ɫɫ

Uutiset

Korona-aika kasvatti Aallon opiskelijoiden hävikkiverkkokauppaa

Fiksu Ruoka Oy työllistää monia entisiä ja nykyisiä Aallon opiskelijoita. Lisäksi yritykselle on tehty useita diplomitöitä ja opiskelijaprojekteja.
Fiksuruoan tiimi
Fiksuruoan tiimi.

Aallon entisten ja nykyisten opiskelijoiden perustaman yrityksen, , tavoitteena on vähentää hävikkiä ostamalla valmistajilta ja maahantuojilta poisto- ja jäännöseriä sekä myymällä niitä kuluttajille verkkokaupan kautta tavanomaista edullisemmin. Korona-aikana yritys oli aivan uudenlaisen kasvuhaasteen edessä.

”Korona lisäsi poikkeuksellisen paljon kasvua ja kiirettä. Ihmiset olivat pääosin kotona ja heillä oli aikaa surffailla netissä. Vessapaperit myytiin loppuun muutamassa päivässä ja koko käyttötavarakategorian myynti viisinkertaistui. Peruskuivatuotteiden, kuten riisin, pastan ja säilykkeiden, myynti kasvoi vielä enemmän”, kertoo Fiksuruoan toimitusjohtaja, tuotantotalouden opiskelija Juhani Järvensivu.

Kasvaneet asiakas-, tilaus- ja toimitusmäärät ovat säilyneet koronakevään jälkeenkin.

”Korona pakotti monet kokeilemaan verkkokauppaa ja ihmisten käyttäytymismallit muuttuivat selvästi. Oli hienoa huomata, että pystyimme auttamaan monia ihmisiä, jotka halusivat pysyä mahdollisimman paljon kotona”, sanoo Fiksuruoan hankintajohtaja Julius Särkkälä.

Opiskelija yrittäjänä

Yrityksen yhteistyö Aallon kanssa on tiivistä: yrittäjät voivat yhdistää työn ja opiskelun esimerkiksi tekemällä diplomityönsä yritykselle. Julius Särkkälä on juuri valmistumassa Aallon tuotantotalouden ohjelmasta. Hän teki diplomityönsä Fiksuruoan toimittajasuhteiden syventämisestä yrityksen dataa jakamalla.

”Verkkokaupan myyntien avulla saamme paljon tietoa asiakkaista. Jaamme toimittajille tietoa siitä, minkälaiset asiakkaat ostavat heidän tuotteitaan. Tämän tiedon avulla he pystyvät suunnittelemaan omaa tuotevalikoimaansa paremmin.”

Datan avulla parannetaan samalla hävikkiverkkokaupan prosesseja ja asiakaskokemusta, ja sitä kautta voidaan kasvattaa myös yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Data ei ole tunnistettavissa, vaan sen avulla voidaan esimerkiksi kertoa 25-vuotiaiden olevan kiinnostuneita tietystä tuotteesta. Fiksuruoalla on yhteensä yli 100 000 asiakasta, ja dataa on analysoitu koneoppimismenetelmien avulla.

”Koneoppimisen avulla datasta löytyy kiinnostavia käyttäytymismalleja, jotka pystymme välittämään toimittajille. Samalla opimme heiltä lisää. On ollut hienoa päästä yhdistämään ja soveltamaan luennoilla ja kursseilla käytyjä sisältöjä yrityksen toimintaan.”

Lisäksi Aallon opiskelijat ovat tehneet yritykselle useita projekteja.

”Opiskelijaprojekteja on ollut muun muassa hinnoitteluun ja segmentointiin liittyen. Jopa Ruotsin tuotantotalouden opiskelijat ovat tehneet projektin Fiksuruuan arvostamisesta, kun suomalainen tuotantotalouden opiskelija oli siellä vaihdossa”, kertoo Juhani Järvensivu.

Aallon kone- ja rakennustekniikan ohjelmasta valmistunut Rikhard Lindroos perusti Fiksuruoan kesällä 2016, ja Juhani Järvensivu aloitti toisena yrittäjänä ja yrityksen toimitusjohtajana keväällä 2017. Muita yrityksessä työskenteleviä aaltolaisia ovat tuotantotalouden maisterivaiheen opiskelija ja Fiksuruoan data- ja analytiikkajohtaja Henri Saksi, Julius Särkkälä sekä tuotantotaloudesta valmistunut ostaja Tea Tähtinen.

äپٴDz:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Kesko-projektin ryhmä, kevät 2026
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

K-ryhmä kehitti nuorten työelämätaitojen verkkokoulutuksen Aalto-yliopiston opiskelijoiden kanssa tehdyn yhteistyön pohjalta

Nuoret odottavat työelämältä merkityksellisyyttä, kehittymismahdollisuuksia sekä hyvinvointia tukevaa työympäristöä.
Yleisö istuu keltaisilla säkkituoleilla ja portailla nykyaikaisessa salissa kuuntelemassa esitystä.
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kvanttiosaajista yrittäjiä: Aalto Inventors auttaa tutkijoita bisnespolulle

Aalto Inventors -ohjelma kasvattaa suunnannäyttäjiä teknologia-alalle.