ɫɫ

Uutiset

Hyppää robottibussin kyytiin Otaniemessä!

Syyskuun lopussa kampukselle saapuneet kaksi robottibussia ovat alkaneet ottaa matkustajia kyytiin.
robot-buses_in_otaniemi_fi.jpg

Bussit liikennöivät ohjelmoidulla reitillä Betonimiehenkuja - Lämpömiehenkuja – Metallimiehenkuja. Pysäkkejä () on kolme ja bussit pysähtyvät niillä automaattisesti. Ensimmäisellä viikolla Valimon pysäkki on pois käytöstä metsätöiden vuoksi.

Yhteen bussiin mahtuu kerralla kahdeksan matkustajaa. Lisäksi mukana on aina valvoja, joka myös huolehtii bussin turvallisuudesta. Bussien käyttäminen on maksutonta ja ne ovat kaikille avoimia.

Kiinteää aikataulua ei ole, vaan robottibussit liikkuvat aamupäivisin ja iltapäivisin vaihtelevin kellonajoin. Lisätietoa aikatauluista on osoitteessa 

”Pysäkille kannattaa mennä ilman kiirettä ja odottaa bussin tuloa”, opastaa hankkeessa mukana oleva Iisakki Kosonen rakennetun ympäristön laitokselta. ”Bussit liikkuvat hitaasti, niiden keskinopeus on vain 11 km tunnissa. Kaatosateella bussit jäävät varikolle”.

Testialusta uusille palveluille

Robottibussikokeilun aikana selvitetään, miten robottiautot selviävät kaupunkiympäristössä ja miten ne tulee huomioida suunniteltaessa liikenteenohjausta ja liikenneturvallisuutta. Lisäksi tavoitteena on tarjota yrityksille mahdollisuus testata uusia palveluja ja tuotteitaan, kuten erilaisia antureita, ja päästä mukaan robottiliikenteen kehitykseen.

Kokeilu on osa Metropolian koordinoimaa kaksivuotista 6Aika-rahoitteista SOHJOA-hanketta, jossa hankekumppaneina ovat Aalto-yliopisto, Forum Virium Helsinki, Maanmittauslaitos sekä Tampereen teknillinen yliopisto.

SOHJOA-hanke on osa Suomen kuuden suurimman kaupungin yhteistä 6Aika-strategiaa, jossa kehitetään avoimempia ja älykkäämpi palveluita. Tavoitteena on synnyttää Suomeen uutta osaamista, liiketoimintaa ja työpaikkoja.

Hankkeen rinnalla on myös Demos Helsingin kanssa tehtävä Tekes Challenge Finland -rahoitteinen valmisteluhanke, jonka tavoitteena suomalaisten yritysten vientituotteiden ja palvelujen löytäminen yritysten ja tutkimusryhmien yhteistyön kautta.

Automaattiajoneuvojen toimintaa suomalaisissa olosuhteissa testataan osana Liikenneviraston ja Trafin rahoittamaa NordicWay -hanketta, jossa osaltaan valmistaudutaan uudentyyppisiin liikenteen palveluihin ja tieliikenteen automaatioon.

äپٴDz:

Iisakki Kosonen,
Staff Scientist
Aalto-yliopisto, rakennetun ympäristön laitos
puh. 050 5250 457
iisakki.kosonen@aalto.fi

Harri Santamala
ʰپääö
Metropolia AMK.
puh. 040 334 1516
harri.santamala@metropolia.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.
Mies kurkistaa komponenttiputkien läpi kuten kiikareita käytettäessä.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Tutkimuksesta kohti resilienttejä energiajärjestelmiä: Halide Energy kiihdyttää akkukehitystä Aalto Design Factorylla

Aalto-yliopistosta ponnistava Halide Energy, kuparivirtausakkuja pitkän keston varastointiin kehittävä yritys, on kiihdyttänyt siirtymäänsä tutkimushankkeesta tuotteeksi Aalto Design Factoryn Partner Plaza -startupohjelman avulla. Nopean prototyypin valmistuksen, asiantuntevan henkilökunnan ja työpajojen ansiosta tiimi voi valmistaa mittatilausosia päivissä, ratkoa viime hetken haasteita ja jatkaa tuotekehitystä.