Lasimuotoilun opiskelijoille voitto kansainvälisessä suunnittelukilpailussa
Lasimuotoilun opiskelijoille suunnatun kansainvälisen kilpailun järjestivät Gerhard Bürger -säätiö ja Glasmanufaktur Harzkristall -lasitehdas. Teema oli ”House of Glass”. Teeman tulkinta oli vapaa ja siinä haettiin taiteellisesti ja muotoilullisesti korkeatasoisia töitä kodin sisustukseen tai käyttöesineistöön.
Jokisen ja Konun voitokas työ oli tuoteperhe, joka sisälsi muun muassa juomalaseja, valaisimen sekä erilaisia astioita.
“Työmme perustui kehittelemäämme täysin uudenlaiseen, erilaisista modulaarisista paloista koostuvaan lasinpuhallusmuottiin, joka tarjoaa uudenlaisen tavan valmistaa lasituoteperheen esineitä. Samalla muotilla voi siis toteuttaa lukemattomia erilaisia esineitä eri käyttötarkoituksiin”, suunnittelijat kertovat.
Yleensä jokaiselle esineelle tarvitaan aina oma muotti, mutta Jokisen ja Konun kehittelemän muotin kanssa mahdollisuuksia on loputtomasti. Näin myös uusien muotojen etsintä on entistä huomattavasti helpompaa.
Lasistudio luo vahvaa osaamista
Palkintoseremonia järjestettiin viime viikonloppuna Glasmanufaktur Harzkristallin tehtaalla Derenburgissa Saksassa. Kilpailu on alalla arvostettu ja tuomaristo koostui alan ammattilaisista ympäri Eurooppaa. Pääpalkinto on 2 000 euroa ja siihen kuuluu kahden viikon työskentelyjakso ammattilasinpuhaltajien kanssa Glasmanufaktur Harzkristallissa lasitehtaan tiloissa.
“Kansainvälisessä lasimuotoilukilpailussa menestyminen on meille erittäin iso kunnianosoitus. Olemme erittäin otettuja ja iloisia voitosta. Paras on kuitenkin vielä edessä, kun palaamme syksyllä Harzkristallin lasitehtaalle työskentelemään tämän projektin parissa.”
Miehet ovat toisen vuoden maisteriopiskelijoita Aalto-yliopiston muotoilun laitoksella, missä Jokinen opiskelee Collaborative & industrial design -koulutusohjelmassa ja Konu Product & spatial design -ohjelmassa.
Suunnittelijoiden mukaan heidän voittonsa kertoo myös pitkäjänteisestä ja laadukkaasta opetuksesta, jota Aalto-yliopiston lasistudiolla tehdään. “Muualla Euroopassa yliopistolla oleva oma lasistudio on erittäin harvinainen. Meille se on ollut huikea etuoikeus, joka on mahdollistanut kaikenlaiset kokeilut, jotka voivat johtaa tällaisiin hienoihin tuloksiin. Ja onhan se tärkeä myös koko suomalaisen lasimuotoiluperinteen kannalta.”
äپٴᲹ:&Բ;
Maisteriopiskelija Jukka Jokinen, Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, jukka.t.jokinen@aalto.fi
Lue lisää uutisia
Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme
Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon
Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa
Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.