Keramiikka on taas suosittua, ja vanhat aiheet saavat uusia muotoja uusien tekijöiden käsissä.
Käsikirja johdattaa keramiikan maailmaan
Keramiikan käsikirja johdattaa lukijan kaikkiin saven kanssa työskentelyyn liittyviin aiheisiin tekstien, kuvien, kuvituksien, animaatioiden ja videoiden avulla. Käsikirja on suunniteltu siten, että sen lukeminen voidaan aloittaa kirjan mistä tahansa osiosta ja edetä selaillen materiaalia. Kattava käsikirja tarjoaa ajantasaista tietoa myös opiskelijan tai ammattilaisen itseopiskeluun: perusteiden lisäksi kirjassa on syventävää ja erikoistunutta tietoa materiaalista.
Keramiikan käsikirja on avoin nettikirja kaikille keramiikasta ja sen valmistamisesta kiinnostuneille. Kirja ei kuitenkaan ole suunnattu pelkästään yliopiston sisäiseen käyttöön, vaan se on haluttu avata kaikille alasta kiinnostuneille, sillä meneillään on huikea into käsillä tekemiseen. Verkkokirjalla halutaan myös tukea ja kannustaa elämän mittaiseen oppimiseen opiskelijoita, opettajia, suunnittelijoita ja taiteilijoita – kaikkia keramiikasta kiinnostuneita, aloittelijoista ammattilaisiin.
Jatkuvasti päivittyvän kirjan takana on joukko keramiikan asiantuntijoita
Aalto-yliopiston Muotoilun laitoksella on viime vuosina kehitetty useita verkkomateriaaleja yliopiston opiskelijoiden ja opettajien käyttöön. Keramiikan käsikirjan kehittämisen ensivaihe aloitettiin jo vuonna 2021 osana Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Aalto Online Learning -hanketta.
Ensivaiheen käsikirjan valmistuttua kirjasta kerättiin palautetta, jonka perusteella kirjan rakennetta ja sisältöä alettiin kehittää edelleen tuntiopettaja Sanna Palmun vetämänä vuonna 2022. ”Työn taustalla on kuitenkin iso joukko keramiikan asiantuntijoita, joita voimme kiittää tämän valtavan työn valmistumisesta”, sanoo lehtori Nathalie Lautenbacher.
Nyt Keramiikan käsikirja on avoin nettisivusto, joka pitää sisällään noin 70 kappaletta ja 200 tekstisivua, joita päivitetään edelleen uuden tiedon myötä. Näin kattavaa suomenkielistä tietopankkia ei aiheesta ole aiemmin ollut verkosta saatavilla.
Verkkokirjan tuottamiseen on osallistunut useita Aallon keramiikan asiantuntijoita, joista jokainen on tuonut kirjaan oman käsialansa. Suurtyössä on korvaamattomana asiantuntijana ja faktantarkistajana ollut Airi Hortling, Taideteollisesta korkeakoulusta eläkkeelle jäänyt lehtori, tutkija ja todellinen asiantuntija keraamisen materiaaliopin alalla.
”Suuri kiitos tästä uudesta päivitetystä versiosta, kuuluu Airi Hortlingille. Ilman Airin apua, valtavaa tietomäärää ja asiantuntemusta käsikirjan päivitystä ei olisi voitu tässä laajuudessaan tehdä”, sanoo kirjan päivitetystä versiosta vastannut Sanna Palmu.
Verkkokirjan tekemiseen ovat oman panoksensa antaneet Jaana Brinck, Tomi Pelkonen, Nathalie Lautenbacher, Eeva Jokinen, Priska Falin, Saija Halko, Mimi McPartlan, Aura Latva-Somppi, Karen Visuri, Erin Turkoglu, Camilo Cortes ja Nikolo Kerimov. Suuret kiitokset avusta ja asiantuntemuksesta kuuluvat myös seuraaville: Antti Huittinen, Aba Luostarinen, Riitta Talonpoika, Päivi Takala ja Jari Vesterinen.
Kirjan työryhmä:
Sanna Palmu
Nathalie Lautenbacher
Tomi Pelkonen
Kantava maa kertoo keramiikan tarinaa
Nathalie Lautenbacherin kokoamassa kirjassa esseet ja nykykeramiikka yhdistyvät valloittavalla tavalla.
Lue lisää uutisia
Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia
Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita
Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon
Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.