ɫɫ

Uutiset

Konecranes Kauppakorkeakoulun Premium Partneriksi

۳ٱ𾱲ٲö aloitettiin opiskelijaprojektilla, jossa tarkasteltiin Konecranesin henkilöstön monimuotoisuuden nykytilaa.
Konecranesin Hämeenlinnan tehdashalli
Kuva: Konecranesin kuvapankki

Konecranes ja Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu solmivat vuoden 2019 alussa kumppanuussopimuksen, jonka tavoitteena on tiivis ja laaja-alainen yhteistyö. Juuri valmistuneessa, Konecranesille tehdyssä opiskelijaprojektissa Aallon monitieteinen opiskelijaryhmä perehtyi yrityksen henkilöstön monimuotoisuuden nykytilaan ja kehitti erilaisia tulevaisuudennäkymiä huomioiden Konecranesin mahdollisten tulevien toimenpiteiden seuraukset.

”Yritykset kilpailevat yhä tiukemmin osaavasta henkilöstöstä. Edistämällä monimuotoisuutta eli tarjoamalla yhtäläiset oikeudet kaikille työntekijöille sukupuoleen, etniseen alkuperään, ikään, uskontoon, poliittiseen mielipiteeseen ja muihin vastaaviin asioihin katsomatta yritykset löytävät uutta työvoimaa ja uusia näkökulmia, jotka saattavat muuttaa niiden liiketoimintaa. Ei ole sinänsä yllätys, että Konecranes etsii keinoja lisätä henkilöstönsä monimuotoisuutta”, sanoo projektin akateeminen ohjaaja, apulaisprofessori Olli-Pekka Kauppila.

Projekti toteutettiin Konecranesin ja Aalto-yliopiston välisenä yhteistyönä. Maisterivaiheen opiskelijat Aigerim Nukenova, Samu Eskola, Kaustubh Patade ja Jenni Suomalainen saivat projektin myötä mahdollisuuden hyödyntää opinnoissaan saamaansa tietoa käytännössä. Jokaisella ryhmän jäsenellä on eri pääaine, joten he kaikki toivat erilaista osaamista ryhmään. Aigerim on keskittynyt opinnoissaan tietojen analysointiin, Samulla on kokemusta henkilöstöhallinnosta, Kaustubh edusti ryhmässä insinööriosaamista ja Jenni on yritysviestinnän opiskelija. ”Pääsin analysoimaan tietoa käytännössä ja ennustamaan kehitystä todellisessa elämässä tavalla, joka liittyy keskeisesti erikoistumisalaani”, Aigerim kertoo.

Uusia käytännön näkökulmia toteutukseen

Projektissa kehitettiin erilaisia tulevaisuudennäkymiä Konecranesille sen henkilöstön monimuotoisuuden osalta. Yhdessä näistä tulevaisuudennäkymistä suunnattiin kohti johtavaa markkina-asemaa, ja ryhmä tuotti erilaisten analyysien perusteella toimenpide-ehdotuksia, joihin Konecranes voi tarttua saavuttaakseen johtavan aseman.

Projektissa käytettiin useita eri menetelmiä, kuten tietojen analysointia, haastatteluja, kyselytutkimusta sekä vertailua muihin yrityksiin. ”Monialainen opiskelijaryhmämme laati laajan tutkimuksen pohjalta useita hyödyllisiä suosituksia, joita Konecranes voi panna täytäntöön saavuttaakseen monimuotoisuustavoitteensa. Projektin laajuus, mittakaava ja aikataulu olivat varsin kunnianhimoisia, mutta ryhmä suoriutui loistavasti”, Olli-Pekka Kauppila sanoo.

Myös Konecranesin toimitusjohtaja Panu Routila osallistui projektin päätöskokoukseen.

”Olen varma siitä, etteivät opiskelijoiden ehdotukset jää vain hyllylle keräämään pölyä, vaan niitä voidaan hyödyntää myös käytännössä”, hän sanoi kuultuaan ryhmän toimenpidesuositukset.

Sekä opiskelijaryhmä että Konecranesin edustajat olivat tyytyväisiä projektin tuloksiin. Lopputuloksesta oli hyötyä molemmille osapuolille ja matkan varrella opittiin uutta. ”Liike-elämässä insinööritaito ei yksin riitä. On tärkeää ymmärtää myös liiketoiminnan päälle”, Kaustubh toteaa.

Räätälöidyt opiskelijoiden yritysprojektit -konsepti tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden päästä ratkomaan yritysten ajankohtaisia liiketoiminnan haasteita, ja toimeksiantajayritykselle mahdollisuuden kehittää ja sparrata uusia ideoita yhdessä opiskelijoiden kanssa.

Partneriohjelman kautta yritykset pääsevät tekemään pitkäjänteistä yhteistyötä Aalto-yliopiston kanssa monella eri osa-alueella. Työnantajamielikuvan kehittäminen, opetukseen osallistuminen, tutkimusyhteistyö esimerkiksi opiskelijaprojektien yhteydessä sekä vierailuluennoitsijana toimiminen ovat kaikki esimerkkejä mahdollisista yhteistyön tavoista. Tällä hetkellä ohjelman piirissä on 13 yritystä.

äپٴᲹ:
Anne Salonvaara
Senior Manager, Corporate Relations
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
anne.salonvaara@aalto.fi

Opiskelijaprojektin aloituskokous Konecranesillä
Timo Leskinen (Konecranes) (vas.), Samu Eskola (Aalto ="A"), Minna Aila (Konecranes), Panu Routila (Konecranes), Lisa Jackson (Konecranes), O-P Kauppila (A), Aigerim Nukenova (A), Nathalie Clément (Konecranes), Jenni Suomalainen (A) & Patade Kaustubh (A)
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
QS CEMS ranking 2027 banner
Opinnot Julkaistu:

CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin

Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.