IEEE:n vuoden 2015 GRSS-opetuspalkinto Martti Hallikaiselle
Martti Hallikainen (oikealla) saa palkintotodistuksen GRSS:n puheenjohtajalta Kamal Sarabandilta.
IEEE:n geotiede- ja kaukokartoitusyhdistys (GRSS) myönsi emeritusprofessori Martti Hallikaiselle vuoden 2015 opetuspalkinnon Italiassa, Milanossa, 26.–31. heinäkuuta järjestetyn IGARSS 2015 -lippulaivakonferenssin täysistunnossa. Palkinto annettiin tunnustukseksi Hallikaisen merkittävästä panoksesta geotieteen ja kaukokartoituksen opetuksessa.
GRSS-opetuspalkinto on yksi yhdistyksen merkittävimmistä palkinnoista, ja sillä annetaan tunnustusta henkilölle, joka on edistänyt merkittävästi geotieteen ja kaukokartoituksen opetusta innovoinnin ja yleisen vaikutuksen kannalta. Palkinto luovutetaan vuosittain yhdelle henkilölle vaatimukset täyttävien ehdokkaiden joukosta.
Emeritusprofessori Martti Hallikainen työskenteli avaruustekniikan professorina Helsingin teknillisessä korkeakoulussa vuosina 1987–2009. Hän jäi eläkkeelle 1.2.2014 alkaen Sähkötekniikan korkeakoulun radiotieteen ja -tekniikan laitokselta, missä hänen erityisalueensa oli satelliitteihin ja lentokoneisiin sijoitettavat mittalaitteet ja niiden sovellutukset erityisesti kaukokartoituksessa.
Hän toimi GRSS:n puheenjohtajana vuosina 1996–1997 ja sai GRSS:n merkittävistä saavutuksista annettavan Distinguished Achievement Award ‑palkinnon vuonna 1999. Hänet valittiin vuonna 2007 GRSS:n elinikäiseksi kunniajäseneksi.
Lue lisää uutisia
Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme
Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon
Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa
Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.