ɫɫ

Uutiset

IoT Paja Säätiö lahjoittaa miljoona euroa Insinööritieteiden korkeakoululle

Lahjoitus on kohdennettu teollisen internetin ja digitaalisten kaksosten tutkimukseen ja opetukseen.
Metallikuutio, jota kädet koskettaa
Kuva: Maiju Thers/ Aalto-yliopisto

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu on saanut miljoonan euron lahjoituksen IoT Paja Säätiöltä, joka perustettiin tukemaan suomalaista innovaatiokykyä esineiden internetin (IoT) saralla. Myös LUT-yliopisto ja Turun ammattikorkeakoulu saavat vastaavat lahjoitukset, ja lahjoitusten myötä säätiön toiminta nykymuodossaan päättyy. 

”Uskomme, että yhteensä lähes kolmen miljoonan euron investointimme vahvistaa kotimaista teknologiaosaamista sekä koulujen opetusohjelmissa että yritysmaailmassa ja on samalla merkittävä panostus Suomen tulevaisuuden kilpailukykyyn”, säätiön toimitusjohtaja Matti Hellgrén sanoo. 

Alan tutkimus ja opetus vahvistuvat

Lahjoituksen tuella Insinööritieteiden korkeakouluun perustetaan viisivuotinen työelämäprofessuuri. Osa lahjoituksesta käytetään teolliseen internetiin ja digitaalisiin kaksosiin liittyvien uusien kurssien ja tutkimuksen tukemiseen. 

”Olemme erittäin kiitollisia IoT Pajan lahjoituksesta. Teollinen internet sovelluksineen kehittyy nopealla tahdilla, ja lahjoituksen myötä saamme vahvistettua osaamistamme tällä tärkeällä alalla. Samalla voimme lisätä opetustarjontaamme – kiinnostuneita opiskelijoita on paljon”, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä

Insinööritieteiden korkeakoulun dekaani Kari Tammi näkee, että Suomella on mahdollisuus olla edelläkävijä teolliseen internetiin liittyvässä osaamisessa ja liiketoiminnassa. 

”Suomi elää valmistavasta teollisuudesta, joka digitalisoituu hurjaa vauhtia. Meillä on myös vahva telekommunikaatiosektori, joka on löytänyt valmistavan teollisuuden asiakkaakseen. Teollinen metaversumi, eli fyysisen ja virtuaalitodellisuuden yhdistävä ympäristö, on todennäisesti tulevaisuuden kilpailutekijä. Siitä voi syntyä Suomelle uusi telekommunikaatiota, suunnittelua ja valmistusta yhdistävä kärki”, Tammi sanoo. 

Digitaalisia kaksosia teollisen internetin sovelluksena tutkitaan Aalto-yliopiston teollisen internetin kampuksella. Teollinen internet rakentaa maailmaa, jossa kaikki teolliset esineet ja palvelut on liitetty verkkoon. Digitaalisilla kaksosilla puolestaan viitataan fyysisen kokonaisuuden digitaaliseen vastineeseen. Digitaaliset kaksoset tarjoavat rakennus- ja kiinteistöteollisuudelle monia mahdollisuuksia tehokkuuden, kestävyyden ja kannattavuuden parantamiseen.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.