Kesäharjoittelu Suomessa: tutkimuskokemusta, työn ja vapaa-ajan välistä tasapainoa ja pulahduksia mereen

Tutkimusharjoittelu ulkomailla tuo elämään uutta niin ammatillisesti kuin henkilökohtaisella tasolla. Jane Douat, Luc Motte ja Antoine Moulin yhdestä maailman parhaista tietotekniikan oppilaitoksista viettivät kesän Aalto-yliopiston tutkimusharjoittelijoina.
Kaikki kolme opiskelijaa ovat opiskelleet muun muassa soveltavaa matematiikkaa ja koneoppimista. Moulinilla ja Douatilla on vielä yksi vuosi maisteriopintoja jäljellä. Motte puolestaan valmistuu viimeisen työharjoittelunsa myötä, josta hän suoritti osan Aallossa.
Kesän aikana Moulin ja Motte työskentelivät algoritmien parissa ja pyrkivät ymmärtämään, miten olemassa olevat algoritmit toimivat ja miten niitä voidaan parantaa. Douat puolestaan työskenteli kahdessa eri projektissa. Molemmat oli suunniteltu testaamaan, miten kehitetyt metodit toimivat oikealla datalla. Niistä saatuja tuloksia verrattiin tuloksiin, jotka saadaan yleisempiä metodeja käyttämällä.
Aallolla on pitkä vaihtoyhteistyöhistoria Télecom Parisin kanssa ja etenkin tutkimusryhmän kanssa, kertoo . Hän toimii kolmen ranskalaisharjoittelijan ohjaajana tänä kesänä. ۳ٱٲö mahdollistaa sen, että Télecomin opiskelijat voivat tulla Aaltoon vaihto-opiskelemaan, työharjoitteluun tai tekemään diplomityötään. Aallon opiskelijat voivat puolestaan lähteä tekemään osan opinnoistaan Télecomissa.
Parhaassa tapauksessa jopa tohtoriopinnot kahdesta yliopistosta tulevan professorin ohjauksessa voivat onnistua. Näin kävi esimerkiksi Motten kohdalla: D’Alché-Buc ja Rousu ovat ohjanneet hänen tähänastista tutkimustaan ja tarkoituksena on jatkaa yhteistyötä Motten tulevien väitösopintojen aikana.
”Telecom on yksi Euroopan parhaita instituutteja koneoppimisen saralla. ۳ٱٲö oman tutkimusalueen kovatasoisten yhteistyökumppanien kanssa on win-win-tilanne molemmille osapuolille. Yhdessä pääsemme parempaan laatuun tutkimuksessa”, Rousu sanoo.
Ympäristönvaihdos rikastuttaa
Télecom on kiinnostava vaihtokohde Aallon tietotekniikan opiskelijoille. Antoine Moulin sanoo, että Télecomissa voi opiskella paitsi tietotekniikkaa ja soveltavaa matematiikkaa myös monia muita aineita, kuten taloustiedettä, filosofiaa ja jopa henkilökohtaista kehitystä. ”Kyse ei ole pelkästään tietotekniikan opiskelusta vaan siellä on mahdollisuus hankkia myös laajempaa osaamista.”
Hänen mukaansa Télecom on hyvin kansainvälinen yliopisto, jossa vaihto-opiskelijat voivat tavata ihmisiä kaikkialta maailmasta. Opiskelijoilla on mahdollisuus osallistua myös opintojen ulkopuolisiin aktiviteetteihin, kuten ranskan- tai englanninkieliseen teatteriin tai vaikkapa musiikkiin, kestävään kehitykseen tai yrittäjyyteen keskittyvän järjestön toimintaan.
Moulinista itsestään ympäristön vaihtaminen Pariisista Helsinkiin oli rikastuttava kokemus. Hän oppi tuntemaan uutta kulttuuria ja uutta kaupunkia sekä pääsi parantamaan englannin kielen taitojaan. ”Henkilökohtaisesti opin paljon, koska tämä oli ensimmäinen tutkimuskokemukseni ja myös ensimmäinen kansainvälinen kokemukseni.”
Luc Motte ja Jane Douat mainitsevat hyvinä puolina paikalliset hyvät työolosuhteet sekä sen, että asiat oli hyvin järjestetty ja ne toimivat niin kuin oli luvattu. ”Työn ja vapaa-ajan välinen tasapaino on loistava. Tuntuu siltä, että suomalaisyrityksissä on yleisesti tärkeää pitää huolta työntekijöistä”, Douat sanoo.
Tuon tasapainon ansiosta harjoittelijat ehtivät myös nauttia kesästä. He kaikki sanovat pitäneensä luonnosta ja vedestä, jotka ovat ”kaikkialla” läsnä. Yksi unohtumattomimmista kokemuksista oli ilmainen katumusiikkitapahtuma Kallio Block Fest. ”Pidin myös saunoista ja mereen hyppimisestä”, Douat lisää.
Oletko kiinnostunut vaihto-opinnoista? Lisätietoa löydät .
Lue lisää uutisia

Aalto-yliopisto jälleen Suomen ykkönen QS:n yliopistovertailussa
Maailman yliopistoista Aalto oli sijalla 114.
Kesämuistio tohtoriopiskelijoille
Vinkkejä ja muistutuksia kesäkuukausille
Tutkimustulos: Asiakastyytyväisyys Aalto-yliopiston kampuksen toimitiloihin pysyy korkealla tasolla
ACRE arvioi toimitila-asiakkaidensa tyytyväisyyttä vuosittain asiakastyytyväisyyskyselyn avulla. Lue viimeisimmän kyselyn tuloksista.