miten tämä otetaan huomioon kaupunkien, robottiajoneuvojen tai julkisen liikenteen suunnittelussa?  

Tutkimukseni keskittyy liikenteen uusien teknologioiden ja päätöksenteon tukijärjestelmien ihmiskeskeiseen, arvosensitiiviseen suunnitteluun. Olen muun muassa mukana projektissa, jossa laaditaan Euroopan komissiolle itseajavien autojen eettisiin haasteisiin liittyviä suosituksia. 

Päädyin tutkimaan liikennettä, koska se tyydyttää loputonta uteliaisuuttani: tutkimus pitää sisällään kaikkea fysiikasta informaatioteknologiaan ja filosofiasta sosiologiaan. Ei ole olemassa alaa, joka ei jotenkin liittyisi liikkuviin ihmisiin. Insinöörinä ymmärrän teknologian lumon, mutta meidän täytyy muistaa, että liikennejärjestelmän keskiössä on ihminen eikä teknologia. Siksi insinöörien ja suunnittelijoiden täytyy ymmärtää syvällisesti ihmisen tarpeita sekä teknologian ja yhteiskunnan vuorovaikutusta.  

Haluan työlläni vaikuttaa tähän, ja yksi keskeinen keino on kouluttaa ajattelijoita, jotka ajattelevat ihmiskeskeisesti. Olen mukana kehittämässä uutta yhteiseurooppalaista kaupunkiliikenteen alan maisterikoulutusta Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutin (EIT) Urban Mobility -verkostossa. Alalla on valtava tarve uuden sukupolven osaajista â€“ monet opiskelijamme työllistyvätkin jo kesken opintojen.  

Tavoitteeni on kuroa umpeen kuilua tutkimuksen ja käytännön välillä. Luomalla verkostoja pidän yllä tiivistä yhteistyötä esimerkiksi liikenteen palveluntarjoajien ja kaupunkien kanssa. Käytännön toimijoiden on tärkeää olla mukana tutkimusprojekteissamme alusta saakka, sillä liikennejärjestelmää ei voi tutkia laboratorioon sulkeutuneena. ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âön tärkein anti on molemminpuolinen oppiminen: saamme tutkimukseen käytännön näkökulmaa ja voimme välittää uusinta tutkimustietoa kentälle.  

Teksti: Annamari Tolonen