ɫɫ

Uutiset

Lahjoittaja Ari Koskivaara: Opit vanhenevat, toisin kuin ystävyys

Ari Koskivaara lahjoitti Kauppakorkeakoululle osakkeita, jolloin lahjoituksen arvo määritellään osakkeiden markkina-arvon perusteella.
Lahjoittaja Ari Koskivaara
Kauppakorkeakoulun alumni ja lahjoittaja Ari Koskivaara. Kuva: Jonna Söderholm.

Kauppakorkeakoulun alumni ja lahjoittaja Ari Koskivaara on syntynyt ja asunut koko elämänsä Helsingissä. ”Kävin oppikouluni Helsingin Lyseossa (Ressu) ja kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 1964. Olin jo lukioaikoina ja myöhempinä kesinä töissä Helsingin Osuuskaupalla, Keskon varastossa ja Pohjois-Saksassa ja Itävallassakin. Kaikista niistä sain arvokasta työkokemusta!”

Lukion jälkeen Ari Koskivaara meni armeijaan, jossa hän kävi Reserviupseerikoulun kurssin 118. ”Olin aktiivinen ja osallistuin kaikenlaisen vapaa-ajan tekemisen järjestämiseen. Vuotta myöhemmin vuonna -65 aloitin vuoden kestäneet opinnot Suomen Liikemiesten kauppaopistossa, joka oli hyvä koulu. Halusin kauppaopistossa keskittyä opintoihin, jotta saisin tarvittavia pisteitä päästäkseni sisään Kauppakorkeakouluun.” 

Ensikosketuksen Kauppakorkeakouluun Ari sai yllättäen ulkoiluttaessaan koiraansa Runeberginkadulla. Kaksi mursujaisia (uusien opiskelijoiden kastajaistapahtuma) viettänyttä opiskelijaa juoksi hänen luokseen ja pyysi saada koiran lainaan. ”Suostuin toki, ja päädyimme koirani kanssa koulun juhlasalin lavalle yleisön hurratessa – koirani ansiosta nämä opiskelijat voittivat mursujaishaasteen. Kokemus oli niin innostava, että osittain juuri se motivoi minua hakemaan Kauppakorkeakouluun, jossa aloitin opintoni vuonna 1966.”

”Olin Kauppis-vuosina mukana monenlaisessa KY:n toiminnassa, jossa meillä muodostui mukavia ryhmiä. Osallistuin muun muassa KY:n ohjelmatoimikuntaan, joka järjesti kuntailtoja. Erään kuntaillan ohjelmanumerona keksimme esimerkiksi järjestää ”rumaluistelua” kaunoluistelun vastapainoksi. KY:ssä kuuluin myös edustajistoon ja kahteen eri hallitukseen.” 

Upein juttu oli tietysti FINNFOCUS-vientinäyttely lokakuussa 1968. ”Silloin me 150 kauppatieteiden opiskelijaa järjestimme ”uivan vientinäyttelyn”. Vienninedistämisnäyttelyyn osallistui 140 suomalaista näytteilleasettajaa, joiden tavoitteena oli joko päästä Iso-Britannian markkinoille tai vahvistaa läsnäoloaan niillä. Saimme Amerilta käyttöömme autolautta m/s Finnpartnerin miehistöineen ja seilasimme sillä Thames-jokea Towerin sillan kupeeseen.” 

KY:n tiedotussihteerinä Ari Koskivaara toimi lukuvuoden 1969–1970. 

Tämän päivän Kauppikselle toivon kaikkea hyvää, ja olen siksi myös halunnut tukea koulua lahjoitusten muodossa.

Ari Koskivaara

Vastaanottovirkailijan työstä vientipäälliköksi

Ruusulankadun asuntola muuttui kesäisin Mercur-nimiseksi kesähotelliksi, jossa Ari Koskivaara toimi portsarina kesän 1968. ”Siinä tehtävässä myös kielitaitoni harjaantui. Ensimmäisen pidemmän työkokemuksen sain sukuni omistamassa Forsmanin kiviveistämössä.”

Kesäkuussa 1970 hän aloitti vientipäällikkönä maa- ja metsätalouskonevalmistajien vientiorganisaatio Oy Farmer Ab:ssä, joka oli keskusosuusliike Hankkijan tytäryhtiö. Muutaman vuoden kuluttua hän jatkoi yrityksen toimitusjohtajana. ”Tasan 40 vuotta myöhemmin eläköidyin samasta yrityksestä. Hankkijan omistaja Novera oli mennyt konkurssiin vuonna 1992, jonka jälkeen jatkoimme toimintaa henkilöstömme lunastettua Farmerin. Minusta tuli tuolloin Farmerin pääomistaja. Farmer lopetti toimintansa vuonna 2014, kun valmistajat saattoivat itse hoitaa vientitoimintansa.

Mukavaa alumnitoimintaa ja terveisiä Kauppikselle

Ari Koskivaara on Kauppiksen vuosikurssia -66. Vuosikurssi kokoontuu vapaamuotoisesti kerran tai pari vuodessa Musiikkitalolla. ”Perinne on mukava, mutta vielä merkityksellisempiä ovat useat opintojen aikana syntyneet pienemmät porukat. Näistä pienistä ryhmistä Rupusakki on meidän sellainen 6 pariskunnan muodostama ystäväpiiri, jolla mm. vietämme aina vapun.”

Myös jalkapalloyhdistys oli ja on yhä tärkeä. ”EKOKY-08 ry:n jalkapallojoukkue perustettiin keväällä 1968, mutta nimesimme sen tarkoituksella -08:ksi, jotta saatoimme viettää yhdistyksen 60-vuotisjuhlia jo heti ensimmäisen toimintavuoden jälkeen”. Yhdistys toimii edelleen. ”Nykyään tosin pidämme vuoden aikana yhden niin sanotun lumellisen kokouksen ja yhden lumettoman kokouksen, joista kummassakaan ei nappulakenkiä tarvita. Joukkueessa on usean eri vuosikurssin alumneja.”

”Tämän päivän Kauppikselle toivon kaikkea hyvää, ja olen siksi myös halunnut tukea koulua lahjoitusten muodossa. Haluaisin vielä korostaa, että luokkahuoneista ja -tiloista kannattaa pitää kiinni. Opiskelijoiden keskinäinen aito kohtaaminen tapahtuu niissä ja sujuvasti opintojen ohessa. Opit vanhenevat, toisin kuin ystävyys.”

Toimitustiimi: Terhi Ollikainen, Jonna Söderholm ja Fiona Jokivuolle

Lue lisää

Kauppakorkeakoulun opiskelijoita koulun edustalla

Kauppakorkeakoulu – tulevaisuutta rakentamassa

Me Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa teemme työtä paremman liiketoiminnan ja yhteiskunnan puolesta kouluttamalla tulevaisuuden osaajia.

Kauppakorkeakoulu
Jaakko Honko -tilaisuus 21.8.2025 Aalto-yliopisto Töölön Juhlasalissa. Kuvassa yleisöä istumassa sekä dekaani Timo Korkeamäki lavalla pitämässä omaa puheenvuoroaan.

Kauppakorkeakoulun alumneille

Kauppakorkeakoulun alumniyhteisö tarjoaa mahdollisuuksia elämänlaajuiseen oppimiseen, verkostoitumiseen sekä paremman liiketoiminnan ja yhteiskunnan rakentamiseen. Pysytään yhteydessä!

Kauppakorkeakoulu
Kuvassa näkyy Finnpartner-autolautta, jolla järjestettiin Finnfocus-vientinäyttely.

Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan järjestämä FINNFOCUS 68 -vientinäyttely oli aikansa tapaus

Yli 140 yrityksellä oli näyttelyosastonsa Finnpartner-autolautalla Finnfocus-vientinäyttelyssä vuonna 1968.

Uutiset

Lahjoittamiseen liittyviä uutisia ja lahjoittajatarinoita

Suomen Messusäätiöltä miljoonalahjoitus elämys- ja tapahtumaliiketoiminnan professuuriin, allekirjoitustilaisuus 4.11.2025
Yliopisto Julkaistu:
Matti Lehti
Yliopisto Julkaistu:

Emerituskansleri Matti Lehti: Tunnen suurta kiitollisuutta Kauppakorkeakoulua kohtaan

”Lahjoittamalla voit tukea nuoria, jotka varmasti tarvitsevat ja arvostavat saamaansa tukea.”
Kauppatieteiden Kandidaattiyhdistyksen jäseniä.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Kauppatieteiden Kandidaattiyhdistys teki lahjoituksen Kauppakorkeakoulun kansainväliseen opiskelijavaihtoon

Yhdistyksen 100-vuotisjuhlassa helmikuussa juhlistettiin elinvoimaista yhdistystä.
Lahjoittaja Ari Koskivaara
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Lahjoittaja Ari Koskivaara: Opit vanhenevat, toisin kuin ystävyys

Lahjoittaja Ari Koskivaara lahjoitti Kauppakorkeakoululle osakkeita, jolloin lahjoituksen arvo määritellään osakkeiden markkina-arvon perusteella.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.
Mies kurkistaa komponenttiputkien läpi kuten kiikareita käytettäessä.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Tutkimuksesta kohti resilienttejä energiajärjestelmiä: Halide Energy kiihdyttää akkukehitystä Aalto Design Factorylla

Aalto-yliopistosta ponnistava Halide Energy, kuparivirtausakkuja pitkän keston varastointiin kehittävä yritys, on kiihdyttänyt siirtymäänsä tutkimushankkeesta tuotteeksi Aalto Design Factoryn Partner Plaza -startupohjelman avulla. Nopean prototyypin valmistuksen, asiantuntevan henkilökunnan ja työpajojen ansiosta tiimi voi valmistaa mittatilausosia päivissä, ratkoa viime hetken haasteita ja jatkaa tuotekehitystä.