Hyères-kilpailun finaalissa Aallon opiskelijoita muodin sekä valokuvan sarjoissa
32. vuosittaisen Festival International de Mode & de Photographie Hyères -kilpailun finaali pidetään huhtikuun loppupuolella Ranskassa. Vuosittainen kilpailu kokoaa yhteen alansa parhaimmat ja lahjakkaimmat suunnittelijat ja taiteilijat arviointipaneelin eteen.
Kymmenen finalistin joukkoon valittiin muotisuunnittelija Maria Korkeila joukkoon miestenvaatemallistollaan. Aalto-yliopistosta vuonna 2012 valmistunut alumni Eeva Rönkä valittiin finaalin asustepuolen sarjassa sekä Sofia Okkonen kilpailun valokuvauksen sarjan finaaliin.
- Olen erittäin innostunut ja pökerryksissäni finaalipaikasta sekä hieman häkeltynyt siitä uutisten määrästä, jotka kertovat minun päässeen finaaliin. Tämä on ollut unelma siitä lähtien kun aloitin opiskelemaan Aallossa. En uskonut, että se tapahtuisi…ainakaan näin pian. En olisi tässä ilman opettajiani, henkilöstöä ja studioita. Haluan antaa heille kaikille ison kiitoksen. Odotan mitä kaikkea tämä kevät tuo tulleessaan! sanoo Maria Korkeila.
Viime vuosina Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun muodin ja tekstiilin opiskelijat ovat saaneet paljon tunnustusta työstään, tämän kilpailun voiton opiskelijat ovat vieneet vuosina 2012 ja 2013. Viime keväänä 2016 Hanne Jurmu ja Anton Vartiainen voittivat kilpailussa Chloé-palkinnon sekä saivat tuomariston kunniamaininnan.
- Tämä on yksi tärkeimmistä paikoista uusille lahjakkuuksille tulla huomioiduksi. Olen niin innoissani ja ylpeä kaikista näistä opiskelijoista. Kilpailu on erittäin korkea, ja opiskelijat tekevät kovaa työtä. Hienoa, miten he keksivät uusia upeita ideoita ja samalla tuovat myös korkeakoulun, yliopiston sekä Suomen esille, sanoo muodin professori Pirjo Hirvonen.
Hyéres Fashion Festivalin tuomaristot koostuvat joka vuosi muotialan suurimmista kansainvälisistä vaikuttajista. Ranskan Rivieralla Hyèresissä kuuluisassa Villa Noailles'ssa jo 80-luvun alusta lähtien järjestettyä tapahtumaa pidetään yhtenä maailman arvostetuimmista alan kilpailuista.
Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu on usein rankattu korkealle kansainvälisesti. Vuonna 2016 Business of Fashion (BOF) nosti muodin kandikoulutuksen kolmanneksi koko maailmassa ja saman alan maisteriohjelma sijoittui hienosti 15. samalla listalla.
Lue lisää uutisia
Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme
Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita
Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon
Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.