ɫɫ

Uutiset

Idaliina Friman on Vuoden nuori suunnittelija 2021

Voittajamallisto syntyi kierrätys- ja ylijäämämateriaaleista.
Idaliina_Friman_Vuoden nuori suunnittelija 2021_1_kuva_Sofia Okkonen
Kuva: Sofia Okkonen

Vuoden nuori suunnittelija -kilpailun teemana oli tänä vuonna meri.

”Inspiroiduin teeman kautta Itämeren tilanteesta ja perinteisistä merenkulussa käytetyistä vaatteista”, vaatesuunnittelun maisteriopiskelija Friman kertoo.

Mallisto on toteutettu ylijäämä- ja kierrätetyistä materiaaleista ja niiden viimeistelyt on pyritty tekemään mahdollisimman ekologisesti. Neuleissa käytetty lanka on tehty merilevästä, jota käytetään yhdessä villan kanssa. Asun villa on kierrätettyä ja osa asussa käytetystä polyesteristä on valmistettu merestä kerätystä jätemuovista. Käytetty vanu on puolestaan valmistettu kierrätetyistä muovipulloista.

Asukokonaisuus koostuu kansitakista, leveälahkeisista seilorihousuista sekä päähineestä. Asu on suunniteltu naisille, mutta se soveltuu myös unisex-käyttöön.

”Tämä asu on suunnittelemakseni kokonaisuudeksi melko pelkistetty. Asuun on tehty erilaisia, hieman tavanomaisuudesta poikkeavia yksityiskohtia. Kun asua tutkii tarkemmin, näkee millaisia lankasekoitteita ja luonnollisia värejä tuotteen värjäyksessä on käytetty. Muun muassa housuista löytyy kahluulahje ja asun neulos on yhdistetty kudottuun kankaaseen neulahuovutusta käyttämällä”, kertoo Friman.

Kovatasoinen kilpailu

Tuomariston mielestä kilpailu oli kovatasoinen ja finalistien ammatillinen taso korkea. Muut finaaliin yltäneet olivat Laura Rusanen, Eetu Kemppainen ja Anna Semi, kaikki Aalto-yliopiston Fashion, Clothing and Textile Design -koulutusohjelman kasvatteja.

Kilpailu oli viimeistä maisteriopintojen vuottaan suorittavalle Frimanille hyvä kokemus: se tarjosi paitsi mahdollisuuden työskennellä eri alojen osaajien kanssa myös hyvää kokemusta tulevaa maisterimallistoa varten.

”Pääsin kilpailun kautta luomaan malliston konseptin alusta loppuun saakka eli taustatutkimuksen, materiaalit, tuotteet, stailauksen ja kuvauksen.”

Friman voitti alkuvuodesta myös nuorten muotisuunnittelijoiden Designers’ Nest 2021 -kilpailun. Parhaillaan hän tekee yhteistyömallistoa Vallilan kanssa: hän suunnittelee pyjamamallistoa, joka tulee kauppoihin vuonna 2022. Inspiraationa on 60- ja 70-lukujen tyyli ja ideana on luoda pyjama, joka voi toimia myös juhla-asuna.

Vuoden nuori suunnittelija -kilpailu on yksi maailman vanhimmista muotikilpailuista, ja sen tavoitteena on löytää uusia ideoita ja ratkaisuja vaatesuunnitteluun sekä kannustaa nuoria suunnittelijoita ja nostaa esiin suomalaista vaatetusteollisuutta.

Frimanin voittomallisto on esillä Kämp Gallerian Kämp Gardenissa 5.-17.10.2021.

Muotinäytöksen malleja kävelee kohti kameraa muhkeissa vaaleanharmaan ja sinisen sävyisissä asuissa

Idaliina Friman on Designers’ Nest -kilpailun voittaja

Visuaalisesti vaikuttava mallisto hyödyntää monipuolisesti kierrätysmateriaalia.

Uutiset
Anni Salonen sai Näytös18-palkinnon. <i>Kuva © Mikko Raskinen</i>

Aalto-yliopiston muotinäytös tuo muodin kärkeä Suomeen

Näytös18:ssa palkittiin Idaliina Friman, Erika Hirsimäki, Eetu Kemppainen, Emma Saarnio, Anni Salonen ja Eerika Yli-Rahko.

Uutiset

Lue lisää:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kaksi kulmikasta lasilamppua ja yksi hehkuva pyöreiden muotojen lamppu, väreinä beigeä, meripihkankeltaista ja mustaa, vaalea tausta.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa

Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.