ɫɫ

Uutiset

Kauppakorkeakoulun mursut saivat alumneilta vinkkejä pääainevalintaan

Kauppakorkeakoulusta valmistuneet alumnit kertoivat vinkkejä ensimmäisen vuoden opiskelijoille pääainevalinnan tueksi Meet Your Community -tapahtumassa 7.4.2022.
Opiskelijoita Kauppakorkeakoululla. Kuva: Aalto-yliopisto / Unto Rautio
Opiskelijoita Kauppakorkeakoululla. Kuva: Unto Rautio.

Kauppakorkeakoulu järjestää vuosittain Meet Your Community -tapahtuman mursuille eli ensimmäisen vuoden kauppatieteiden kandidaattiopiskelijoille osana opintoihin kuuluvaa kurssia. Tapahtuman tavoitteena on tukea opiskelijoiden ensimmäisen vuoden kevään pääainevalintapäätöstä ja samalla tutustuttaa mursut yhä tiiviimmin myös Kauppiksen yhteisöön ja etenkin alumneihin. 

Tilaisuus järjestettiin 7.4. virtuaalisesti Zoom-alustalla. Tapahtumaan kuului Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelujen erityisasiantuntijan Tanja Makkosen pitämä Kauppatieteilijät työmarkkinoilla -info, Kauppakorkeakoulun alumnisuhteiden asiantuntijan Fiona Jokivuolteen vetämä paneelikeskustelu, jossa oli mukana alumneja kaikista kanditason pääaineista ä pääainekohtaiset pienryhmäkeskustelut alumnien ja opiskelijoiden kesken. Mursut valitsivat kaksi eri pääaineryhmää, jossa he pääsivät kuulemaan alumnien vinkkejä ä kyselemään heiltä itse.

Mursut saivat tapahtumassa monipuolista tietoa Kauppakorkeakoulusta valmistuneiden sijoittumisesta työelämään ä vinkkejä mitä kannattaa pitää mielessä, kun valitsee omaa pääainettaan.

”Valmistumisvaiheen työllistymiseen vaikuttaa pää- ja sivuainevalintojen lisäksi myös moni muu asia. Kauppatieteilijät työllistyvät pääsääntöisesti hyvin. On kuitenkin tärkeää valita juuri se pääaine mikä kiinnostaa eniten ja minkä kokee eniten omakseen ja mielekkääksi. Myös opintojen aikaset työkokemukset ä oman alan harjoittelu, verkostot, oman osaamisen sanoittaminen ä muut asiat ovat tärkeitä työllistymisen kannalta”, Makkonen vinkkaa.

Alumnien vinkkejä opiskelijoille 

Paneelikeskusteluun osallistui yksi alumni jokaisesta seitsemästä kandivaiheen pääaineesta ja sen jälkeen pääaineiden omissa ryhmäkeskusteluissa alumnit vastailivat opiskelijoiden kysymyksiin ja kertoivat lisää opinnoistaan ä urastaan.

Alumnimme Julius Kontiola ä Aki Putkiranta suosittelivat paneelikeskustelussa vaihto-opintoja kaikille – vaihto oli heille hauska ja miellyttävä kokemus. Myös Vilma Lauslahti suositteli opiskelijavaihtoa ä vinkkasi, että harjoittelu yrityksessä edesauttoi jatkotyöllistymistä samaan yritykseen. Harjoittelu selvitti omia ajatuksia siitä, mitä haluaa tehdä opintojen jälkeen, ja siitä sai konkreettista kokemusta työelämästä ja erilaista tarttumapintaa myös maisteriopintoihin.

Kysyttäessä tärkeimpiä oppeja, joita alumnimme olivat saaneet kauppatieteiden opinnoistaan, alumnit kertoivat mm. uusien asioiden omaksumisen taidosta, josta on ollut paljon hyötyä esimerkiksi konsultointitehtävissä. Alumnit kertoivat, että Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun opinnoista sai hyvän itseluottamuksen uuden oppimiselle, ja että opeilla on pärjännyt myös haastavammissa työelämän tilanteissa. Lisäksi viestinnän kurssit koettiin tärkeiksi.

Sivuainevalinnat ovat olleet tärkeitä työurani kannalta, ja suosittelen lämpimästi myös yritysprojekteja.

Minna Rissanen, Kauppakorkeakoulun alumni

Mikä sitten vaikutti alumnien pääainevalintaan? 

Mikko Heiskanen pohti aikanaan oikeustieteellisen ja kauppatieteellisen välillä, mutta kauppatieteet ja yritysjuridiikka veivät voiton, koska kauppatieteissä oli enemmän häntä kiinnostavia myynnin ja markkinoinnin kursseja. Ossi Niemelälle taas laskentatoimi valikoitui luonnollisen kiinnostuksen kautta, sillä hän oli aina pitänyt numeroiden parissa toimimisesta. Hän kokee myös, että laskentatoimi antoi kyvykkyyden moneen tehtävään.  

Vilma Lauslahti mietti pitkään rahoituksen ja laskentatoimen välillä ja päätyi lopulta ottamaan rahoituksen pääaineeksi ja laskentatoimen sivuaineeksi. Hän ajatteli, että rahoituksesta saa laaja-alaisen näkemyksen ja hyvän taustan tulevaisuuteen, ja onkin edelleen tyytyväinen pääainevalintaansa.

Tommi Aarnio puolestaan valitsi taloustieteen, koska hän oli yleisesti kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja halusi ymmärtää kokonaiskuvaa, ei pelkästään yrityksen näkökulmasta vaan koko kansantalouden kannalta. Hän kokee saaneensa opinnoista hyvät työkalut ja tavat asioiden ajattelemiseen ja ymmärtämiseen, mistä on ollut paljon hyötyä työuralla. 

Aki Putkiranta seurasi sydäntään pääainevalinnassa. Häntä oli pienestä asti kiinnostanut teknologia – mutta ei niinkään miten se toimii, vaan mitä sillä voi tehdä – ja valitsi siksi tieto- ja palvelujohtamisen.

Julius Kontiola kertoi valinneensa markkinoinnin pääaineen, koska se ei hänen mukaansa rajannut liikaa tulevia urapolkuja ja työpaikkoja. Markkinoinnissa pitää ymmärtää monipuolisesti yhteiskuntaa, kulttuuria ja liiketoimintaa, ja tästä laaja-alaisuudesta on ollut hänelle paljon hyötyä mm. brändin rakentamiseen, markkinointiviestintään ja mainonnan suunnitteluun liittyvissä tehtävissä.

Minna Rissanen puolestaan valitsi johtamisen, koska häntä kiinnostivat organisaatiopsykologia ja ihmisten välinen vuorovaikutus. ”Usein asiat syntyvät ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa ja siinä, miten ihmiset kommunikoivat keskenään. Mietin johtamisen ja rahoituksen välillä, mutta johtaminen valikoitui pääaineeksi, koska minulle numerot eivät ole koskaan olleet se suurin intohimo, vaikka niitä tarvitaan myös nykyisessä työssäni. Sivuainevalinnat ovat olleet tärkeitä työurani kannalta, ja suosittelen lämpimästi myös yritysprojekteja.”

Tapahtumaan osallistuneet opiskelijat antoivat hyvää palautetta alumnien aktiivisuudesta ä heidän antamistaan vinkeistä. Osa toivoi mahdollisuutta osallistua useampaan ryhmäkeskusteluun ja pidempää aikaa ryhmissä. 

Uratapahtumia ja kestävää työn muotoilua

Kauppakorkeakoululla ja yleisemmin Aallon opiskelijoille järjestetään lukuvuoden aikana lukuisia mahdollisuuksia tavata alumneja erilaisissa tapahtumissa. Syyskuussa on esimerkiksi tulossa Kauppakorkeakoulun uusien maisteriopiskelijoiden Welcome Evening, jossa uudet opiskelijat pääsevät tapaamaan oman pääaineen alumneja heti orientaatioviikolla. 

Aalto-yliopiston Career Design Lab auttaa ä opiskelijoita että alumneja muotoilemaan mielekästä ja kestävää työuraa tasa-arvon, kestävyyden ja hyvinvoinnin arvojen pohjalta. Alumneille suunnattuja työpajoja voi löytää (vaatii kirjautumisen).   

Meet Your Community -tapahtumaan osallistuneet alumnit:

Johtaminen

  • Minna Rissanen, Senior Service Designer, frog

  • Julius Hurri, Talent Manager, Netlight Consulting

Markkinointi

  • Eeva Aaltonen, Senior Brand Marketing Manager, Rovio
  • Julius Kontiola, Director, Marketing & Advertising Services, Miltton 

Tieto- ja palvelujohtaminen

  • Aki Putkiranta, Emerging Business Developer, Cargotec

Taloustiede

  • Tommi Aarnio, Senior Analyst, Nordea
  • Sara Hellemaa, Financial Specialist, Valtiovarainministeriö

Rahoitus

  • Vilma Lauslahti, Corporate M&A Analyst, Fortum
  • Mikko Malinen, Assistant Manager, KPMG Global Strategy Group

Laskentatoimi

  • Ossi Niemelä, Business Development Manager, Mehiläinen
  • Jenni Wilen, Senior Audit Associate, PwC Finland

Yritysjuridiikka

  • Mikko Heiskanen, Director, Tax Services, Rantalainen 
  • Lotta Hankimo, Indirect Tax Manager, EY

äپٴDz:

Tanja Makkonen
Erityisasiantuntija, ura- ja rekrytointipalvelut
tanja.makkonen@aalto.fi

Fiona Jokivuolle
Asiantuntija, alumnisuhteet
fiona.jokivuolle@aalto.fi

Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut opiskelijoille

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut tarjoavat monipuolisia palveluita opiskelijoillemme.

Aalto University School of Business offers wide range of career services for our students

Kauppakorkeakoulusta valmistuneet työelämässä

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta valmistuneet työllistyvät hyvin koulutustaan vastaaviin hyväpalkkaisiin tehtäviin. Tältä sivulta löydät tietoa valmistuneidemme työllistymisestä ä urakehityksestä.

Opiskelijoita käytävällä. Kuva: Aalto-yliopisto / Aino Huovio

Kauppakorkeakoulun alumneille

Kauppakorkeakoulun alumniyhteisö tarjoaa mahdollisuuksia elämänlaajuiseen oppimiseen, verkostoitumiseen ä paremman liiketoiminnan ja yhteiskunnan rakentamiseen. Pysytään yhteydessä!

Better Business - Better Society seminar in December 2019, School of Business alumni networking after the seminar

Jaa kokemuksiasi opiskelijoiden kanssa

Kauppakorkeakoulun alumnina sinulla on mahdollisuus tukea nykyisiä opiskelijoitamme heidän opinnoissaan ja siirtymisessään työelämään esimerkiksi mentoroinnin ä ura- ja työelämätapahtumien kautta.

Three students of the School of Business studying together. Photo by Unto Rautio.

Palvelut työnantajille Kauppakorkeakoulussa

Kauttamme tavoitat kauppatieteiden opiskelijat monin tavoin. Julkaisemme työpaikkailmoituksia, välitämme rekrytointiviestejä, järjestämme ura- ja rekrytointitapahtumia ja paljon muuta.

Four people sitting on a bench outside a Building with large glass windows and a School of Business logo. People are laughing.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opiskelijanaisia jäätelöllä Korkeakoulunaukiolla. Kuva: Aalto-yliopisto / Petri Anttila
Opinnot Julkaistu:

Kesämuistio tohtoriopiskelijoille

Vinkkejä ja muistutuksia kesäkuukausille
Näkymä Otaniemen kampuksen keskiöstä
Kampus Julkaistu:

Tutkimustulos: Asiakastyytyväisyys Aalto-yliopiston kampuksen toimitiloihin pysyy korkealla tasolla

ACRE arvioi toimitila-asiakkaidensa tyytyväisyyttä vuosittain asiakastyytyväisyyskyselyn avulla. Lue viimeisimmän kyselyn tuloksista.
Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Opiskelija tietokoneen äärellä.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.