ɫɫ

Uutiset

Kolme Aallon opiskelijaa valittiin Huawein Seeds for the Future -ohjelmaan

Opiskelijat tutustuvat Kiinassa tieto- ja viestintäteknologian uusimpiin innovaatioihin ja saavat pikakurssin maan kielestä ja kulttuurista.

Aalto-yliopiston opiskelijat Olli Rauramo, Susanna Nevalainen ja Krista Naumanen on valittu Huawein kansainväliseen Seeds for the Future korkeakouluohjelmaan yhdessä seitsemän muun viittä eri suomalaisyliopistoa edustavan opiskelijan kanssa. 

Opiskelijoiden valinnassa painotettiin ansioluettelon, kielitaidon ja suositusten lisäksi hakijan omassa hakemuskirjeessään osoittamaa motivaatiota alaa ja ohjelmaa kohtaan.

”Minua kiehtoi se, että tämä on enemmän kuin perinteinen yritysvierailu – pääsemme tutustumaan teknologiatrendeihin laajemminkin sekä näkemään Kiinaa ja sen kulttuuria paikallisten opastuksella”, Krista Naumanen iloitsee.

Ihminen edellä

Suomalaisopiskelijat lentävät Kiinaan lokakuun alussa ja viettävät ensimmäisen viikon tutustuen kiinan kieleen ja kulttuuriin maan pääkaupungissa Pekingissä. Toisen viikon ryhmä viettää Shenzhenissä Huawein pääkonttorilla perehtyen tieto- ja viestintäteknologian uusimpiin innovaatioihin yhtiön omien ICT-eksperttien johdolla. Valittujen julkistamistilaisuudessa puhunut liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner painotti innovaatioiden tärkeyttä Suomen ja EU:n tulevaisuudelle, sekä julkisella että yksityisellä sektorilla.

”5G-teknologia tarjoaa molemmille hyötyjä muun muassa asioiden internetin, e-oppimisen, liikkumisen automatisoinnin ja e-terveydenhuollon saralla”, hän korostaa.

ICT on yhä tiiviimpi osa arkea, bisnestä ja koko yhteiskuntaa. Aaltolaiset korostavat, että teknologian kehityksessä ihminen on silti etusijalla.

Vaikka järjestelmistä tulee koko ajan monimutkaisempia, niiden käyttö on silti helpompaa.

”Itse opiskelen ihmisen ja koneen yhteistyötä, ja meillä käytettävyyden parantaminen on tosi iso asia. Eli vaikka järjestelmistä tulee koko ajan monimutkaisempia, niiden käyttö on silti helpompaa. Mitä vähemmän käyttäjän tarvitsee laitteistosta tietää, sen parempi”, Susanne Nevalainen kiteyttää.

”Palveluja kehitetään ihmisiä varten, ja siksikin on hienoa päästä matkalle ja oppia ymmärtämään erilaisia ihmisiä”, Olli Rauramo sanoo.

Seeds for the Future -opiskelijaohjelma on aloitettu vuonna 2008 ja se on Huawein mittavin yksittäinen ohjelmainvestointi. Ohjelmaan on osallistunut jo yli 2 000 yliopisto-opiskelijaa ympäri maailman, ja pelkästään Euroopasta ohjelmaan on päässyt viimeisen kuuden vuoden aikana satoja opiskelijoita peräti 27 eri maasta. Vuonna 2016 ohjelmaan odotetaan osallistuvan 80 eri opiskelijaryhmää yli 70 maasta. Suomi on ohjelmassa mukana tänä vuonna ensimmäistä kertaa.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opinnot Julkaistu:

ENG-opiskelijoille apurahoitettuja kesäkursseja tarjolla - Hae mukaan!

Kiinnostaisiko raikas tuulahdus opintoihin ja ulkomailla opiskelu, mutta vaihto tuntuu liian pitkältä tai muuten epäsopivalta vaihtoehdolta? Osallistu kesällä tai alkusyksystä 2026 apurahalla tuetulle lyhytkurssille Italiassa, Ranskassa tai Kiinassa!
Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Täydennä osaamistasi maksuttomasti kesän FITech-kursseilla

Kesällä 2026 FITechin tarjonnasta löytyy monipuolinen kattaus kursseja liittyen kestävyyteen, kyberturvallisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin. Haku kesäkursseille alkaa 14.4.2026.
Opinnot Julkaistu:

Tongjin yliopisto Shanghaissa kutsuu Aalto-yliopiston opiskelijoita kansainväliseen kesäkouluun elokuussa 2026!

Eurooppalaisia muotoilun, tekniikan, arkkitehtuurin ja liiketoiminnan opiskelijoita kutsutaan osallistumaan kulttuurienväliseen oppimiskokemukseen, joka tuo yhteen eurooppalaiset ja kiinalaiset opiskelijat Tongjin yliopistossa, yhdessä Kiinan johtavista yliopistoista Shanghaissa.
Opinnot Julkaistu:

Kesäkoulu-apuraha: Mahdollisuus opiskella Ranskan Alpeilla 29 kesäkuuta - 4 heinäkuuta 2026!

Aalto-yliopiston ELEC, ENG ja SCI koulujen opiskelijoille tarjoutuu ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua Mountains in a Changing World -kesäkouluun Ranskan Grenoble Alpes -yliopistossa.