ɫɫÀ²

Uutiset

Kunniamerkit professori Kari Laasoselle, professori Markus Linderille ja talouspäällikkö Pirjo Muukkoselle

Tasavallan presidentti on myöntänyt kunniamerkit kolmelle henkilölle Kemian tekniikan korkeakouluun.
Neljä henkilöä seisoo sisällä kukkia ja todistuksia pitäen. Taustalla koristeellinen maalaus ja vaaleat verhot.
Kari Laasonen, Pirjo Muukkonen, Kristiina Kruus ja Markus Linder.

Professori Kari Laasonen on fysikaalisen kemian, erityisesti laskennallisen kemian asiantuntija. Hän on työskennellyt kansainvälisissä huippututkimusryhmissä ja ollut keskeisessä roolissa kehittämässä laskentamenetelmiä, joilla pystyttiin ensimmäistä kertaa mallintamaan vesiliuosten käyttäytymistä yksittäisten elektronien tarkkuudella. Hänen tutkimuksensa on yhdistänyt vesiliuosten mallinnuksen sähkökemiaan, mikä on tärkeä tutkimusalue esimerkiksi vetytalouden ja vihreän siirtymän kannalta.

Laasonen on ohjannut yli 40 maisterintyötä ja noin 30 tutkijatohtoria sekä toiminut vastaväittäjänä 15 väitöstilaisuudessa ja esitarkastajana noin 60 väitöskirjassa. Hän osallistuu säännöllisesti tieteellisten julkaisujen vertaisarviointiin ja on toiminut monissa akateemisissa sekä hallinnollisissa luottamustehtävissä Aalto-yliopistossa. Hän on myös Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen.

Laasonen jakaa mielellään osaamistaan nuoremmille tutkijoille ja tekee yhteistyötä niin Aalto-yliopiston kuin kansainvälisten tutkimusryhmien kanssa.

Myönnetty kunniamerkki: SVR R I  (Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan ritarimerkki)

Professori Markus Linder on kansainvälisesti arvostettu tutkija, joka tekee uraauurtavaa tutkimusta biomateriaalien kehittämiseksi hyödyntäen synteettisen biologian ja suunnatun evoluution menetelmiä. Hän sai vuonna 2020 Novo Nordisk -säätiön merkittävän apurahan tunnustuksena korkeatasoisesta tutkimuksestaan.

Linder johtaa Suomen Akatemian huippuyksikköä LIBER, jonka tavoitteena on kehittää biologisista toiminnoista innoituksensa saavia uusia materiaaleja. Hän on ollut vuodesta 2021 lähtien Novo Nordisk -säätiön Teollisen ja ympäristöbiotekniikan komitean jäsen sekä Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen vuodesta 2020.

Hän on ohjannut 13 väitöskirjaa, yhteisohjannut 3 sekä ohjannut lähes 30 maisterityötä. Lisäksi hän on vaikuttanut merkittävästi Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoulun kehittämiseen muun muassa Biotuotteiden ja biotekniikan laitoksen johtajana ja varajohtajana. 

Erityisen merkittävää uudistustyötä Linder on tehnyt tohtoriohjelman johtajana, kehittäen ohjaus- ja päätöksentekoprosesseja ennakkoluulottomasti. Hänen uudistuksensa hyödyttävät nykyisin koko Aalto-yliopistoa ja toimivat esimerkkinä muille tohtoriohjelmille. Hänen asiantuntevat ja harkitut näkemyksensä ovat laajasti arvostettuja työyhteisössä.

Myönnetty kunniamerkki: SVR R I  (Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan ritarimerkki)

Talouspäällikkö Pirjo Muukkonen toimi Teknillisen korkeakoulun aikaan Professori Mikko Paalasen johtaman Kylmälaboratorion taloussihteerinä, jolloin hän vastasi projektien taloushallinnosta ja osallistui sekä HR-asioiden että tutkimuslaitehankintojen hoitamiseen. Aalto-yliopiston perustamisen myötä vuonna 2010 hän siirtyi talouspäälliköksi Kemian tekniikan korkeakouluun. Tässä tehtävässä hän on ollut rakentamassa uutta selkeää talouspalvelun kokonaisuutta. On huomattavaa, että koulun ulkoisen rahan projektiportfolio on suurin kaikista Aallon korkeakouluista suhteutettuna professoreiden määrään ja Pirjo Muukkonen on onnistuneesti ja resurssitehokkaasti organisoinut taloushallinnon palvelut akateemiselle henkilöstölle.  Hän on ollut luotettava talouden ammattilainen neljännesvuosisadan kestäneen yliopistouransa ajan, ja hänellä on viime vuosina ollut merkittävä rooli uusien, keskitettyjen käytänteiden käyttöönotossa. Aalto-yliopiston talousjärjestelmä uusitaan kuluvan vuoden aikana ja osaprojektin vastuullisena vetäjänä hän on osallistunut  tähän valmistelutyöhön aktiivisesti.

Työyhteisössä Pirjo tunnetaan tarkkuudestaan, tunnollisuudestaan ja huomaavaisuudestaan omaa tiimiään ja työtovereita kohtaan.

Myönnetty kunniamerkki: SL R (Suomen Leijonan Ritarikunnan ritarimerkki)

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kaksi kulmikasta lasilamppua ja yksi hehkuva pyöreiden muotojen lamppu, väreinä beigeä, meripihkankeltaista ja mustaa, vaalea tausta.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa

Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.
Product Development Path Makers -logo taustavalokuvan päällä. Valokuvassa muovihansikkaisiin puetut kädet kaatavat jauhetta laboratorioastiaan, jossa on nestettä-
Palkinnot ja tunnustukset, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Miltä rohkea tuotekehitys näyttää käytännössä – oivalluksia viime vuoden Tuotekehityksen tiennäyttäjät -voittajilta

Design Factoryn ja yhteistyökumppaneiden jakama palkinto nostaa esiin rohkeita tuotekehityshenkkeita. Palkinnon ehdokashaku on avoinna 21.10.2026 asti.