ɫɫ��

Arkkitehtuuri sisällytettiin Helsingin Teknillisen reaalikoulun opetusohjelmaan vuonna 1863. Helsingin Teknillisen reaalikoulun nimi muutettiin vuonna 1872 Polyteknilliseksi kouluksi. Tätä voidaan pitää arkkitehtuurin korkeakoulutasoisen opetuksen alkuna Suomessa.

Koulu on vuosikymmenten myötä matkannut Aleksanterinkadulta Helsingin ydinkeskustasta Hietalahden torin laidalle 1877 valmistuneen koulurakennuksen kautta Espoon Otaniemeen, minne se muutti vuonna 1964, Alvar Aallon suunnittelemalle kampukselle.

Suuri muutos tapahtui 2010-luvulla, kun Aalto-yliopisto perustettiin ja arkkitehtiosasto siirtyi osaksi Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulua. Otaniemeen valmistui Verstas-arkkitehtien suunnittelema Väre-rakennus, jonne Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu muutti vuonna 2018. Osa koulun ja arkkitehtuurin opetuksesta tapahtuu edelleen vanhan arkkitehtiosaston tiloissa Kandidaattikeskuksen A-siivessä.

Arkkitehtuurin opetussisällöt, tutkintorakenteet ja tilat ovat vuosisatojen ja -kymmenten aikana vaihtuneet, mutta ydin on säilynyt. Arkkitehtuuria määrittää ihmisen suhde tilaan, rakennettuun ympäristöön ja luontoon sen eri mittakaavoissa.

”Arkkitehtuurin laitos kouluttaa nykyään kriittisiä ajattelijoita, jotka kantavat vastuuta rakennetun ympäristön resurssiviisaudesta ja resilienssistä – toiminnallista, teknistä, sosiaalista ja esteettistä laatua unohtamatta”, sanoo laitoksen johtaja, arkkitehti Pirjo Sanaksenaho.

”Koska ei ole yhtä tulevaisuutta, jota kohti voisimme suunnata, vaan pikemminkin useita mahdollisia, vielä kuvittelemattomiakin tulevaisuuksia, tarvitaan monitieteistä yhteistyötä.”

Monimuotoista opetusta ja kansainvälisiä yhteyksiä

Arkkitehtien opetus on vuosikymmenten ja -satojen aikana laajentunut lukuisille uusille alueille. Tietokoneavusteinen suunnittelu ja kestävä kehitys ovat nykyään välttämättömiä oppiaineita. Tarjolla on myös valinnaisia kursseja esimerkiksi humanitaarisen arkkitehtuurin tai sosiaali- ja terveysarkkitehtuurin alalta. Mikä tärkeää, korkealaatuinen arkkitehtuuriopetus on vuosikymmenten ajan ylläpitänyt tiiviitä yhteyksiä arkkitehtitoimistojen käytännön suunnittelutyöhön.

Arkkitehtuurin koulutus ja ammatinharjoittaminen on ollut aina kansainvälistä ja ulkomaiset yhteydet vilkkaita. Oppia, historiaa ja uusinta tietoa on haettu myös muualta, ja samalla ylpeänä esitelty kansallista osaamista. Kansainvälisyys näkyy yhä laajemmin myös opettajakunnassa, jossa on useita professoreita ja lehtoreita Suomen ulkopuolelta, ja laitoksen opiskelijoista lähes viidesosa on ulkomaisia.

Suomalaisten arkkitehtien työ ja ammattiosaaminen on tehnyt pitkän matkan agraariselta 1800-luvulta tämän päivän tietoyhteiskuntaan. Arkkitehtien ammattikunnan vaikutus on näkynyt läpi aikojen myös yhteiskunnallisia ja kulttuurisia kysymyksiä ratkottaessa. Heidän työnsä jälki on nähtävissä kaupunkien kaduilla ja taajamien keskustoissa – se on suunnitellun ja rakennetun ympäristömme historiaa ja tulevaisuutta.

Tänä päivänä Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos on kansainvälisesti arvostettu opetus- ja tutkimusyksikkö, jolla on tiiviit kansainväliset yhteydet ja hyvä kilpailukyky verrokkiyliopistoihin nähden. Laitos ja sen opetus suuntautuu tulevaisuuden rakentamisen haasteisiin Suomen vahvan arkkitehtuuriperinnön pohjalta. Suomalaisella arkkitehtuurilla on maailmalla hyvä maine.

Alumnit muistelevat:

”Aloitin arkkitehtuuriopinnot syksyllä 1969 voitonvarmana kuuden ällän ylioppilaana. Nopeasti tunsin kuitenkin olevani eksyksissä, sillä en ymmärtänyt kuulemaani. Kritiikit olivat autoritaarisuudessaan pelottavia: professorit puhuivat, assistentit säestivät. Pedagogia oli tuntematon käsite opettajien keskuudessa. 1970-luvun arkkitehtuurikin tuntui rationaalisuudessaan ankealta. Mutta me olimme nuoria, eikä kaikki toki ollut synkkää. Valmistuin arkkitehdiksi keskimääräisen kahdeksan opintovuoden jälkeen. Valmiiksi en itseäni tuntenut – mutta ehkä arkkitehti ei koskaan ole valmis?”

Aino Niskanen
Vuosikurssi 1969

”Opiskelujen lomassa olin kesän 1972 töissä Englannissa arkkitehtitoimistossa ja suurimman osan seuraavaa vuotta USA:ssa. Chicagoon tehdyn matkan pohjalta syntyneen harjoitustyöni perusteella Rakennustaiteen museo tarjosi töitä, mutta en halunnut jäädä sinne homehtumaan! Sen sijaan lähdin Afrikkaan keräämään aineistoa low cost -asumisesta Keniassa diplomityötäni varten. Aihetta taidettiin pitää outona, mutta valmistuin 1975. Meillä oli kiire päästä oikeisiin töihin.”

Pirkko-Liisa Schulman o.s. Louhenjoki
Vuosikurssi 1969

”Vuosi 1975 ei ollut paras mahdollinen ajankohta arkkitehtuuriopintojen aloittamiselle. Opetuksessa ei ollut kehumista – jos sitä ylipäätään sai. Rohkaisu ei kuulunut keinovalikoimaan, eikä verbiä “voimaannuttaa” ollut vielä keksittykään. Onneksi oli joskus joku satunnainen vierailuluento, oli joku Juhani Pallasmaa tai Juha Leiviskä, joiden puheita sitten kuunneltiinkin henkeä pidätellen: tällainenkin maailma on siis olemassa!” No, oli tietysti arkkitehtuurin historia ja siinä ihan oikeasti opetusta. Vuoden kohokohtia olivat aina kotimaan ekskursiot, joille osallistuin varmaan yli kymmenen kertaa, ja Suomen rakennetut kasvot tulivat tutuiksi. Pääsi paikan päällä omin aistein tunnustelemaan mitä kaikkea arkkitehtuuri voi olla.”

Jouni Kaipia
Vuosikurssi 1975

”Nautin jokaisesta opintojen antamasta vapaan elämän hetkestä, kunnes ylemmillä kursseilla tuli mitta täyteen: en kokenut enää saavani opetuksesta mitään, kun olin suorittanut kaikki mahdolliset arkkitehtuurin historian kurssit. Keskustelimme tuon ajan opetuksesta kurssitapaamisessa äskettäin, ja yleinen mielipide tuntui olevan, että juuri arkkitehtuurin historian laitos kunnostautui tuolloin parhaana tiedon ja taidon jakajana.”

Esa Laaksonen
Vuosikurssi 1976