ɫɫÀ²

Uutiset

Koodibussin satapäiväinen matka huipentui Kapkaupunkiin

Hankkeen luovat koodaustyöpajat tavoittivat kevään aikana lähes 1 800 nuorta.
Vastakoodatun musiikin rytmiin tanssittiin työpajan jälkeen Etelä-Afrikassa.

Nuorten digitaitoja tukeva CodeBus Africa -hanke on päättänyt matkansa Etelä-Afrikkaan. Projektin päätösjuhlat vietettiin menneenä viikonloppuna Kapkaupungin Khayelitshassa Aalto-yliopiston, paikallisen teknologiahubin mLabin, Nokian, Mehackitin ja Suomen Pretorian suurlähetystön järjestämänä.

Koodibussin 100-päiväinen kiertue järjestettiin tänä keväänä ensimmäistä kertaa osana Suomen itsenäisyysjuhlavuotta. Bussin matka alkoi helmikuussa Ghanasta pysähtyen Nigeriassa, Etiopiassa, Keniassa, Ugandassa, Tansaniassa, Sambiassa, Namibiassa ja Mosambikissa ennen kymmenettä ja viimeistä etappia Etelä-Afrikkaa.

Tytöt muodostivat enemmistön työpajojen osallistujista joka maassa.

Voimaannuttavaksi ja yhteisölliseksi luonnehdittu teknologiahanke saavutti lähes 1 800 nuorta yhden päivän koodaustyöpajoissa, joissa nuoret pääsivät pareittain luomaan oman musiikkikappaleensa avoimen lähdekoodin Sonic Pi -ohjelmointiympäristössä. Luova ja leikkisä lähestymistapa pyrki tukemaan erityisesti tyttöjä, jotka muodostivat enemmistön työpajojen osallistujista joka maassa.

Jokaisessa työpajassa on haasteensa. Tässä kieleen ja tietokoneenkäyttötaitoihin liittyvät muurit murtuvat 40 tansanialaistytön opetellessa näppäimistön käyttöä laulun ja tanssin avulla. Kuva: Aalto Global Impact / Roope Kiviranta

Koodibussin mukana läpi kevään matkustanut projektikoordinaattori Irena Bakic Aalto-yliopistosta arvioi hankkeen onnistuneen ensisijaisesti hankekumppaneiden korkean kunnianhimon ja saumattoman yhteistyön vuoksi.

“CodeBus on Suomi 100 -juhlavuoden teemaa ‘Yhdessä’ parhaimmillaan, ja haluan kiittää kaikkia kumppaneita heidän omistautumisestaan. Afrikkalaiset ja suomalaiset onnistuivat yhdessä luomaan ainutlaatuisen työpajakokemuksen, josta jokainen nuori lähti tuntien onnistumista ja innokkuutta teknologiaa kohtaan�, Aalto Global Impact -yksikössä työskentelevä Bakic sanoo. “Olen äärimmäisen ylpeä kansainvälisestä CodeBus-yhteisöstämme ja sen määrätietoisuudesta voimaannuttaa afrikkalaisia nuoria.�

"Tämä on vasta alkua. Odotan innolla Koodibussin kasvavan merkittäväksi nuoria tukevaksi liikkeeksi."

CodeBus Africa pyrkii tukemaan ja tasa-arvoistamaan nuorten osallistumista tiede-, teknologia- ja innovaatioaloille pitkällä aikavälillä projektin tiiviistä ensimmäisestä matkasta huolimatta. Tavoitteen saavuttamiseksi jokaisessa kohdemaassa koulutettiin neljästä kuuteen paikallista työpajaohjaajaa paikalliskumppaneiden kapasiteetin vahvistamiseksi. Hankkeen koordinoija Aalto Global Impact myös kartoittaa kumppaneiden palautteen ja tulevaisuuden suunnitelmat kahdesti – kiertueen aikana ja puoli vuotta sen jälkeen – hankkeen eteenpäin viemiseksi.

“Olemme rakentaneet upean verkoston johtavia afrikkalaisia teknologia- ja innovaatiohubeja, joista moni on jo jatkanut työtä Sonic Pi -ohjelman kanssa. Tämä on vasta alkua ja odotan innolla Koodibussin kasvavan merkittäväksi nuoria tukevaksi liikkeeksi�, Bakic sanoo.

CodeBus African seuraavia vaiheita voi seurata osoitteessa hankkeen sosiaalisen median kanavissa , ja .

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð»å´Ç³Ù:

Irena Bakić
Projektikoordinaattori, Aalto Global Impact
irena.bakic@aalto.fi
+358 50 313 9803

CodeBus Africa -hanketta koordinoi Aalto Global Impact, joka edistää koulutuksen, tutkimuksen ja innovaatioiden kautta Aalto-yliopiston yhteiskunnallista vaikuttavuutta globaalisti. Järjestävinä kumppaneina ovat Suomen ulkoministeriön paikalliset edustustot yhdessä Nokian, Mehackitin ja yli 15 afrikkalaisen teknologiahubin, oppilaitoksen ja järjestön kanssa.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Project team for Alma Media
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.
Mies kurkistaa komponenttiputkien läpi kuten kiikareita käytettäessä.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Tutkimuksesta kohti resilienttejä energiajärjestelmiä: Halide Energy kiihdyttää akkukehitystä Aalto Design Factorylla

Aalto-yliopistosta ponnistava Halide Energy, kuparivirtausakkuja pitkän keston varastointiin kehittävä yritys, on kiihdyttänyt siirtymäänsä tutkimushankkeesta tuotteeksi Aalto Design Factoryn Partner Plaza -startupohjelman avulla. Nopean prototyypin valmistuksen, asiantuntevan henkilökunnan ja työpajojen ansiosta tiimi voi valmistaa mittatilausosia päivissä, ratkoa viime hetken haasteita ja jatkaa tuotekehitystä.