ɫɫ

Uutiset

Jenny ja Antti Wihurin rahasto tukee suomalaista henkistä ja taloudellista elinvoimaisuutta

”Säätiön perustajat halusivat antaa takaisin yhteiskunnalle, joka oli mahdollistanut heidän menestyksensä”, sanoo hallituksen puheenjohtaja, Kauppakorkeakoulun alumni Arto Hiltunen.
Kuvassa Arto Hiltunen ja Arto Mäenmaa istuvat nojatuoleissa Wihurin säätiön tiloissa.
Sekä Jenny ja Antti Wihurin rahaston hallituksen puheenjohtaja Arto Hiltunen (vas.) että sen asiamies Arto Mäenmaa ovat Kauppakorkeakoulun kasvatteja. Kuva: Aalto-yliopisto / Roope Kiviranta.

Jenny ja Antti Wihurin rahasto on ollut Aalto-yliopiston tärkeä tukija aina yliopiston perustamisesta saakka, ja se on lahjoittanut varoja muun muassa uusiin professuureihin ja ukrainalaisten opiskelijoiden tukemiseen. Vankka tuki Kauppakorkeakoululle näkyy merkittävänä lahjoituksena vuonna 2022 perustetulle omistajuuden professuurille sekä Kauppakorkeakoulun tutkijoille vuosittain myönnettävinä apurahoina ja hankerahoituksina. 

Jenny ja Antti Wihurin rahasto on riippumaton suomalainen yleishyödyllinen ja monialainen säätiö, joka toimii tieteen, taiteen ja yhteiskunnallisen toiminnan aloilla sekä niiden risteyksissä. Vuonna 2022 rahasto käytti näiden tarkoitusten toteuttamiseen 14,2 miljoonaa euroa. Sen hallituksen puheenjohtajana toimii Arto Hiltunen ja asiamiehenä Arto Mäenmaa, molemmat Kauppakorkeakoulun kasvatteja.

Kuva on lähikuva Arto Hiltusesta Jenny ja Antti Wihurin säätiön tiloissa Helsingissä.
”Suomalainen säätiökenttä voi hyvin ja Wihurin rahastollakin on takanaan pitkä historia. Katsomme luottavaisesti myös tulevaisuuteen”, Arto Hiltunen sanoo. Kuva: Aalto-yliopisto / Roope Kiviranta

Arto Hiltunen kertoo, että merenkulkuneuvos Antti Wihuri ja hänen vaimonsa Jenny Wihuri perustivat Jenny ja Antti Wihurin rahaston vuonna 1942, koska he halusivat antaa takaisin yhteiskunnalle, joka oli mahdollistanut heidän oman menestyksensä.

”Vain 12-vuotiaana merille ensimmäisen kerran lähtenyt ja sittemmin merikapteeniksi kouluttautunut Antti Wihuri ja hänen vaimonsa Jenny molemmat menestyivät yrittäjinä. He halusivat yrittäjän ja sittemmin myös omistajan roolissa mahdollistaa yhteiskunnan kehittymistä aikana, jolloin Suomessa oli vain vähän tällaiseen tarkoitukseen käytettävissä olevaa varallisuutta.”

Jenny ja Antti Wihurin rahasto ja muut suomalaiset säätiöt tuovat tänäkin päivänä paitsi jatkuvuutta, myös monialaisuutta ja moniarvoisuutta suomalaisen tieteen ja taiteen rahoitusjärjestelmään. 

”Suomalainen säätiökenttä voi hyvin ja Wihurin rahastollakin on takanaan pitkä historia. Katsomme luottavaisesti myös tulevaisuuteen”, hän sanoo.

Kuva on lähikuva Arto Mäenmaasta Jenny ja Antti Wihurin säätiön tiloissa Helsingissä.
Sekä yrittäjyys että omistajuus ovat hyvin keskeisiä asioita Wihurin rahaston historiassa ja nykypäivässä”, Arto Mäenmaa kertoo. Kuva: Aalto-yliopisto / Roope Kiviranta

Tavoitteena vaikuttavuus

Rahoittamaltaan tieteeltä ja tutkimukselta Jenny ja Antti Wihurin rahasto toivoo yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Vaikutuksen laatua tai aikajännettä ei kuitenkaan haluta määritellä tiukasti.

”Esimerkiksi Helsinki Graduate School of Economicsiin (Helsinki GSE) datatieteiden alueelle perustettua taloustieteiden apulaisprofessuuria tukemalla halusimme kasvattaa alan osaamista Suomessa ja edistää alan koulutuspaikkojen ja tutkimuksen määrän ja laadun nostamista. Omistajuuden professuuria oli puolestaan tärkeää tukea jo siksi, että sekä yrittäjyys että omistajuus ovat hyvin keskeisiä asioita Wihurin rahaston historiassa ja nykypäivässä”, Arto Mäenmaa kertoo.

”Jo Aalto-yliopistoa perustettaessa ajattelimme, että kolme alaa yhdistämällä lopputulos olisi enemmän kuin osiensa summa, ja halusimme olla tukemassa tällaista suomalaisessa yliopistokentässä ainutlaatuista hanketta.”

Kauppakorkeakoulun alumnit

Opiskeluaikojaan Kauppakorkeakoulussa Arto Hiltunen ja Arto Mäenmaa muistelevat lämmöllä, samoin jo opintojen aikana omaksuttuja taitoja, jotka ovat mahdollistaneet molempien kiinnostavat urapolut. 

”Markkinoinnin opinnot Kauppakorkeakoulussa kehittivät valtavasti käsitteellistä ajatteluani ja tiedonhankintataitojani. Yrittäjyydestä ei minun opiskeluaikanani vielä paljon puhuttu, mutta sain opinnoistani erinomaisen pohjan työuralleni kaupan alalla”, kertoo S-Ryhmän johtotehtävissä pitkän uran tehnyt ja nykyisin hallitusammattilaisena ja tietokirjailijanakin toimiva Arto Hiltunen.

Laskentatointa lukenut Arto Mäenmaa puolestaan sanoo, ettei ole koskaan kunnolla lähtenyt Kauppakorkeakoulusta.

”Valmistuttuani toimin edelleen muiden töiden ohella Kauppakorkeakoulun sivutoimisena assistenttina. Muutamaa vuotta myöhemmin siirryin Helsingin kauppakorkeakoulun tukisäätiön vetäjäksi ja toimin edelleen sen osa-aikaisena toimitusjohtajana. Sekä siinä tehtävässä että Wihurin rahaston asiamiehen roolissa pääsen näköalapaikalta seuraamaan Kauppakorkeakoulussa tehtävää tasokasta ja monipuolista tutkimusta”, Mäenmaa sanoo. 

Kuvassa näkyy kaunis neuvotteluhuone Wihurin rahaston Salus-talossa.
Jenny ja Antti Wihurin patsaat rahaston kauniissa Salus-talossa Helsingissä. Kuva: Jenny ja Antti Wihurin rahasto.

Aalto-yliopiston, Kauppakorkeakoulun ja Jenny ja Antti Wihurin rahaston tulevaisuuden Mäenmaa näkee valoisana, mutta yksi asia häntä mietityttää. 

”Olen hiukan huolissani siitä, saadaanko Kauppakorkeakoulun tuoreet alumnit jatkossakin mukaan koulun alumnitoimintaan jakamaan kokemuksiaan, osaamistaan ja miksei rahallistakin tukeaan tulevaisuuden opiskelijoille ja tutkijoille”, Mäenmaa sanoo. 

”Itselleni Kauppakorkeakoulu antoi erinomaisen koulutuksen ja elämänikäisiä ystäviä, ja haluan mielelläni tukea sen toimintaa sekä työssäni että alumnina.”

Kauppakorkeakoulu kiittää Jenny ja Antti Wihurin rahastoa, Arto Hiltusta ja Arto Mäenmaata lämpimästi kaikesta tuesta!

Lisätietoa Jenny ja Antti Wihurin rahastosta:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Näkymä Otaniemen kampuksen keskiöstä
Kampus Julkaistu:

Tutkimustulos: Asiakastyytyväisyys Aalto-yliopiston kampuksen toimitiloihin pysyy korkealla tasolla

ACRE arvioi toimitila-asiakkaidensa tyytyväisyyttä vuosittain asiakastyytyväisyyskyselyn avulla. Lue viimeisimmän kyselyn tuloksista.
Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Opiskelija tietokoneen äärellä.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.
Kaksi tyttöä istuu tietokoneen ääressä tarkastelemassa paperille tehtyä kaaviota.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Lapset ja nuoret ratkoivat kestävän tulevaisuuden haasteita Tekoälytaiturit-hankkeessa

Noin 5500 koululaista opetteli hyödyntämään tekoälyä työkaluna Aalto-yliopisto Juniorin ja Tampereen yliopiston Juniversityn yhteishankkeessa.