ɫɫÀ²

Uutiset

Ilkka Kontulan säätiön apurahat myönnettiin opinnoissaan menestyneille kandiopiskelijoillemme

Henkilökohtaisen apurahan suuruus on 1 000 euroa.
Kauppakorkeakoulu, jonka edustalla istuu neljä opiskelijaa. Kuva: Unto Rautio / Aalto-yliopisto
Kauppakorkeakoulu. Kuva: Unto Rautio / Aalto-yliopisto

Vuonna 2012 kuollut OTK, ekonomi Ilkka Kontula opiskeli sekä Helsingin kauppakorkeakoulussa että Helsingin yliopistossa. Hän halusi testamenttilahjoituksellaan helpottaa opiskelijoiden arkea. Näin ollen Ilkka Kontulan säätiö jakaa kannustusapurahoja vuosittain sekä Kauppakorkeakoulun että Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan opiskelijoille.

Säätiö myöntää kannustusapurahoja kurssien arvosanojen keskiarvon perusteella parhaille kauppatieteiden kandidaatin tutkintoa suorittaville opiskelijoillemme. Palkittavilta opiskelijoilta edellytetään myös vähintään 80 suoritettua opintopistettä kolmen ensimmäisen läsnäololukukauden aikana.

Tänä vuonna Ilkka Kontulan säätiön 1 000 euron kannustusapurahan ja diplomin saavat seuraavat Kauppatieteiden kandidaattiohjelmassa kandidaatin tutkintoa suorittavat 46 opiskelijaa:

Aaltonen

Ville

Aho

Elias

Ahonen

Matias

Alanne

Johannes

Berar

Mihai-Alexandru

Campomanes

Florencio

Hakala

Elsa-Emilia

Huotari

Markus

±á²â²â³Ù¾±Ã¤

Helena

±á䳾ä±ôä¾±²Ô±ð²Ô

Pekka

Immonen

Matias

´³²â±¹Ã¤²õÂáä°ù±¹¾±

Jake

Kallio

Aatu

Kanervisto

Eveliina

Koivisto

Juho

Kouti

Oskari

Kunnari

Matias

Kupiainen

Tommi

Lappi

Lyydia

³¢±ð³ó´ÇÂáä°ù±¹¾±

Max

Lehtinen

Matias

Liu

Janne

Luoto

Kalle

MacMoffat

Mark

Manninen

Akseli

Mannonen

Samuli

Mattinen

Mikko

Melin

Minka

Miller

Niko

Niukkanen

Toni

Nupponen

Iiris

Nyberg

Markus

Ollikainen

Eveliina

±Êä¾±±¹Ã¤²Ô²õ²¹±ô´Ç

Joel

Rikka

Akseli

Rinne

Veera

Rinne

Simo

¸é²â³Ù²õö±ôä

Alli

Salomaa

Jerry

Siltala

Markus

Tasanko

Taavi-Okko

Tuoriniemi

Iiris

Vaskonen

Ville

Viitala

Vertti

³Û±ô¾±-³§²¹±ô´Ç³¾Ã¤°ì¾±

Eveliina

³Û±ôä-±Ê´Ç¾±°ì±ð±ô³Ü²õ

Niko

Apurahan saavat myös seuraavat International Business -kandidaattiohjelmassa Mikkelissä kandidaatin tutkintoa suorittavat 10 opiskelijaa:

Autio

Eveliina

Ganoo

Tulika

Karlsson

Dennis

Kauppinen

Eetu

Laakso

Sofi

Le

Huy

Mamzer

Roman

Santama

Neea

Suomalainen

Laura

Surmonin

Timofey

Parhaat onnittelut palkituille!

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Neljä opiskelijaa istuu ulkoportailla, juttelee ja nauraa kirjojen ja tabletin kanssa
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopisto ja Bocconin yliopisto Italiassa alkavat tarjota markkinoinnin kaksoistutkintoa

Ensimmäinen opiskelijaryhmä, johon valitaan 10 opiskelijaa Aallon ja 10 Bocconin kautta, aloittaa opintonsa syksyllä 2027.
Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Euroopan unionin osarahoittama
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.