ɫɫÀ²

Uutiset

Korkealaatuista tiedekasvatusta kaikille

Euroopan laajuinen tutkimushanke pyrkii edistämään tieteen oppimista luokkahuoneen ulkopuolella.
system2020_fi_fi.jpg

Aalto-yliopisto osallistuu eurooppalaiseen SySTEM2020 -tutkimushankkeeseen, jonka tavoitteena on lisätä ymmärrystä kuinka tieteen oppimista tapahtuu muualla kuin koulussa. Hanke antaa myös suosituksia, miten epävirallisissa ja epämuodollisissa oppimisympäristöissä tapahtuva tieteen oppiminen voidaan paremmin yhdistää tiedekasvatukseen.

Toukokuussa käynnistynyt hanke selvittää 9–20-vuotiaiden nuorten tieteellistä lukutaitoa ja STEM-opetusta eli tieteen, teknologian, insinööritieteiden ja matematiikan koulutusta. Tavoitteena on tukea nuoria ​​kansalaisia tieteen ja teknologian nopeassa kehityksessä.

"Meitä kiinnostaa millä tavoin tiedettä opitaan luokkahuoneympäristöjen ulkopuolella, kuten tiedemuseon työpajoissa tai tiedeleireillä, mutta myös muissa yhteyksissä, joissa nuoret oppivat omaehtoisesti. Haluamme ymmärtää etenkin mikä nuoria tieteessä kiinnostaa ja mikä heitä siinä motivoi", kertoo tutkija ja hankkeen koordinaattori Eva Durall Aalto-yliopistosta.

Aalto-yliopisto on projektissa vastuussa siitä, että tiedekoulutuksen keskeiset haasteet luokkahuoneen ulkopuolella tunnistetaan sekä siitä, että luodaan yhteistyömalleja, jotka tukevat epämuodollisen tiedekasvatuksen saavutettavuutta. Projektin tuloksena on määrä syntyä muun muassa työkalupakki siihen, kuinka tieteellistä toimintaa voidaan suunnitella ja edesauttaa koulun ulkopuolella.

Tasa-arvo ja saavutettavuus tärkeää

Erityistä huomiota kiinnitetään tiedekasvatuksen tasa-arvoon: miten varmistetaan, että myös niillä, jotka eivät vielä ole kiinnostunee aiheesta, on pääsy epämuodollisen tiedeopetuksen pariin? Keskeisenä tavoitteena on luoda demokraattisemmat mahdollisuudet päästä aiheen äärelle. Tämä koskettaa lapsia ja nuoria, jotka ovat perinteisesti syrjäytyneet tieteen alalla, samoin naisia, erilaisia vähemmistöjä, kuten vammaisia tai alemmista sosioekonomisista taustoista tulevia. Lähtökohtana on, että kaikilla on mahdollisuus saada tieteellistä koulutusta.

"Tieteellinen ajattelu ja teknologian ymmärtäminen ovat tämän päivän perustaitoja ja kriittisiä kaikille. Fiksun muotoilun avulla voimme varmistaa tiedekasvatuksen saavutettavuuden, mutta myös auttaa ihmisiä inspiroitumaan tieteestä ja teknologiasta sekä kriittisesti arvioimaan niitä. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus, joka perustuu humanismiin, jossa ymmärretään ihmisten moniälykkyys ja kaikkien kehittymiskyky, on suomalaisen koulutusmallin ydin. Se on myös lähtökohtamme, kun suunnittelemme palveluja, käytäntöjä ja työkaluja tieteen ja tekniikan koulutukseen", toteaa Aalto-yliopiston uuden median muotoilun ja oppimisen professori Teemu Leinonen.

SySTEM2020-tutkimushanke kartoittaa epäviralliseen ja epämuodolliseen tieteelliseen oppimiseen liittyviä aloitteita ja resursseja eri puolilla Eurooppaa. Hankkeessa arvioidaan useita monialaisia ​​ohjelmia ja määritellään parhaita käytäntöjä alan opettajille sekä tutkitaan yksilöllisen oppimisen mekanismeja pilotoimalla itsearviointityökaluja, joilla dokumentoidaan tieteen oppimista luokkahuoneympäristön ulkopuolella.

Projektia koordinoi Science Gallery Dublin ja se kokoaa yhteen 22 asiantuntijatahoa, jotka toimivat luonnontieteiden opetuksen ja oppimisen tutkimuksen ja käytännön saralla.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´Ç²¹:

Tutkija, oppimisympäristöjen tutkimusryhmä, SySTEM2020-hankkeen koordinaattori Eva Durall, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, Aalto-yliopisto, eva.durall@aalto.fi

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Project team for Alma Media
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.