ɫɫ

Uutiset

Keksijöiden tukeminen piristää taloutta ja luo työpaikkoja

Tervetuloa 19. tammikuuta järjestettävään seminaariin kuulemaan innovaatioista kasvun moottorina.

Innovaatiot kasvun moottoriksi II -seminaari
 

Aika: tiistai 19. tammikuuta 2016 klo 15–19
Paikka: Kauppakorkeakoulu, Runeberginkatu 22–24, Helsinki, Chydenia-rakennus, PwC G-111 -sali.

Suomen talous tarvitsee kasvuun päästäkseen luovuuteen panostamista. Aalto-yliopisto, Suomalaisten Keksijöiden Tukiyhdistys, Suomalaisten Keksijöiden Tukisäätiö ja FIBAN ry järjestävät seminaarin, jossa kerrotaan muun muassa luovan alan yrittäjyyden vauhdittamisesta ja IPR-taloudesta Suomen viennin ja työllisyyden nostajana.

– Ei riitä, että meillä on niin sanottuja virallisia keksijöitä, heitä, jotka ovat jonkin yliopiston, tutkimuslaitoksen tai yrityksen palveluksessa. Myös näiden organisaatioiden ulkopuolella on tieteentekijöitä, joiden tukeminen ei ole yhteiskunnalle kallista verrattuna siitä saatavaan hyötyyn, professori Arto Lahti Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta sanoo.

Suomalaisten Keksijöiden Tukiyhdistyksen ja Tukisäätiön hallitusten puheenjohtaja Timo Kivi-Koskinen on työstänyt ja esittänyt työ- ja elinkeinoministeriölle Suomen innovaatio- ja erityisesti keksintötoiminnan edistämisen tärkeimmät toimenpiteet vuosina 2015–2017. Hänen mukaansa yksityisten ihmisten luomistyön tuloksina syntyvät keksinnöt pitäisi saada tehokkaasti esiin, suojattua, kehitettyä innovaatioiksi, edelleen tuotteiksi ja palveluiksi ja lopulta myytyä markkinoille. Tehokkaiden ja tuottavien innovaatioprosessien kehittäminen synnyttäisi myös suuren määrän uusia kasvuyrityksiä.

– Jokainen keksintö ja sitä seuraava toiminta sisältää riskejä. Valtion on osallistuttava riskinottoon esimerkiksi vakuuksia myöntämällä varsinkin keksintötoiminnan alkuvaiheen edistämisessä. Jokainen uusi keksintöprosessi työllistää nopeasti keksijän lisäksi lukuisia muita ihmisiä keksinnön kehittämisessä ja kaupallistamisessa. Toteuttamiskelpoiset keksinnöt luovat uusia työpaikkoja, edistävät vientiä ja osaltaan vievät Suomea uuteen nousuun, Timo Kivi-Koskinen sanoo.

Seminaari on kaikille avoin ja maksuton. Tarjoilun mitoittamisen vuoksi pyydämme ennakkoilmoittautumisia 15.1. mennessä osoitteeseen lila.lindroos@audace.fi.

Ohjelma:
 

äپٴᲹ:
Timo Kivi-Koskinen
SKTY:n ja SKTS:n hallitusten puheenjohtaja
puh. 0400 540 004

Professori Arto Lahti
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
puh. 050 376 9428
arto.lahti@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.