ɫɫ

Uutiset

Koronapandemia innosti sadat työelämän konkarit opiskelemaan muutosjohtamista

Facilitating Change -verkkokurssille ilmoittautui peräti 500 ihmistä, joista suuri osa on jo työelämässä.
A laptop and papers on a table.

Aalto-yliopiston tietotekniikan ja tuotantotalouden laitokset järjestivät keväällä kaikille avoimen , josta tuli valtava menestys. Muutosjohtamisesta, organisaatioiden uudelleenjärjestäytymisestä ja organisaatiosuunnittelusta kiinnostuneille ihmisille suunnatulle ilmaiskurssille mahtui 500 opiskelijaa. Enimmäisosallistujamäärä täyttyi nopeasti ja lopulta 150–200 ilmoittautujaa osallistui luennoille säännöllisesti.

Peräti kolme neljäsosaa osallistujista ilmoittautui mukaan yliopiston ulkopuolelta, työelämästä. Kurssin toisen vetäjän, työelämäprofessori Risto Sarvaksen mielestä tämä osoitti sen, että fasilitoivaa johtamista arvostetaan ja siitä ollaan kiinnostuneita. Kurssilla oli mukana paljon kokeneitakin ”muutosagentteja”, jotka pääsivät nyt tutustumaan toisiinsa. ”Muutosagentit ovat usein omassa organisaatiossaan aika yksin, mutta kurssilla he saivat kokea, etteivät olekaan yksin ja että tämä on ihan oikea työnkuva, jossa tarvitaan konkreettisia taitoja ja työkaluja”, Sarvas sanoo.

Koronaviruspandemia teki kurssista sattumalta erityisen ajankohtaisen: kantavana teemana oli uudenlainen johtaminen epävarmuuden keskellä. Pandemia vei niin pienet kuin suuret yritykset muutoksen, jopa kriisin äärelle, ja pakotti kaikenlaiset organisaatiot järjestelemään toimintaansa uusiksi. ”Uskon, että moni näki jo maaliskuussa organisaatioiden ja liiketoiminnan muuttuvan. Siten kurssi oli varmasti myös hyvä sijoitus kriisin keskellä.”

Kurssi opetti uusia työkaluja, joilla pääsee alkuun

Koronatilanteen vuoksi kurssi siirtyi kokonaan verkkoon. Osa opiskelijoista suoritti kurssin ja sai siitä opintopisteet, mutta halutessaan sille pystyi osallistumaan myös ”turistina”: luentoja sai seurata vapaasti, mutta painetta tehdä kurssitehtäviä ei ollut.

Verkkototeutus oli onni muun muassa Berliinissä asuvalle Fransje Schoenmakerille, joka kehittää ohjelmistoyhtiö Futuricessa muun muassa datatietoista kulttuuria ja työntekemisen keinoja. Työn ohella hänet pitää kiireisenä perhe-elämä, eikä matkustaminen Helsinkiin kurssin vuoksi olisi ollut mahdollista. ”Minulla kävi tuuri, kun kurssi siirtyi kokonaan verkkoon, koska muuten en olisi voinut osallistua.”

Aalto-yliopiston uusi työelämäprofessori (Professor of Practice) Risto Sarvas.

Kurssi oli varmasti hyvä sijoitus kriisin keskellä

Risto Sarvas

Schoenmaker tunsi Sarvaksen entuudestaan töiden kautta. Se oli yksi syy kurssille osallistumiseen, mutta ennen kaikkea häntä puhutteli muutoksen tekemisen teema. ”Kaikki työtehtäväni liittyvät muutokseen, joten sen kaikkien puolien ymmärtäminen ja niiden tuominen yhteen yhdellä ja samalla kurssilla on itsessään hyvin inspiroivaa”, Schoenmaker sanoo.

Hänen mielestään monimutkaisten järjestelmien muuttaminen tuntuu usein niin hankalalta, ettei edes tiedä mistä aloittaa. Kurssi opetti uusia työkaluja, joiden avulla lähtöpisteen löytää ja jotka auttavat ymmärtämään asiayhteyttä sekä määrittämään tavoitteita.

Schoenmaker ei ole ainoa osallistuja, joka uskoo kurssin oppien olevan hänelle hyödyksi tulevaisuudessa: kurssipalautteessa yhdeksän kymmenestä osallistujasta kertoi samaa. Moni osallistuja sanoi saaneensa runsaasti vinkkejä ja ideoita työpaikan muutosagenttina toimimiseen sekä käytännön työkaluja, joita voi soveltaa työelämässä.

”Palautteesta näkee jo nyt, että eri tapoja osallistua kiiteltiin. Lisäksi jo viime vuonna, kun emme järjestäneet kurssia verkossa, tuli selväksi, että opiskelijoiden sekoittaminen työelämässä olevien kanssa on molemmille todella raikas kokemus”, Sarvas sanoo.

Schoenmakerin tärkein kurssilla saama oppi liittyy siihen, että oma persoona on osa koko arsenaalia: kaikki eivät selviydy muutostilanteissa samoilla keinoilla vaan jokaisen täytyy löytää oma tyylinsä. ”En malta odottaa, että pääsen jakamaan tätä uutta tietoa työkavereilleni.”

Yliopistolla on tärkeä rooli ajatusten ja ihmisten kokoonkutsujana

Sarvas veti kurssia yhdessä yliopistonlehtori Jari Ylitalon kanssa. Molemmat ovat kokeneita opettajia ja kouluttajia. Kurssin aikana vahvistui epäilys siitä, että työelämässä on paljon fasilitoinnin ja organisaatiomuutoksen osaamista, mutta osaajat istuvat harvoin alas miettimään, mistä teorioista ja periaatteista se kumpuaa.

En malta odottaa, että pääsen jakamaan tätä uutta tietoa työkavereilleni

Fransje Schoenmaker

Sarvas sanoo ymmärtäneensä kurssin myötä, että yliopistolla on tärkeä rooli myös ajatusten ja ihmisten kokoonkutsujana: yliopistossa on teoreettista ja kokonaisvaltaista osaamista, joka täydentää työelämän käytännön tekemistä.

Vaikka kurssi järjestettiin ensimmäistä kertaa kokonaan verkossa, palautteen perusteella kaikki sujui hyvin. ”Jaria on kiittäminen siitä, että pidimme kiinni luennon aikana olevista ryhmätöistä, vaikka aluksi tuntui, ettei niistä tule mitään online-maailmassa. Kävikin toisin: ihmiset erikseen kiittelivät luennon ryhmätöitä ja -keskusteluja”, Sarvas sanoo. Myös Fransje Schoenmaker suosittelee opiskelijoita, jotka suorittavat kurssin joskus tulevaisuudessa, tekemään myös kurssitehtävät.

Sarvaksen mielestä koronakriisi on puhaltanut organisaatioissa jo pitkään kyteneisiin muutoksen ajatuksiin valtavasti happea. ”Pakon edessä niin yritysten kuin muidenkin toimijoiden on todella tehtävä muutoksia ja pohdittava, miten muutos viedään perille. Muutos voi tarkoittaa liiketoiminnan siirtämistä verkkoon tai vaikka koko liiketoiminnan pysähtymistä rajoitteiden seurauksena.”

Muutosjohtamisen kurssi muistuttaa, miten muutoksen voi ja miten se kannattaa toteuttaa. ”Varsinkin, jos tulevaisuus on vielä epävarmaa – kuten se lähes kaikkialla on.”

Kurssin luennot voi edelleen katsoa vapaasti netistä:

äپٴᲹ

Risto Sarvas
ղöääǴڱǰ
Puh 050 3841 553
risto.sarvas@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opinnot Julkaistu:

ENG-opiskelijoille apurahoitettuja kesäkursseja tarjolla - Hae mukaan!

Kiinnostaisiko raikas tuulahdus opintoihin ja ulkomailla opiskelu, mutta vaihto tuntuu liian pitkältä tai muuten epäsopivalta vaihtoehdolta? Osallistu kesällä tai alkusyksystä 2026 apurahalla tuetulle lyhytkurssille Italiassa, Ranskassa tai Kiinassa!
Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Täydennä osaamistasi maksuttomasti kesän FITech-kursseilla

Kesällä 2026 FITechin tarjonnasta löytyy monipuolinen kattaus kursseja liittyen kestävyyteen, kyberturvallisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin. Haku kesäkursseille alkaa 14.4.2026.
kestävällä tiellä
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Teemakuukausi kannustaa liikkumaan kestävästi

Toukokuussa Otaniemessä on tarjolla monenlaisia tapahtumia ja tempauksia muistuttamaan kestävistä valinnoista liikkumisessa.
Opinnot Julkaistu:

Tongjin yliopisto Shanghaissa kutsuu Aalto-yliopiston opiskelijoita kansainväliseen kesäkouluun elokuussa 2026!

Eurooppalaisia muotoilun, tekniikan, arkkitehtuurin ja liiketoiminnan opiskelijoita kutsutaan osallistumaan kulttuurienväliseen oppimiskokemukseen, joka tuo yhteen eurooppalaiset ja kiinalaiset opiskelijat Tongjin yliopistossa, yhdessä Kiinan johtavista yliopistoista Shanghaissa.