ɫɫ

Uutiset

Kolmiloikasta lukkopainiin – Aalto mahdollistaa huippu-urheilun ja opiskelun yhdistämisen

Aalto-yliopistolla on sopimus huippu-urheiluakatemia Urhean kanssa. Oli lajisi sitten koripallo, muodostelmaluistelu tai jokin muu, saat kannustusta ja tukea harjoittelun ja opintojen yhdistämiseen.
juoksurata, sports field
Otaniemen urheilukenttä. Kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen

Aalto-yliopiston urheilijaopiskelijat kilpaurheilevat lukuisissa eri urheilulajeissa, joista vain muutama on lueteltu edellä. Aallon opiskelijat, jotka tähtäävät lajinsa huipulle tai ovat jo siellä, voivat hakea Urhean jäsenyyttä. Urhea on Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia ja se on Suomen Olympiakomitean hyväksymä, vuonna 2003 perustettu virallinen huippu-urheiluakatemia. Aalto-yliopistolla ja Urhealla on ollut kumppanuussopimus vuodesta 2015 lähtien.

Urhean kumppanina Aalto-yliopisto tukee urheilu- ja opiskelu-uran joustavaa yhdistämistä ja ottaa huomioon urheilu-uran haasteet ja erityistarpeet muun muassa auttamalla opiskelijoita opintojen aikataulutuksessa ja suunnittelussa. Aalto-yliopiston Urhea-työryhmä toimii linkkinä Aallon, Urhean ja opiskelijoiden välillä sekä kehittää Aallon käytäntöjä, joilla urheilijoiden kaksoisura tehdään mahdolliseksi.

Matalan kynnyksen Urhea-tapaamisille kannatusta ja jatkoa

Aallossa on kymmeniä urhealaisia, joista parikymmentä osallistui kevättapaamiseen Kauppakorkeakoululla 27.4.2023. Tilaisuuden olivat järjestäneet Aallon korkeakoulujen Urhea-yhteyshenkilöt tiiminvetäjänään suunnittelija Elli Hämäläinen, ja paikalla olivat myös työelämäprofessori, Aallon Urhea-vastuuhenkilö Sami Itani Kauppakorkeakoulun johtamisen laitokselta ja Urhean huippu-urheilukoordinaattori Juha ”Dallu” Dahlström. Tapaamisen tarkoituksena oli tuoda Aallon Urhea-opiskelijat yhteen, käydä läpi ajankohtaisia urheilun ja opiskelun yhdistämiseen liittyviä asioita sekä vaihtaa kuulumisia. Opiskelijoilta tulikin kannatusta tällaisille matalan kynnyksen, 1,5 tunnin tapaamisille.

”Joustavien opintopolkujen rakentaminen on Urheassa keskeistä. Toimintaa kehitetään jatkuvasti, ja tunnistamme sen, että oppimispalveluiden ja opettajien tietoisuutta Urheasta tulee lisätä määrätietoisesti, ja niin myös teemme. Minuun tai oman koulun Urhea-yhteyshenkilöön voi olla yhteydessä, jos tuntuu, että on haasteita esimerkiksi saada sovittua joustoista opettajien tai muun henkilöstömme kanssa”, sanoi Sami Itani.

Kolmiloikkaaja, laskentatoimea pääaineenaan opiskeleva Veikko Nugraha oli yksi tapaamiseen osallistuneista opiskelijoista. ”Itselläni Urhea-toiminta on läsnä jokapäiväisessä arjessa. Harjoittelen URHEA-hallissa ja käytän monia URHEAn palveluja fysioterapiasta ravintovalmennukseen. URHEAn yhteyshenkilö Aallossa mahdollistaa sen, että voin aina kysyä opintojen ja urheilun yhdistämiseen liittyvistä asioista asiantuntevalta henkilöltä ja tuntuu, että aina saa apua, jos kysyy”, Veikko sanoo. Veikon tähän mennessä parhaat saavutukset lajissaan ovat pronssimitalit Kalevan kisoista kesiltä 2022 ja 2018. 

Urhea-opiskelija, kolmiloikkaaja Veikko Nugraha. Kuva: Heidi Lehikoinen
Veikko Nugrahan toukokuuhun kuuluu harjoitusleiri Portugalin lämmössä. Kuva: Heidi Lehikoinen

Kesää kohti

Elli Hämäläinen kertoi tapaamisessa alustavia tietoja Huippu-urheilijamyönteinen korkeakoulu -pilottiarvioinnista, joka tehtiin Kauppakorkeakoulussa alkuvuodesta. Olympiakomitealta saadaan raportti kesäkuussa, jolloin päästään myös uutisoimaan arvioinnin tuloksista kehityskohteineen. Tämän lisäksi Elli esitteli Urhean uudet verkkosivut, jotka löytyvät Aallon verkkosivujen Opiskelijan oppaasta (opiskelija.aalto.fi: Tukea opintoihin > Opiskelijan tukipalvelut > Kilpaurheilun ja opintojen yhdistäminen Aallossa). Elli ottaa mielellään vastaan palautetta uusista verkkosivuista.

Lukuvuoden viides ja viimeinen jakso on menossa, ja myös urhealaisilla ajatukset alkavat kääntyä kohti kesää. Urheilijaopiskelijoiden toiveet kesälle kuulostivat tutuilta; lämpöä, mökkeilyä, kilpailuja ja festareitakin! Toiveet toki riippuvat paljon myös siitä, onko omassa lajissa juuri alkamassa kilpailukausi vai onko edellinen kausi päättynyt hiljattain ja uusi harjoituskausi alkanut. Riippumatta lajien erilaisista vuosikelloista Aalto-yliopisto toivottaa kaikille urheilijoilleen hyviä harjoituksia ja kilpailuja, sekä paljon toivottua lämpöä ja mahdollisuutta myös akkujen lataamiseen! 

Teksti: Terhi Ollikainen

Urhea-tapaaminen Kauppakorkeakoululla huhtikuussa 2023
Aallon Urhea-opiskelijoiden tapaaminen järjestettiin Kauppakorkeakoululla 27.4.2023. Kuvanottohetkellä sima ja munkit oli jo nautittu.

Lue aiempia Urhea-uutisia

Muodostelmaluistelujoukkue Team Unique'n aaltolaiset luistelijat

Suomen mestaruuden voittaneessa muodostelmaluistelujoukkue Team Uniquessa luistelee peräti viisi Aallon opiskelijaa

Aallon eri korkeakouluissa opiskelevat luistelijat kuuluvat Aallon Urhea-urheilijoihin.

Uutiset
Purjehtija Oskari Muhonen, kuva: Tapio Nirkko.

Miekkailu, taitoluistelu, purjehdus – lajin kuin lajin yhdistäminen opiskeluun onnistuu

Aalto-yliopisto on mukana urheiluakatemia Urheassa, joka tukee urheilu- ja opiskelu-uran joustavaa yhdistämistä.

Uutiset
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi kuulokkeita käyttävää henkilöä istuu työpöydän ääressä ison näytön edessä hämärässä toimistossa.
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Networking Hub käynnistyy – vaihda parhaita käytäntöjä ja opi kollegoilta eri puolilta Eurooppaa

Unite! Networking Hub järjestetään verkossa joka kuukauden kolmantena tiistaina, ja se on suunnattu Unite!-yliopistojen akateemiselle ja hallintohenkilöstölle.
Henkilö istuu suureen seinään muuratun ympyrän sisällä. Hänellä on musta paita, harmaat housut ja valkoinen hattu.
Opinnot Julkaistu:

Opiskelija Sarah Asfar yhdistää arjessaan opinnot ja huippu-urheilun

Kilpatasolla sulkapalloa pelaava Sarah Asfar opiskelee Aallossa energia- ja konetekniikkaa. Alassa häntä kiinnostaa erityisesti sen merkitys tulevaisuudelle sekä opintojen käytännönläheisyys. Opintojen joustavuus on mahdollistanut Sarahille huippu-urheilun ja osa-aikatyöt opintojen ohelle.
Kuvassa näkyy viisi opiskelijaa aurinkolasit päässä. Opiskelijat seisovat kehässä, ja kuva on otettu sen keskeltä alhaalta päin.
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa 2 053 uutta opiskelijaa

Aalto-yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa 2 053 uutta opiskelijaa. Uusia kandidaattiopiskelijoita valittiin myös muun muassa avoimen väylän ja siirtohaun kautta.
Mainos XII Unite! Dialogue-konferenssista Aalto-yliopistossa. Näkyy öinen Helsinki ja sen rantaviiva.
Yliopisto Julkaistu:

Merkitse kalenteriin: XII Unite! Dialogue Aalto-yliopistossa

Aalto toivottaa innolla yli 300 kutsuvierasta tervetulleeksi XII Unite! Dialogue -tapahtumaan 6.–9. lokakuuta 2025.