ɫɫÀ²

Uutiset

Lasten ja nuorten biopohjaisten materiaalien ohjekirja innostaa kokeilemaan

Levästä hattuja, puusta glitteriä ja vessapaperista vaahtoa – joskus materiaaleja valmistetaan yllättävistä raaka-aineista. Aalto-yliopiston Bioinnovaatiokeskus julkaisi lapsille ja nuorille suunnatun ohjekirjan. Kirjoittajat haluavat innostaa lapsia ja nuoria materiaalien pariin ja rohkeaan kokeiluun. Mainiot materiaalit – ohjeita biopohjaisiin kokeiluihin kirja pitää sisällään 17 työohjetta, joiden avulla voi valmistaa itse biopohjaisia materiaaleja.
Mainiot materiaalit kirjoja pinossa keltaisella taustalla. Yksi avonainen kirja etualalla.
Poika katsoo värikkäiden kalvojen läpi. Tiivis kuvanrajaus, tarkennus pojan kädessä ja kalvossa.
Puu taipuu moneksi, kuvassa puupohjaisia läpinäkyviä kalvoja.

Materiaalikirja kannustaa katsomaan metsää ja luontoa uusin silmin ja oppimaan siltä. Kirjan ohjeet eivät sisällä kuumaliimaa tai muovisilppua, vaan luonnosta saatavia ainesosia, joten lopputulokset on helppo kierrättää tekemisen jälkeen. Kirja rohkaisee käyttämään materiaaleja kriittisesti, ennakkoluulottomasti ja kekseliäästi. Ohjeissa hyödynnetään etenkin puupohjaisia ihmeaineita metyyli- ja karboksimetyyliselluloosaa. 

Autamme lapsia ja nuoria käsittelemään ilmastoahdistusta keskittymällä konkreettisiin ratkaisuihin ja positiiviseen tekemiseen

Susanna Ahola
Ilmavasta vaahdosta tehtyjä muotoja heitettynä ilmaan kahden ihmisen käsistä. Vaalenpunainen tausta.
Ilmava ja kovettuva vessapaperivaahto valmistuu täysin puupohjaisista ainesosista.

Tietoa biopohjaisista materiaaleista, materiaalinkehityksestä ja ajankohtaisesta tutkimuksesta 

Mainiot materiaalit – ohjeita biopohjaisiin kokeiluihin kirja pitää sisällään 17 työohjetta, joiden avulla voi valmistaa itse biopohjaisia materiaaleja kotioloissa. Työohjeissa käytetään luonnosta saatavia ja kierrätettyjä aineita. Ohjekirja innostaa ja inspiroi kokeilemaan tulevaisuuden kannalta kestävämpiä materiaaleja muotoiluajattelun avulla. Selkeät ohjeet on varustettu runsain kuvituksin. Kirja koostuu neljästä luvusta, ensimmäisessä luvussa on perustietoa materiaalien kehittämisestä ja toisesta luvusta löytyvät työohjeet. Kolmannessa luvussa on lisätietoa raaka-aineista ja työskentelymenetelmistä. Neljännessä luvussa on inspiroivia materiaalitarinoita opiskelijoiden kehittämistä projekteista. 

Mainiot materiaalit kirjanjulkaisutilaisuus. Lavalla kirjan kirjoittajat, etualalla näkyy yleisöä
Kirja julkaistiin Aalto-yliopiston Design Factorylla tiistaina 24.9. Lavalla kirjaa esittelemässä kirjoittajat Susanna Ahola, Greta Salonen, Pirjo Kääriäinen ja Tapani Vuorinen.

Yhteisenä intohimona materiaalit 

Kirjan takana on monialainen tiimi, jota yhdistää kiinnostus materiaaleihin. Kirjoittajista Greta Salonen on kuvataiteilija ja taidekasvattaja, Susanna Ahola kemiantekniikan tohtori ja Bioinnovaatiokeskuksen akateeminen koordinaattori, Pirjo Kääriäinen muotoilun ja materiaalisuuksien professori ja Tapani Vuorinen kemiantekniikan professori. 

Kääriäinen ja Vuorinen ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2011 muotoilua ja kemiaa yhdistävän CHEMARTS-hankkeen parissa. Kirjan työohjeita on kehitetty ja testattu Aalto-yliopiston kemiaa ja muotoilua yhdistävillä kursseilla. Tapani Vuorinen ja Pirjo Kääriäinen ovat julkaiseet aikaisemmin kansainvälisesti suositun The CHEMARTS Cookbook –kirjan aikuisille. 

Ahola ja Salonen ovat aloittaneet yhteistyönsä 2019 Aalto-yliopisto Juniorin monialaisen tiede- ja taidekasvatustoiminnan parissa. Heille tärkeää on vahvistaa lasten ja nuorten omaa toimijuutta sekä luovuutta.

Kirjoittajien välillä vallitsee vahva luottamus toistensa tekemiseen ja arvostus erilaisia näkökulmia kohtaan. Materiaaleja voi lähestyä monelta kantilta. Lisäksi kirjaa on ollut tekemässä CHEMARTS opiskelijoita ja alumneja.

Tyttö pitää kädellään kananmunankuorista valmistettua pingviiniä. Tarkennus on kädessä ja eläinhahmossa.

Meille tekijöille paras osuus on edessä, kun näemme mitä kaikkea materiaaleista syntyy lasten ja nuorten rajattomalla mielikuvituksella.

Greta Salonen

Kirjan julkaisutilaisuudessa 24.9. oli mukana runsas joukko materiaaleista kiinnostuneita eri alojen ammattilaisia, jotka pääsivät tutustumaan kirjaan puheiden ja työpajojen kautta. 

Parhaimmillaan käsillätekeminen lisää materiaalitietoutta ja muovaa asennetta kohti kestävämpää tulevaisuutta. Materiaalien kehittämisessä tarvitaan monenlaista osaamista - tämän päivän lapset kehittävät tulevaisuuden materiaalit.

Kirja on toteutettu Jane ja Aatos Erkon säätiön tuella.  Kirjan englanninkielinen käännös julkaistaan 2025. 

Voit ostaa kirjan

Seuraa kirjaa somessa

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Project team for Alma Media
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.
Mies kurkistaa komponenttiputkien läpi kuten kiikareita käytettäessä.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Tutkimuksesta kohti resilienttejä energiajärjestelmiä: Halide Energy kiihdyttää akkukehitystä Aalto Design Factorylla

Aalto-yliopistosta ponnistava Halide Energy, kuparivirtausakkuja pitkän keston varastointiin kehittävä yritys, on kiihdyttänyt siirtymäänsä tutkimushankkeesta tuotteeksi Aalto Design Factoryn Partner Plaza -startupohjelman avulla. Nopean prototyypin valmistuksen, asiantuntevan henkilökunnan ja työpajojen ansiosta tiimi voi valmistaa mittatilausosia päivissä, ratkoa viime hetken haasteita ja jatkaa tuotekehitystä.