ɫɫÀ²

Uutiset

Ilkka Kontulan säätiön apurahat jaettiin menestyneille kandidaattiopiskelijoille

Henkilökohtainen apuraha on 1 000 euroa.
Kauppakorkeakoulun dekaani Ingmar Björkman ja Oppimispalveluiden päällikkö Margareta Soismaa jakoivat diplomit 7.5.2015 Kauppakorkeakoululla järjestetyssä juhlatilaisuudessa.

Ilkka Kontulan säätiö jakaa kannustusapurahoja vuosittain Kauppakorkeakoulun ja Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan opiskelijoille.

Vuonna 2012 kuollut OTK, ekonomi Ilkka Kontula oli opiskellut sekä Helsingin kauppakorkeakoulussa että Helsingin yliopistossa. Hän halusi testamenttilahjoituksellaan helpottaa opiskelijoiden arkea.

Apurahoja jaetaan vuosittain kandidaattiopiskelijoille, jotka ovat menestyneet opinnoissaan erinomaisesti ja suorittaneet vähintään 80 opintopistettä kolmen ensimmäisen lukukauden aikana. Henkilökohtainen apuraha on 1 000 euroa. Apurahat jaettiin viime vuonna ensimmäistä kertaa.

Koska Ilkka Kontula on kohdentanut apurahat nimenomaan Helsingissä opiskeleville, on Kauppakorkeakoulu päättänyt myöntää vastaavan suuruiset apurahat Mikkelissä opiskeleville ansioituneille opiskelijoille.

Apurahan saajat

Helsingin kandidaattiopiskelijat (yht. 48 opiskelijaa)

Aikio, Marko Kristian

Eerolainen, Antti Jerome

Eklund, Oskari Julius

Forsman, Minna Sofia

Heikkilä, Ilkka Sakari

Heinonen, Johannes Juha Olavi

Homan, Aksel Kai Kristian

Juutinen, Miika Samuel Oskari

Kahelin, Antti Mikael

Kahelin, Arttu Niilo Johannes

Kaidesoja, Joel Jaakko Henrik

Kaitila, Katri Annina

Kammonen, Anni-Liina Fredrika

Karasar, Suzan

Keko, Jouni Mikael

Kinnunen, Olli Eemeli

Kitinoja, Laura Helena

Kontinen, Jesper Sebastian

Konttinen, Otso Hermanni

Kovalainen, Huuko Jouni

Kumral, Kadir Kasper

Kurkela, Janne Samuli

Kähäri, Otto Matti Mikael

Lahti, Niklas Ari

Lavikka, Atte Martin Anttoni

Lee, Donghun

Louhento, Martti Paavo Oliver

Mankinen, Harri Ilkka

Martas, Tomi Ilmari

Natri, Sara Priska Johanna

Oesch, Valtteri Uno Elias

Paarma, Kristiina Suvi Tuuli

Pakarinen, Sanna-Kaisa Katriina

Panula, Alpo Leevi

Parvi, Alf Henrik Mikael

Paunu, Markus Juhani

Penttilä, Sonja Margareta

Piik, Ari Aarne Juhani

Reyes, Yakill Kuntur

Saarela, Henri Ville Lars

Seppänen, Katariina Juliaana

Taavitsainen, Ossi Topias

Taskinen, Iina Sinikka

Vanne, Johannes Antti Taavetti

Weckman, Markus Valdemar

Vilkuna, Ville Aleksi Kustaa

Vuori, Ilkka Johannes

Wäre, Eeva-Liisa Katariina

Mikkelin kandidaattiopiskelijat (yht. 11 opiskelijaa)

Do, Thanh Hai

Hoang, Yen

Jacobsén Alves, Bruno Philip

Koivusalo, Anna Maria

Kröger, Jonna Elisa

Lappi, Dani Mikael

Luoma, Anni Sofia

Nguyen, Nhat Minh

Nguyen, Thi Thuy Linh

Pham, Hang Phuong Xuan

Soldan, Jenny Anneli

Stipendin saivat myös muutamat muut opiskelijat, jotka eivät halunneet nimeään julkaistavan.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Euroopan unionin osarahoittama
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kaksi kulmikasta lasilamppua ja yksi hehkuva pyöreiden muotojen lamppu, väreinä beigeä, meripihkankeltaista ja mustaa, vaalea tausta.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa

Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.