ɫɫ

Uutiset

Kauppakorkeakoulu on kestävyyskoulutuksen globaalin PRME-verkoston Champion-jäsen myös vuosina 2026–2027

Vain kaksi muuta pohjoismaista korkeakoulua saivat Champion-tason jäsenyyden.
PRME Champion -logo (Principles of Responsible Management Education)
PRME-verkoston Champion-jäsenyys on tunnustus erinomaisesta työstä kestävän kehityksen ja vastuullisuuden edistämisessä.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu on hyväksytty uudelle kaksivuotiskaudelle 2026–2027 YK:n alaisen, kauppakorkeakoulujen kestävää kehitystä edistävän, Principles of Responsible Management Education (PRME) -verkoston Champion-ryhmään. 

Uudelle Champion-kaudelle pääsy osoittaa, että Kauppakorkeakoulu on oikealla tiellä työssään kestävän kehityksen ja vastuullisuuden edistämiseksi. Pohjoismaista Kauppakorkeakoulun lisäksi vain Stockholm School of Economics ja Kristianstad University saivat Champion-tason jäsenyyden .

PRMEn mukaan jokainen Champion-tason yliopisto on osoittanut vahvaa sitoutumista kestävyyden edistämiseen sekä toteuttanut innovatiivisia ja vaikuttavia toimia kestävyyden ja eettisyyden periaatteiden integroimiseksi opetussuunnitelmiin, tutkimukseen, kumppanuuksiin sekä muihin toimintoihin.

”Toinen peräkkäinen kautemme PRME Champion -ryhmässä osoittaa, että olemme tehneet pitkäjänteisesti oikeita asioita. Toisaalta se myös kertoo, että olemme valmiita sekä jakamaan omia kokemuksiamme muille että kehittymään itse entistä paremmaksi”, dekaani Timo Korkeamäki sanoo. 

Uutta tarjontaa kestävyysaiheisessa opetuksessa

Kestävä kehitys on integroitu Kauppakorkeakoulun kaikkiin kandidaatti- ja maisteriohjelmiin, ja syksyllä 2024 alkoi uusi, nimenomaan kestävään kehitykseen ja yrittäjyyteen keskittyvä Sustainable Entrepreneurship -maisteriohjelma. Ohjelma on täydentänyt kestävyyskoulutuksen tarjontaa, johon jo ennestään kuului esimerkiksi suosittu, monitieteinen Creative Sustainability -maisteriohjelma, johon kauppatieteiden opiskelijat voivat hakea. 

Uusia avauksia Kauppakorkeakoulun kestävyyden opetuksessa ovat Kauppatieteiden kandidaattiohjelmamme uusi Vastuu ja vaikuttavuus -ääԱ syksystä 2026 alkaen. Syksystä 2026 alkaen Aalto-yliopisto myös liittyy kansalliseen , mikä laajentaa kestävyysaiheista kurssitarjontaamme. 

“Haluamme koko ajan kehittää opetustamme ja opetustarjontaamme, jotta meiltä valmistuneilla opiskelijoilla on varmasti kaikki se kestävän kehityksen ja vastuullisuuden osaaminen ja taidot, joita työelämässä enenevässä määrin vaaditaan”, sanoo Kauppakorkeakoulun PRME Champion -työtä koordinoiva kestävyyden erityisasiantuntija Paula Schönach.

Tutkimuskohteena kestävyys ja vastuullisuus ovat olleet Kauppakorkeakoulussa jo pitkään, sillä Sustainability in Business -tutkimusryhmä perustettiin jo yli kolmekymmentä vuotta sitten. Ryhmän tutkimus on ollut uraauurtavaa samalla, kun kestävyysajattelu ja vastuullisuus ovat nousseet liiketoiminnan marginaalista keskeiseksi tekijäksi. Yhteiskuntavastuuta ei yksikään uskottava yritys voi nykyään enää sivuuttaa, ja liiketoiminnan kestävyyteen, vastuullisuuteen sekä sen johtamiseen liittyvä osaaminen painottuukin jatkuvasti enemmän Kauppakorkeakoulun tarjoamassa koulutuksessa.
 

on YK:n alainen kauppatieteellistä opetusta antavien yliopistojen ja korkeakoulujen vapaaehtoinen verkosto. Sen tavoitteena on edistää vastuullisuutta ja kestävää kehitystä kauppatieteellisen alan koulutuksessa maailmanlaajuisesti.
 

Kestävyys Kauppakorkeakoulussa

Kauppakorkeakoulussa satsataan kestävyyden kehittämiseen niin tutkimuksessa, opetuksessa kuin yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Näille Kestävyys Kauppakorkeakoulussa -sivuille on nyt ensi...

Lue lisää
Aalto Lush Greenery
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kaksi kulmikasta lasilamppua ja yksi hehkuva pyöreiden muotojen lamppu, väreinä beigeä, meripihkankeltaista ja mustaa, vaalea tausta.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa

Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.