ɫɫ

Uutiset

Kauppakorkeakoulun Alumni Advisory Board -jäsenen alumnitarina: Pasi Torppa

Kauppakorkeakoulun Alumni Advisory Boardin jäsen Pasi Torppa opiskeli Kauppakorkeakoulussa laskentatoimea, ja on tehnyt pitkän uran liikkeenjohdon konsultoinnin parissa. Tällä hetkellä Torppa toimii sijoittajana useissa yrityksissä, ja on aktiivisesti mukana omistamiensa yhtiöiden kehittämisessä hallitusroolin kautta.
Pasi Torppa

Milloin ja mitä opiskelit Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa?

Aloitin opintoni 1991 ja valmistuin 1996 talvella. Pääaineeni oli laskentatoimi ja sivuaineet verotus ja kansantaloustiede.

Millaisissa tehtävissä olet toiminut työurasi aikana?

Olen koko työurani ollut liikkeenjohdon konsultti viime syksyyn asti. Ensimmäinen työpaikkani oli KPMG Consulting, jossa työskentelin erityisesti yritysten talousohjaukseen liittyvissä projekteissa. Kirjoitin aiheesta kirjankin parin kollegan kanssa. KPMG:ltä siirryin mutkan kautta perustamaan August Associates Oy:tä kollegani kanssa. Toimin Augustilla osakkaana reilut 18 vuotta. Sinä aikana konsultoin esimerkiksi Stora Ensoa, Outokumpua, useita johtavia ruokayhtiötä ja pääomasijoittajia. Konsultointi on erittäin opettavainen ammatti ja olen erittäin kiitollinen siitä osaamispohjasta, jonka konsultoinnista sain. Jatkan edelleen Augustilla tittelillä Executive Adviser. Varsinainen päätyöni on tällä hetkellä sijoittaminen, jota teen oman sijoitusyhtiöni kautta. Mielenkiintoisin sijoittamisen alue ovat listaamattomat scale-up yhtiöt. Olen aktiivisesti mukana omistamieni yhtiöiden kehittämisessä hallitusroolin kautta.

Jaa joku mieleenpainuva muisto opinnoistasi. 

Kahvitauot luentojen välillä Raflassa kavereiden kanssa. Oli uskomattoman hienoa mennä luennon jälkeen Raflaan ja katsoa keitä kaikkia tuttuja on paikalla, hakea kahvit ja istua hauskaan seuraan juttelemaan.

Ajatuksia yritysmaailmasta tai ajankohtaisista asioista? Mitä omalla työpaikallasi tehdään juuri tällä hetkellä?

Vastuullisuudesta (corporate social responsibility) on vihdoin tullut standardi yritystoiminnassa. Tämä on sinänsä hassua, koska kyseessä on ihan perusasia, eli että toimitaan reilujen arvojen pohjalta kaikkia sidosryhmiä ja ympäristöä kohtaan. Omalta osaltani olen huomannut, että helpottaa työskentelyä, kun valtaosa ihmisistä ajattelee samalla tavalla tässä asiassa. Esimerkiksi juuri vastikään keskustelimme mustan muovin poistamisesta erään yhtiön pakkauksista heikon kierrätettävyyden takia. Kaikille tapaamisen osallistujille oli itsestään selvää, että poistaminen on välttämätöntä, vaikka se ei lyhyellä aikavälillä ole taloudellisesti paras vaihtoehto.

Kauppiksen missio Better Business - Better Society on äärimmäisen relevantti nyt. Meidän kaikkien on hienoa olla mukana toteuttamassa sitä.

Kauppakorkeakoulun Alumni Advisory Boardin jäsen Pasi Torppa

Minkälainen osaaminen ja minkälaiset taidot korostuvat mielestäsi tulevaisuuden työelämää ajatellen?

Tulevaisuuden työelämässä korostuvat erityisesti ’metataidot’ eli kyvykkyydet, joita voi soveltaa toimialasta tai funktiosta riippumatta. Tällaisia ovat esimerkiksi laajojen tietomäärien haltuunotto, ongelmanratkaisu, viestintä ja johtaminen. Hyvin spesifi tieto vanhenee nopeasti eikä siten ole kovin relevanttia. Siksi panostaminen edellä kuvattuihin metataitoihin on hyvä investointi.

Olet tällä hetkellä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Alumni Advisory Boardin jäsen. Mitä alumnius sinulle merkitsee?

Alumnius merkitsee mahdollisuutta antaa omalle koululle takaisin hivenen siitä kaikesta hyvästä, mitä Kauppiksessa opiskelu omalle työuralle ja elämälle laajemminkin on antanut.

Onko jotain muuta, mitä haluaisit mainita?

Kauppiksen missio “Better Business - Better Society” on äärimmäisen relevantti juuri nyt. Meidän kaikkien on hienoa olla mukana toteuttamassa sitä.

School of Business Alumni Advisory Board 2022.

Kauppakorkeakoulun Alumni Advisory Board

Yksi Kauppakorkeakoulun alumniyhteistyön muodoista on alumniohjausryhmä - Alumni Advisory Board. Se käy keskustelua alumnitoiminnasta, koulun ulkoisista suhteista sekä varainhankinnasta.

Kauppakorkeakoulu
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Picture of the themes of this course
Opinnot Julkaistu:

Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) syksyllä 2025

Suosittu Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) järjestään 2, 3. ja 4. jaksossa suomeksi ja englanniksi. Lisäksi pienryhmäkeskustelut ovat mahdollisia myös ruotsiksi!
Kuva opiskelijoista juttelemassa
Opinnot Julkaistu:

Tauolta tutkintoon - Back on track –työpajasarja 6.10. & 3.11.2025

Aallon opintopsykologit ja opinto-ohjaaja järjestävät kahden kerran mittaisen workshopsarjan opintoihin palaaville tai viimeisen vuoden aikana hyvin vähän opiskelleille syksyllä 2025 englanniksi.
Aalto Creatives Call for Applications image autumn 2025
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Haku Aalto-yliopiston luovien alojen esihautomoon on auki: Aalto Creatives -ohjelma alkaa syyskuussa 2025

Tervetuloa ohjelman infotilaisuuteen keskiviikkona 27.8.2025. Tapahtumassa esitellään esihautomo-ohjelma sekä kuullaan ohjelmaan osallistuneiden tiimien yrittäjyystarinoita. Ohjelmasta kiinnostuneilla on mahdollisuus esittää kysymyksiä ja tavata Aalto Creatives -tiimi.
Two students and a professor sitting around a table, talking and looking at laptop screen.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tule uusien tohtoriopiskelijoiden tutoriksi syyskuussa 2025

lmoittaudu uusien tohtoriopiskelijoiden tutoriksi orientaatiopäiville!