Jari Koskinen sai Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkin
Professori sekä kemian ja materiaalitieteen laitoksen johtaja Jari Koskinen on ansainnut Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkkin. Kemian tekniikan korkeakoulun dekaani Kristiina Kruus ojensi kunniamerkin kahvitilaisuudessa 20. tammikuuta 2020. Puheessaan Dekaani kiitti Jaria erinomaisesta työstä laitoksen johtajana, jossa hän on aktiivisesti käynyt ennakkoluulotonta keskustelua laitoksen kehittämiseksi. Erityisen kiinnostuksen kohteena laitoksen osalta liittyvät kemian opetuksen arvostuksen nostamiseen Suomessa sekä kehitystyö tulevaisuuden kemian opetuksen tarpeista. Perusteluissa mainittiin myös Jarin keskusteleva johtamistyyli, joka sopii erinomaisesti yliopistoympäristöön jossa kollegiaalisella päätöksenteolla on pitkät perinteet.
Jari otti kunniamerkin kiitollisuudella vastaan. Kahvitilaisuuden aikana Jari Koskisella oli mahdollisuus reflektoida omaa uraansa Aallossa. Jari valittiin professorin virkaan silloiseen Tekniikan korkeakouluun ja hänellä on siten ollut mahdollisuus seurata Aallon kehittymistä alusta alkaen.
"Olen ollut 11 vuotta yliopistolla ja täällä tapahtunut muutos ja sen nopeus on ollut häkellyttävää. Tuntuu aika pitkältä ajalta, kun on tapahtunut niin paljon ihan muutaman vuoden ajalla. Myös kampus on muuttunut vuosien aikana. Muutoksessa on niin monta ulottuvuutta ja tietenkin tulevaisuus myös kun uusi Aallon strategia velvoittaa olemaan hereillä. "
Kemian tekniikan korkeakoulu onnittelee vielä Jaria hienoista saavutuksista, ja toivotta hänelle menestystä työssään laitoksen johtajana ja professorina.
Lue lisää uutisia
Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme
Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon
Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa
Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.