ɫɫ

Uutiset

Iiro Jääskeläinen tekee yhteistyötä moskovalaisten tutkijoiden kanssa selvittääkseen kulttuuritaustan vaikutusta aivotoimintaan

Professori Iiro Jääskeläinen sai hyvin arvostetun kolmevuotisen mega-grant -tutkimusrahoituksen Venäjältä. Tavoitteena on tutkia muun muassa sitä, miten kulttuuritausta vaikuttaa ajatteluun ja tunnereaktioihin.
Kuva: Lasse Lecklin.
Kuva: Lasse Lecklin.

Systeemineurotieteen professori Iiro Jääskeläinen on saanut Venäjältä yli miljoonan euron arvoisen kolmevuotisen mega-grant -rahoituksen toimiakseen osa-aikaisesti johtavana tutkijana moskovalaisessa taloustieteen yliopistossa (National Research University Higher School of Economics). Tavoitteena on tutkia muun muassa sitä, miten kulttuuritausta vaikuttaa aivotoimintaan.

”Moskova on ihanteellinen paikka tutkia kulttuuritaustan vaikutusta. Hankkeen puitteissa perustamme noin kymmenen tutkijan sosiaalisen neurotieteen laboratorion Moskovaan”, Iiro Jääskeläinen sanoo.

Venäjä on hyvin monikulttuurinen maa. Tämä tekee siitä oivallisen ympäristön tämänkaltaiseen perustutkimukseen, joka tähtää erilaisten ihmisryhmien välisen ymmärryksen lisääntymiseen.

”Tavoitteena on tehdä kulttuurienvälisiä vertauksia. Tutkimme luonnollisen kaltaisten ärsykkeiden, kuten elokuvien ja tarinoiden, avulla, miten kulttuuritausta vaikuttaa aivotoimintaan: ajatteluun, tunnereaktioihin, informaation tulkitsemiseen ja kieleen”, Jääskeläinen kertoo.

Iiro Jääskeläisen sosiaalisen neurotieteen osaaminen täydentyy tutkimusyhteistyössä Higher School of Economicsin päätöksenteon, neurotaloustieteen ja taloustieteen asiantuntemuksella. Pääosan työajastaan Iiro Jääskeläinen jatkaa Aalto-yliopiston professorina, ja hänen Aallon tutkimusryhmästään osallistuu muitakin tutkijoita tutkimushankkeiden suunnitteluun yhteistyössä Higher School of Economicsin tutkimusryhmän kanssa.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.